Raimo-puoliso nukkui ikiuneen lokakuun 21. päivänä. Hänen ruumiinsa siunattiin lämminhenkisessä tilaisuudessa, jonka jälkeen se palsamoitiin lääketieteen opetuskäyttöön. Kevään myötä on tuhkaus ja uurnan laskeminen kalmistoon. Mervi Räntilä menetti elämänkumppaninsa varsin nopeasti sen jälkeen, kun hänen vakava sairautensa paljastui. Yhteinen matka päättyi Ylöjärven terveyskeskuksen saattohoidossa, josta Räntilä antaa arvostavat ja vuolaat kiitokset.
Ylöjärveläisellä Mervi Räntilällä on edessään uudenlainen joulu. Räntilän piti juhlia 70-vuotispäiväänsä viime lauantaina Raimo-kumppaninsa kanssa. Suunnitelmissa oli myös yhteinen Turkin-matka virstanpylvään kunniaksi. Syksy varisevine lehtineen toi ikäviä uutisia. Raimo oli sairastunut syöpään, joka diagnosoitiin pitkälle edenneeksi ja parantumattomaksi sairaudeksi.
– Raimon paino laski, mutta ajattelin hänen sorjistumisensa olevan aktiivisen liikunnan seurausta. Näin jälkikäteen oivallettuna hälytyskellojen olisi pitänyt soida, ettei miehellä ollut kaikki kunnossa, Räntilä miettii.
– Muistan tarkasti päivän, jolloin hän ei enää jaksanut tehdä perinteistä lenkkiään, vaan palasi uupuneena, täysin naattina kotiin, hän lisää.
Vakava sairaus otti niskalenkin ja se määräsi edessä olevat askelmerkit.
Räntilä sanoo, että hänen puolisonsa säilytti loppuun asti hänen ominaisen terävän huumorin ja mojovan leikkisyyden.
– Niiden voimin otimme vastaan luopumisen ja eron. Ikävä on suuri, mutta rakkauden teot sekä muistot kantavat minua, hän tilittää.
Puolen vuoden ikäinen Nero-bolognese pyörii suojelevasti emäntänsä jaloissa.
– Päätimme alkukesästä hankkia seurakoiran. Haimme toukokuussa syntyneen koiranpennun Itä-Suomesta juhannuksen tietämissä. Nyt valkoinen nappisilmä on minulle entistäkin merkityksellisempi, Räntilä sanoo.
Vuolaat kiitokset saattohoidolle
Mervi Räntilä on tehnyt runsaan 40 vuoden työrupeaman hoitoalalla. Hän tietää omasta kokemuksestaan, että liian harva suomalainen antaa hyvää palautetta saamastaan palvelusta.
– Ikävät asiat ja katkera palaute lähetetään liikkeelle tarpeettomankin herkästi, hän arvelee.
Räntilä arvostaa suuresti Tampereen yliopistollisen sairaalan palliatiivista keskusta ja Ylöjärven terveyskeskuksen akuuttiosastoa, jossa saattohoito toteutetaan.
– Taysin palliatiivisella osastolla Raimo sai kattavasti tiedot tilastaan. Kun lähdimme sieltä, olin surullinen, mutta päätin olla urhoollinen ja kannustava sekä kohdata tulevan puolisoni rinnalla. Se, että asiat avataan rauhassa ja pienintä yksityiskohtaa myöten, on tärkeää, hän arvostaa.
Räntila ja Raimo-miehensä suunnittelivat aluksi, että he turvautuisivat Ylöjärven terveyskeskuksen kotitiimin saattohoitopalveluun. Potilaan kunto romahti kuitenkin yhtäkkiä ja rajusti, joten ainoaksi vaihtoehdoksi jäi akuuttiosaston saattohoito.
– Muistissani säilyvät Raimon sanat ”olen valmis viimeiselle matkalleni”, Räntilä toistaa.
Räntilän mukaan siitä muodostuikin molempia osapuolia hoitava ja vahvistava. Viimeisistä päivistä on valoisat muistot menetyksestä ja surusta huolimatta.
Räntilä on hyvin tyytyväinen saattohoitokeskusteluun, joka terveyskeskuksen akuuttiosastolla käydään.
