Viikko sitten keskustapuolueella oli Ylöjärven Uutisissa koko sivun mainos. Siinä kerrottiin, mitä Keskusta on jo tehnyt ja mitä se tulisi tekemään seuraavien kuntavaalien jälkeen lasten, nuorten ja perheiden hyväksi. Ihania lupauksia: ”Keskiössä ovat lapsiperheet ja heidän hyvinvointinsa.”
Tarkastuslautakunta antaa vuosittain arviointikertomuksen. Arviointikertomuksessaan vuodelta 2019 lautakunta tunnisti erityisesti koronakevään esiin nostamia lapsiin, nuoriin ja perheisiin liittyviä uhkia, joiden torjumiseksi on syytä reagoida. Sääntöjen mukaan havainnoista pyydettiin selvitystä kaupunginhallitukselta. Nämä selvitykset ovat tulossa valtuuston käsittelyyn 5.10.2020.
Erityisen kiinnostavia ovat perusturvan ja sivistystoimen vastaukset. Perusturvan vastauksessa todetaan, että vuonna 2020 sairaanhoitopiiristä hankitun nuorisopsykiatrian käyttö on ollut aiemman vuoden tasolla. Lastenpsykiatrian puolella on viimevuotiseen tapaan edelleen hoidettu alkuperäistä tilausta enemmän lapsia ja perheitä.
Leena Risku kertoi keskustan vaalimainoksessa uudesta Navi-yksiköstä. Se on todella innostava ylöjärveläinen innovaatio, josta kerrottiin 16.9.2020 ilmestyneessä Ylöjärvi-lehdessä. Navin tarkoitus on vahvistaa nuorten yli 12-vuotiaiden lähitukea ja vähentää raskaiden hoivapalvelujen tarvetta.
Myös pienten lasten ja perheiden hätää pitää yrittää helpottaa. Perusturvan vastauksessa kerrottiin suunnitelmista vahvistaa edelleen neuvolan voimavaroja. Maaliskuussa on aloittanut määräaikainen neuvolapsykologi. Valtuuston pitää huolehtia, että neuvolapsykologi pystyy jatkamaan ensi vuonna. Vauvat ja äidit ovat olleet lujilla. Perheiden turvaverkkojen pitää olla huippuvireessä.
Sivistystoimen yhdeksi vuositavoitteeksi talousarviossa 2019 on merkitty oppilas- ja opiskeluhuollon toiminnan organisointi, ja se oli toteutunut. Epäselvien tilinpäätöstietojen vuoksi tarkastuslautakunta ei tyytynyt tähän, vaan se halusi lisäksi selvittää työntekijöiden eli kuraattoreiden ja koulupsykologien sekä heidän vastuullaan olevien oppilaiden ja opiskelijoiden lukumäärät.
Otin selvää, että Ylöjärvellä nuo lukumäärät ylittävät merkittävästi suositukset. Meillä on kuusi kuraattoria ja kuusi koulupsykologia. Oppilaita ja opiskelijoita on 6 200. Jakolaskulla 6 200/6 = 1 033 selviää, että jokaisella näistä työntekijöistä on vastuullaan yli tuhatpäinen oppilas- ja opiskelijajoukko. Suositus on 600–800 lasta ja nuorta per työntekijä.
Palaan ihaniin lupauksiin. Miksi lykätä korjaustoimia kuntavaalien jälkeiseen aikaan? Nythän tilanne on päällä jo koko voimallaan. Oppilas- ja opiskelijahuollon onneton resurssivajaus on jatkunut aivan liian pitkään.
Olen Leena Riskun kanssa sivistyslautakunnassa. Olemme työstämässä talousarvioehdotusta vuodelle 2021. On hyvin perusteltua tarttua toimeen viipymättä ja kohdistaa voimia ennaltaehkäisevään työhön. Alkuaskelena voisi olla yhden kuraattori-koulupsykologi -työparin palkkaus 1.1.2021 alkaen. Vahvistetaan jatkossa tätä joukkuetta niin, että heidän työpanostaan riittää myös varhaiskasvatuksen tueksi.
Keskustelu lapsista, nuorista, perheistä, varhaiskasvatuksesta ja koulutuksesta jatkuu.
Jussi Kytömäki
kaupunginvaltuutettu, tarkastuslautakunnan vpj, sivistyslautakunnan vpj (vihr.)