YIlves teki komean kuuden pisteen reissun ja paransi asemiaan naisten Futsal-Liigassa

23.11.2020 09:40

Ylöjärven Ilveksen naisten edustusjoukkue venyi kahteen voittoon vieraskiertueellaan pohjoisessa. Ensin kaatui FTK-Tornio ja sen jälkeen FC Oulun Pallo.
Emmi Rauhala (oik.) painostaa pallollista FTK:n Charlotta Simonahoa. (Kuva: Eveliina Reponen)

Lauantain vierasottelu FTK-Torniota vastaan oli siirretty pois Torniosta varotoimenpiteenä Länsipohjan virusepidemian vuoksi.
YIlves kiitti 100 kilometriä lyhemmästä bussimatkasta Iisi Areenalle Iihin ja nappasi FTK:n kotiottelusta ensimmäistä kertaa liigahistorian aikana täydet kolme pistettä. Vähämaalinen ottelu päättyi paremmin puolustaneen YIlveksen tahtovoittoon 2–3 (2–1).

Sunnuntaina YIlves kohtasi Oulun Urheilutalolla FC Oulun Pallon. Viime kevään kohtaamisessa Oulun Pallo nappasi suurinumeroisen yllätysvoiton ylöjärveläisistä, mutta nyt YIlves jyräsi selkeään 1–6 (1–3) -vierasvoittoon. Varma joukkuepuolustaminen vei aseet kotijoukkueelta ja kun maalijyvätkin löytyivät repesi tulos loppuvaiheissa mukavasti.

FTK:ta vastaan ottelu alkoi YIlveksen pallollisella hallinnalla kotijoukkueen vetäytyessä puolustusmuotoon keskilinjan alapuolelle.
Sehän sopi vierasjoukkueelle, joka haki maalitilanteita pitkillä syöttöketjuilla. YIlveksen pienoinen tappioputki taustalla toi varovaisuutta liikkeisiin, eikä maalitilanteisiin päästy helposti.

Ajassa 4.39 Ella Lehtonen onnistui kuitenkin iskemään maalinedustilanteesta avausmaalin. Kuitti tuli alle minuutissa,
kun Maria Ollila ohitti laidalta YIlveksen puolustuksen ja tuikkasi Helena Unkurin puolittaisen torjunnan kautta pallon maaliin. Ollila oli toistamiseen asialla kotijoukkueen siirtyessä johtoon ajassa 17.07. Maalitilanne lähti vierasjoukkueen huolimattomasta poikkisyötöstä ja päätyi maalin takanurkkaan puolustajan jalan kautta.

Koska lisämaaleja ei ensi jaksolla syntynyt, joutui YIlves aloittamaan tauon jälkeen takaa-ajon. Toinen jakso alkoikin ryminällä, kun Emmi Rauhala laukoi pallon tarkasti alanurkkaan ilmeisen harjoitellun rajapotkukuvion päätteeksi. Ajassa 20.28 syntynyt maali käynnisti vieraille huikean vireen loppujaksolle.

Ajassa 23.21 Mia Pajunen sai kunnian viimeistellä voittomaalin ohi FTK:n maalia vartioineen Senja Keisun. Tässä oli huikea esimerkki yhteispelillä tehdystä maalista, johon Elisa Ilottu ja Heidi Linjamaa antoivat edeltävät syötöt. YIlves kontrolloi peliä mielin määrin, eikä kotijoukkue lopulta onnistunut maalin teossa edes lentävän maalivahdin tullessa peliin.

Päävalmentaja Vesa Parviainen myhäili ottelun jälkeen, kun tärkeä ja historiallinen voitto oli saatu.

– Lisättiin kaasua toiselle jaksolle, kun kotijoukkue muuten saatiin pidettyä aisoissa. Kyllä meiltä paukkuja löytyy, vaikka pikku notkahdus niskassa tänne tultiin, Parviainen kommentoi.

Oulustakin pisteet mukaan

Sini Sutinen ei anna tilaa FTK:n Charlotta Simonaholle. (Kuva: Eveliina Reponen)

Keväistä FC OPAn antamaa selkäsaunaa ei oltu unohdettu, joten YIlves ei syyllistynyt lepsuiluun toisenakaan pelipäivänä. OPA sai vastaansa itseluottamusta puhkuvan vierasjoukkueen, joka ei antanut vasta edellisenä päivänä avauspisteisiinsä yltäneelle FC OPAlle siimaa.

Maalinteon aloitti Sini Sutinen puolen kentän tuntumasta lauotulla yläpesämaalilla, joka yllätti maalia vartioineen Anna-Liisa Honkimaan ajassa 6.39. YIlveksen kärsivällinen pelinhallinta piti kotijoukkueen kurissa ja loi tasaiseen tahtiin tilanteita Honkimaan maalille.

Pariminuuttinen ennen taukoa oli vilkas ja toi tulostaululle kolme lisämaalia. Ensin Emmi Rauhala iski lähitilanteesta pallon ohi Honkimaan ajassa 17.59. Hyvä olo iski ja FC OPAn Minda Ala-Aho karkasi heti aloituksesta. Hän eteni oikealta ja ampui pallon verkkoon ohi YIlveksen maalia vartioineen Saara Viitasen. Jakson viimeisen maalin tilastoihin kirjautti YIlveksen Elina Korsumäki ajassa 19.18. Kahden maalin johtoasema karisti turhat paineet.

Toinen jakso oli koko ottelun korkealla prässillä pelanneelta kotijoukkueelta sinnikästä puurtamista. YIlves osasi kuitenkin purkaa paineen ja onnistui jakson puolivälin jälkeen jälleen maalinteossa. Heidi Linjamaa lisäsi ajassa 33.09 maalin edustalta johdon jo kolmeen osumaan.

FC OPA käynnisti heti maalin jälkeen ylivoimapelin. YIlveksen kokenein viisikko piti kuitenkin maalitilanteet kurissa ja lopulta lisäsi maalisaldoa kahdella lisäosumalla. Maalintekijöinä toimivat Esra Erden ja Heidi Linjamaa.

Päävalmentaja Vesa Parviainen oli tyytyväinen joukkueen viikonlopun peli-ilmeeseen.

– Hyvältä näytti opeteltujen asioiden mukanaolo tekemisessä. Nyt kohdattiin kahdella eri taktiikalla pelaavat joukkueet, eikä oman taktiikan sopeuttaminen vienyt itseltä tehoja, Parviainen kommentoi.

YIlves pelaa vain yhden kotiottelun loppuvuoden aikana. Nykyvireelle saadaan pian kovin mittari. Ensi lauantaina Urheilutalolle saapuu kärkijoukkue Tampereen Ilves FS. Ottelu alkaa kello 17.

ANTTI REPONEN

Heidi Linjamaa peittää syöttöä. (Kuva: Eveliina Reponen)
Heidi Linjamaa (vas.) puolustaa (Kuva: Eveliina Reponen)