– Keskustelulle varataan aikaa riittävästi. Missään vaiheessa meille ei tullut käsitystä, että olisi kiire tai että asia olisi saatava jonkin tietyn kaavan mukaan päätökseen. Puhuin Raimon kanssa tyytyväisenä, että asioista puhuttiin niiden oikeilla nimillä ja kaikki kivet kääntäen. Saimme kysyä ja kuvata tunteemme. Meille vastattiin perusteellisesti ja varmistettiin, ettei mikään seikka jäänyt pimentoon, hän kiittää.
Räntilällä on sydämelliset muistot saattohoidosta.
– Siellä olimme ikään kuin ajattomuudessa. Lääkärit ja hoitajat toimivat potilaslähtöisesti, kuunnellen ja parhaansa tehden. Kaiken hoidon keskiössä on kuoleva potilas. Hoiva kohdistuu myös potilaan läheisiin. Raimon poisnukkuminen tapahtui levollisesti ja kauniisti, hän kuvailee.
Räntilä pitää merkityksellisenä, että puoliso sekä muut läheiset ja rakkaat ihmiset voivat olla kuolevan lähellä.
– Mekin katsoimme yhdessä televisiota ja keskustelimme meille tyypilliseen tapaan näkemästämme. Kostutin Raimon suuta ja pidin häntä kädestä. Olimme hyvissä, turvallisissa käsissä, kuten lääkäri lupasi, hän kiittelee.
Räntilä sanoo hoitohenkilöstön empaattisuuden kantavan pitkälle ja tuottavan hyvää.
– Henkilökunta oivalsi esimerkiksi, että Raimo tykkää perinteisistä kiisseleistä. Erilaiset kiisselit vuorottelivatkin hänen ruokalistallaan. Pieni asia muuttui merkitykselliseksi, Räntilä korostaa.
Räntilä arvostaa myös alttiutta huolehtia potilaan hygieniasta.
– Hoitajat saattoivat Raimon pesuille, joten hän oli puhdas ja raikas. Nämä ovat tärkeitä asioita, kun elämänpiiri on muuten supistunut, hän arvottaa.
Räntilä sanoo, että Raimo-puolison saattohoito toteutui sataprosenttisesti potilasta arvostaen.
– Raimo tiesi saavansa parhaan mahdollisen hoidon. Hänellä ei ollut kipuja, ja hän sai levätä ja nukkua. Väsymys oli pysyvä vieras, hän muistuttaa.
Räntilä odottaakin nyt tapaamista, jossa hän kohtaa saattohoitoon osallistuneita terveyskeskuksen ammattilaisia.
– Haluan kiittää heitä kovin paljosta. Elämän on jatkuttava. Se on ihmissuvun osa. Minulla on muistot ja rakkaus. Ne kestävät aikaa ja kantavat minua elämässäni eteenpäin.
Hyödyksi lääketieteelle
Mervi Räntilä kertoo, että hänen miehensä halusi kantaa kortensa lääketieteen kehittämisen kekoon.
– Perehdyimme joitakin aikoja sitten ruumiinluovutustestamenttiin, ja teimme molemmat sellaiset. Raimon viimeinen tahto toteutuikin, sillä hän sai kutsun taivaan kotiin arkipäivänä. Näin varmistui, että hänen ruumiinsa saatiin palsamoitua. Viikonloppuna tapahtuvissa kuolemissa tämä ei olisi Tampereen seudulla mahdollista, Räntilä kertoo.
Raimon omaiset kokoontuivat siunaustilaisuuteen Tampereen yliopistollisen sairaalan kappelissa.
– Jäähyväisten jättäminen oli hyvin vainajan oloinen tuokio. Meillä jokaisella läsnäolleella on kauniit muistot tapahtumasta. Raimo on nyt tallessa siellä, Räntilä hiljentyy.
Jouluaattona Räntilä suuntaa kulkunsa Nokian hautausmaalle, jossa Raimolla on viimeinen leposijansa. Hän sytyttää muistokynttilän pitkäaikaiselle elämänkumppanilleen. Raimon uurna saatetaan maan poveen kevään korvalla.
– Meillä oli aina paljon suunnitelmia, ja me toteutimme aikeemme. Jos Luoja olisi suonut Raimolle elinpäiviä, olisimme kierrelleet asuntoautolla Suomea ristiin ja rastiin. Koronapandemian hellittäessä olisimme lentäneet Istanbuliin. Turkki merkitsi Raimolle paljon; hän kohtasi tuossa maassa sielunmaisemansa.
– Hän oli ulkoiselta olemukseltaan hyvin turkkilaisten oloinen.
