Tällainen on vanhusten joulu palvelutalossa: omaiset tervetulleita, kunhan muistetaan turvallisuus – ”Ulkoilu on joulunakin mukava tapa seurustella omaisen kanssa, jos vain keli sen sallii”

20.12.2020 13:00

Kun vanhukset ovat jo vuoden mittaan olleet koronan takia enemmän tai vähemmän eristyksissä, palvelutalojen joulusta yritetään tehdä mahdollisimman normaali. Omaiset ovat tervetulleita käymään, kunhan muistetaan maskit, turvavälit ja hyvä käsihygienia.
Osastonhoitajat Kirsi Kuusi ja Liisa Niemi kertovat, että ryhmäkotien ja lyhytaikaisyksikön asukkaat ovat jo tottuneet hoitajien kasvoja suojaaviin visiireihin ja vierailijoiden maskeihin.

Tiuravuoren palvelukeskuksessa ja ryhmäkoti Pehtoorissa jouluaattoa on tavallisesti vietetty isossa yhteisessä olohuoneessa. Omaiset ovat saattaneet istua mummun tai papan kanssa pitkäänkin, ja porukalla on voitu vaikka laulaa joululauluja. Olohuone on koristeltu jouluiseksi, ja komeuden on kruunannut aito kuusi. Jo ennen joulua on ollut yhteiset piparkakkutalkoot, joihin omaiset ovat saaneet osallistua.

Järjestöjen, yritysten ja yksityisten ihmisten lahjoitukset piristävät asukkaiden joulua. Viime vuonna lyhytaikaisyksikköön saatiin lahjoituksena muun muassa aidot, tuoksuvat joulukuuset. Kuva: Tiuravuoren palvelukeskus

Tänä vuonna joulusta tulee intiimimpi. Yhteisiin tiloihin ei omaisilla ole asiaa, vaan joulunvietto läheisten kanssa on rajattava asukkaan omaan huoneeseen. Piparitalkootkin hoidetaan asukkaiden ja hoitajien kesken.

– Omaiset ovat jo tottuneet siihen, että he pääsevät vain asukkaan omaan huoneeseen. He soittavat ala-aulassa ovikelloa, hoitaja tulee heitä vastaan ja vie joko asukkaan omaan huoneeseen tai tapaamistilana toimivaan neuvotteluhuoneeseen, osastonhoitaja Kirsi Kuusi kertoo korona-ajan käytännöstä, joka jatkuu joulunakin.

Omaisten pitää ilmoittaa käynnistään etukäteen, jotta heitä osataan odottaa ja välttää ruuhkat aulassa. Jos joulun aikaan paikalle ilmaantuu harvemmin käyviä sukulaisia, jotka eivät tunne ilmoittautumiskäytäntöä, heitä ei kuitenkaan käännytetä pois.

Jos asukkaan oma huone tuntuu ahtaalta paikalta istuskella, voi lähteä yhdessä ulos.

– Ulkoilu on joulunakin mukava ja luonteva tapa seurustella omaisen kanssa, jos vain keli sen sallii. Vapaaehtoiset, jotka ovat monta vuotta ulkoilleet ryhmäkoti Pehtoorin vanhusten kanssa, eivät korona-aikaan voi meillä käydä. Henkilökuntakin toki vie asukkaita ulos, mutta vierailijan kanssa he ovat paljon halukkaampia ulkoilemaan kuin hoitajan kanssa, ryhmäkoti Pehtoorin osastonhoitaja Liisa Niemi kertoo.

Ei ryhmiä, mutta sentään joulupukki

Koska korona-aikaan ryhmäkoteihin ei päästetä muita kuin asukkaiden omaisia ja läheisiä, myös perinteiset joulun ajan Lucia- ja tanhuesitykset jäävät vanhuksilta näkemättä.

– Kyllä tästä silti ihan kunnon joulu tulee. Laitetaan koristeet, tarjotaan hyvää ruokaa, kuunnellaan jouluista musiikkia ja joulupukkikin varmasti saadaan järjestettyä paikalle. Hoitajat osaavat kyllä luoda sen joulun tunnelman, Kirsi Kuusi vakuuttaa.

Palvelutalojen ja ryhmäkotien joulunvietossa onkin paljon sellaista iloista ja hyvää, johon korona ei vaikuta. Vanhukset saavat yleensä paljon lahjoituksia kuten joulukuusen, kukkia, villasukkia, hartiahuiveja tai villaisia muhveja.

– Tänä vuonna eräs käsityöihminen on kutonut villasukat meille Pehtoorin hoitajillekin, Liisa Niemi kertoo kiitollisena.

Hartiahuivit ja villasukat ovat myös hyviä lahjavinkkejä omaisille. Rakkaimmat jouluherkutkin ovat tervetulleita, samoin tuoksuttomat kukat ja jouluiset asetelmat.

Tämän vuoden lahjoitukset ovat vielä arvoitus, mutta esimerkiksi päiväkodeista on pyydetty, että lapset askartelisivat joulukortteja iäkkäiden asukkaiden iloksi.

Työvalmennuskeskus Valpron kuntoutujien rakentaman pleksisermin ansiosta Tiuravuoren asukkaat ja heidän vieraansa voivat vaikka kahvitella yhdessä ilman maskeja.

Mummu näkee Skypessäkin

Jos on joulun alla viettänyt kovin liikkuvaa ja sosiaalista elämää, voi olla turvallisempaa vaihtaa vanhuksen luona käynti etätervehdykseen. Vanhempi sukupolvi arvostaa kovasti joulukortteja ja kirjoitettuja kirjeitä, ja nauhoitettuja videotervehdyksiä voi lähettää ryhmäkodin sähköpostiin.

Suoran yhteyden omaiseen voi ottaa esimerkiksi Skype-puhelulla. Aika pitää varata etukäteen, jotta ”visiittiin” osataan varautua eli viedä tekniikka asukkaan luo. Hiljattain hankittujen tablettien ansiosta nettipuhelut saa puhua oman huoneen rauhassa.

– Tablettitietokoneet ovat tuoneet paljon lisäarvoa asukkaiden arkeen. Yhteydenpito omaisiin on helpottunut, ja videopuhelut koetaan tosi tärkeiksi, Liisa Niemi sanoo.

– Netin ansiosta myös televisiosta katsottavien ohjelmien valikoima on kasvanut. Asukkaat tykkäävät tosi paljon katsoa YLE Areenasta vanhoja kotimaisia elokuvia.

Kotiin tai kotoa pois

Kun joulunvietto omaisen kanssa kutistuu yhteen huoneeseen, monelle voi tulla mieleen, että haetaan se mummu jouluaatoksi kotiin. Siitä kannattaa kuitenkin neuvotella hyvissä ajoin henkilökunnan kanssa.

– Kyllä joku aina käykin päiväseltään perheen luona joulunvietossa, mutta siinä täytyy nyt käyttää tavallista enemmän harkintaa. Suojaimet saa tarvittaessa mukaansa, mutta kotioloissa suojainten ja turvavälien pitäminen on hankalaa etenkin jouluaterialla. Jos paikalla on paljon väkeä, tartuntariski kasvaa äkkiä turhan isoksi, Kirsi Kuusi huomauttaa.

Toiseen suuntaan liikennettä on enemmän. Osa kotona asuvista kotihoidon asukkaista tulee viettämään joulua Tiuravuoren lyhytaikaisyksikköön.

– Moni yksinäinen vanhus tulee mielellään jouluksi lyhytaikaisyksikköön, jossa ei tarvitse olla yksin, Liisa Niemi sanoo.