Suomi on saanut valkoposkihanhesta mitä todennäköisimmin uuden pesimälajin. Valkoposkihanhi on tervetullut laji Suomen hanhilajistoon, kuten on myös toinen vieraslaji, kanadanhanhi.
Toisin kuin kanadanhanhi, valkoposkihanhi on varsin pienikokoinen. Sinisorsa on vain hieman valkoposkihanhea pienempi. Valkoposkihanhi on aikalailla metsähanhen kokoinen.
Suomessa on kolme alkuperäistä hanhilajia. Merihanhen tilanne näyttää varsin hyvältä, mutta metsähanhi on hävinnyt jo lähes kokonaan eteläisestä Suomesta. Kolmas alkuperäinen laji on kiljuhanhi, jonka alkuperäinen populaatio kuoli Suomen lapista sukupuuttoon 2000-luvulle tultaessa.
Vielä 1990-luvun puolivälissä Lapissa sinnitteli pieni alkuperäinen kanta kiljuhanhia. Kiljuhanhikantaa on yritetty elvyttää muun muassa tarhauksella, mutta tulokset ovat olleet toistaiseksi melko vaisuja. Valkoposkihanhi sen sijaan porskuttaa hyvin. Lähes koko Suomen rannikko on jo valloitettu itäiseltä Suomenlahdelta Perämerelle saakka. Tällä hetkellä valkoposkihanhen voimistunut kanta on levittäytymässä sisämaahan ja muun muassa Päijänteellä oleskelee kesäisin jo kymmeniä lintuja.
Valkoposkihanhi alkoi levittäytyä sisämaahan jo 2000-luvun alkupuoliskolla ja muun muassa Tampereella laji pesi ensimmäisen kerran vuonna 2003. Muuttoaikana valkoposkihanhi ei ole Ylöjärvelläkään ollut harvinaisuus. Valkoposkihanhia on muuttanut Jäämerelle Ylöjärven yli vuosisatoja. Valkoposkihanhia tavataan Ylöjärven ja lähikuntie pelloilla ja vesistöissä ruokailemassa
syksyisin.
Viime vuosina laji on viihtynyt muun muassa Tampereen santalahdella. Ylöjärvellä hyviä muuton tarkkailupaikkoja ovat muun muassa Keijärven Suojastenlahti ja Tunturavuori, josta voi tarkkailla muitakin muuttavia lintuja.
Valkoposkihanhen pesinnät sisämaassa eroavat meren rannikon pesinnöistä siinä, että tähän asti linnut ovat enimmäkseen pesineet yksittäispareina. Rannikolla linnut pesivät kymmenienkin parien yhdyskuntina. Vaikka linnut viihtyvät muutolla varsin ruovikkoisissa merenlahdissa, pesät sijaitsevat usein varsin karuilla avoimilla tai puoliavoimilla luodoilla ja saarilla.
Kannan voimistuessa valkoposkihanhi on joutunut hieman tinkimään pesäpaikkojen suhteen. Suomessa valkoposkihanhet pesivät täysin erilaisessa ympäristössä kuin Venäjän tundralla, missä linnut viihtyvät korkeilla rantakallioilla ja törmillä.
Kuten kanadanhanhi, myös valkoposkihanhi asutti ennen Suomea Ruotsin rannikkoa. Ruotsissa kannan kasvu alkoi jo 1970-luvun alkupuolella. Suomen kanta voimistui kymmenen vuotta myöhemmin. Leviäminen alkoi etupäässä Helsingistä käsin ja yksi pesimäalueista oli Helsingin Kruunuvuorenlahti.
Kanadanhanhi tuotiin Suomeen riistalajiksi. Valkoposkihanhen leviämistä Suomeen on puolestaan edesautanut lähinnä Ruotsin
voimistunut kanta. Täydennystä on tuonut myös Suomeen pesimään jääneet Jäämeren muuttolinnut sekä myös muutamat tarhakarkulaiset.
Syksyisin ja keväisin valkoposkihanhien muuttoa on ilo seurata. Komeat aurat lentävät ryhdikkäästi ja tiukassa järjestyksessä, eikä lento ole holtittoman poukkoilevaa kuin vaikkapa sepelhanhella. Valkoposkihanhia näkee enemmän sisämaassa syysmuuton aikana kuin kevätmuutolla.
Lähes kaikki Venäjällä pesivät valkoposkihanhet muuttavat Hollantiin talvehtimaan. Paluumuutto tapahtuu kokonaan Suomenlahden kautta sekä itäisen Suomen ja osittain Venäjän alueen halki.
Valkoposkihanhi on edelleen Suomessa rauhoitettu laji, ei riistalaji. Edes luvalla ammuttuja lintuja ei saa syödä. Muun muassa kanadanhanhi on riistalaji ja ammuttu lintu kuuluu maanomistajalle. On hyvin todennäköistä, että myös valkoposkihanhesta tulee aikanaan uusi riistalaji, mikäli laji runsastuu nykyiseen tahtiin.
