Vahva yhteishenki on muodostelmaluistelun kivijalka – Uplakersin joukkueet valmiina kauteen

26.10.2020 17:00

Ylöjärven jäähallissa koettiin viime perjantai-iltana runsaasti yhdessä onnistumisen iloa, kun Uplakersin muodostelmaluistelujoukkueet esittivät tämän kauden kilpailuohjelmansa Synchro Update -tapahtumassa. Ohjelmia on hiottu poikkeuksellisissa oloissa, sillä koronan takia luistelijoiden tukijoukoilla ei ole ollut asiaa seuraamaan harjoituksia, ja tapahtumakin järjestettiin nyt ilman yleisöä.
Tulokkaiden sarjan Tiny Lakers valloitti sydämet Synchro Update -tapahtumassa.

Muodostelmaluistelun sosiaalisen luonteen aisti voimakkaimmin, kun Tiny Lakersin keski-iältään kahdeksanvuotiaiden aloittelijoiden joukkue onnistui elementeissään. Muut joukkueet kannustivat heitä esimerkillisesti osoittaen, että joka ikinen luistelija on yhtä tärkeä.

– Tinyjen luistelu on aina hellyttävää katseltavaa. Tytöt ovat oppineet hienosti uusia asioita, vaikka vain osa heistä oli luistellut muodostelmaa ennen tätä kautta, vastuuvalmentaja Janette Hinkka kehaisi.

– Yhteishenki on tämän lajin ”liima”. Iloitaan onnistumisista, ja jos joku epäonnistuu, koko joukkue on tukena.

Kilpailut kahtena viikonloppuna

Kansallisen sarjan joukkueille, junioreiden Spicy Lakersille ja noviisien Shiny Lakersille tilaisuus luistella ohjelmat läpi oli tärkeää, sillä 7. marraskuuta Uplakers järjestää Nokian jäähallissa kutsukilpailut, joissa joukkueet aloittavat kautensa.

Tulokkaiden sarjakin kilpailee, mutta ei tee vielä kokonaisia ohjelmia, vaan osaamista arvioidaan erillisissä elementeissä.
Kilpailujen järjestäminen vaatii nykytilanteessa erikoisjärjestelyjä. Nokian halliin otetaan jonkin verran yleisöä, mutta joukkueet eivät saa jäädä ohjelmiensa jälkeen katsomoon, eikä perinteisiä palkintojenjakotilaisuuksiakaan ole.

Uplakers isännöi yksinluistelukilpailuja jo ensi viikonloppuna Ylöjärven jäähallissa, mutta tällöin katsomoon pääsevät vain luistelijoiden vanhemmat. Kummassakin tapahtumassa hallissa edellytetään kasvomaskin käyttöä.

Spicyillä vahva teema

Shiny Lakersin Unna Aalto pitää muodostelmaluistelun luovuudesta.

Spicy Lakers esitti televisiosarjan Valtiatar musiikkiin perustuvan ohjelman, joka oli tunnelmaltaan voimakas. Yhtenä tavoitteena onkin opettaa luistelijoille vaativampaa tulkintaa.

– Tykkään tästä teemasta, ja musiikkikin on lemppariani! Spicy Lakersin luistelija Tiia Hakari hymyili.

Hinkka pitää kansallista tasoa Spicyille sopivana.

– SM-taso vaatisi niin suuria harjoitusmääriä, joten olemme tietoisesti halunneet joukkueille kansallisen polun, koska se on mahdollinen isolle joukolle luistelijoita maltillisella harjoitusmäärällä. SM-tasolla joukkueella olisi hyvä olla myös päätoiminen valmentaja, Hinkka perustelee.

Hinkka iloitsee siitä, että Spicyissä luistelee paljon niitä tyttöjä, jotka lähtivät mukaan silloin, kun hän perusti Uplakersin ensimmäisen muodostelmajoukkueen vuonna 2013.

– Olen hirveän iloinen siitä, että useat nyt 17–19-vuotiaat luistelijat jaksoivat yli vaikeimman teini-iän. Tätä kautta seuraan voi tulla myös uusia valmentajia. Tästäkin joukkueesta pari luistelijaa toimii jo ohjaajina luistelukoulussa.

Tiia Hakari, 18, on yksi koko ajan mukana olleista ja muistelee alkua hieman huvittuneena:

– Olin harjoitellut taitoluistelun harrastajaryhmässä kaksi vuotta, mutta muodostelmasta en tiennyt mitään.

– On ollut hienoa kehittyä koko ajan ja saada monenlaisia kokemuksia. Joukkueesta on tullut iso osa elämää hyvien kavereiden myötä, Hakari sanoo.

Shinyiltä piristystä koronasyksyyn

Spicy Lakersin Tiia Hakari oli mukana jo Janette Hinkan vuonna 2013 perustamassa Uplakersin ensimmäisessä muodostelmajoukkueessa.

Paljon uusia luistelijoita saanutta Shiny Lakersia Hinkka kuvailee todella reippaaksi ja virkeäksi joukkueeksi. 23:n alle 15-vuotiaan luistelijan ryhmä on kehittynyt nopeasti. Shinyjen ohjelmana on cheerleading-vaikutteinen ”Cheer up!”.

– Halusimme rytmikkäällä ohjelmalla piristystä korona-aikaan, Hinkka perustelee.

Tämä sopii myös 13-vuotiaalle Unna Aallolle, joka aloitti luistelukoulussa kolmevuotiaana.

– Muodostelmassa minua kiehtoo luovuus. Koulussakin pidän taide-aineista ja yhtenä iltana viikosta käyn kuviskoulussa, Aalto kertoo.

Monen muun joukkueen tavoin Shiny Lakers improvisoi kevään pahimman korona-ajan harjoittelua internetin Teams-sovelluksen avulla. Ilo oli ylimmillään, kun yhteisharjoituksiin päästiin taas kesäkuussa.

– On minulla kavereita koulusta ja muista harrastuksistakin, mutta tietysti myös joukkueesta, Aalto kertoo ja myöntää jännittävänsä kilpailujen alla.

– Se loppuu, kun ohjelman musiikki alkaa soida.

Misty Lakers on aikuisten harrasteryhmä, joka ei kilpaile. Janette Hinkka pitää kuitenkin tärkeänä, että tarjolla on myös tällainen mahdollisuus harrastaa hieman tavanomaisesta poikkeavaa lajia.

Mistyt harjoittelevat kahdesti viikossa suhteellisen vakavasti, vaikkakin pilke silmäkulmassa, ja heitä motivoi mahdollisuus esiintyä näytöksissä.