Ylöjärven ”Caruna” – veden perusmaksu on noussut muutamassa vuodessa yli 145 prosenttia

03.12.2020 15:00

Ylöjärven Vesi on taas nostamassa perus- ja vesimaksuja ensi vuoden alusta. Korotukset ovat jokavuotisia. Ensi vuoden alusta nostetaan perusmaksua 0,92 euroa. Vuoden 2015 lopusta perusmaksu on noussut 145,1 prosenttia.

31.12.2015 perusmaksu oli 3,64 euroa kuukaudessa. 1.1.2021 se on 8,92 euroa kuukaudessa. Kuutiohinnat ovat nousseet 1,56 eurosta 1,95 euroon ja jätevesi 2,48 eurosta 3,09 euroon. Luvut eivät sisällä arvonlisäveroa.

Kehitys on menossa samaan kuin sähkössä, jossa siirtomaksut ovat suuremmat kuin kulutusmaksu. Erityisesti perusmaksujen, kuten myös käyttömaksujen korottaminen kohdistuu kipeimmin työttömiin, eläkeläisiin ja muihin pienituloisiin ihmisiin. Kehityksen jatkuessa näin, kulutusta pienentämällä ei tule kovinkaan suuria säästöjä, sillä perusmaksuihin ei voi vaikuttaa kulutusta vähentämällä. Vesimaksujen noustessa laskun loppusumma kasvaa, siitä huolimatta, että kulutus on jo vähennetty mahdollisimman pieneksi.

Tällä hetkellä elämme poikkeusaikaa ja puhtaus on entistä tärkeämpää. Vesiyhtiön olisi tultava asiakkaitaan vastaan alentamalla maksuja. Koronaviruksen leviämisen estämiseksi on kehotettu pesemään käsiä ynnä muuta mahdollisimman usein. Kulutus nousee pakon sanelemana. Siksi vesiyhtiön kädenojennus asiakkaille olisi suotavaa, eivät korotukset.

Yhtenä korotuksiin liittyvänä ajatuksena tulee mieleen, onko kysymyksessä poliittinen linja asumiskustannusten lisäämiseksi, jolla Ylöjärvi haluaa estää ”epäedullisen muuttoliikeen” kuntaan ja samalla saada pienituloiset muuttamaan kunnasta.

Ylöjärven Vesi Oy on saatava takaisin kunnalliseen valvontaan, pois osakeyhtiömuodosta, jolloin ahneutta voitaisiin paremmin kahlita. Teknisen lautakunnan alaisena, ei osakeyhtiömuotoisena, poistettaisiin uhka siitä, että vesihuolto tulevaisuudessa siirretään osaksi suurempaa yhtiötä, jolloin mahdollisuudet lisääntyvät sille, että osakeenemmistö myydään yksityisille.
Lehdistä olemme saaneet lukea, että joissain kunnissa sitä jo suunnitellaan. Onneksi ”Vesi on meidän”-kansalaisaloite keräsi riittävästi nimiä ja siirtyi siten Eduskunnan käsittelyyn. Aikanaan saadaan lainsäädäntö, jolla estetään julkisomisteisten vesihuoltotoimintojen myyminen kaupallisille ja yksityisille toimijoille.

Erkki Moisio
Viljakkala

Kommentointi on suljettu.