Lippu joka sähköisti keskustelun

02.09.2020 08:00

Ville MäkinenVihreiden kaupunginvaltuutetun Timo Halttulan esitys Ylöjärven kaupungin pride-liputuksesta ei mennyt läpi kaupunginhallituksessa. Halttula esitti, että kaupunki ottaa Pride-viikon liputuksen käyttöön syyskuussa. Kaupunginhallitus äänesti asiasta. Lopulta kaupunginhallitus päätti ainoastaan käynnistää liputusohjeiden päivityksen. Keskustelu pride-liputuksesta nousee siis taatusti vielä uudelleen esille, kun ohjeita päivitetään.

Kun kaupunginhallituksen päätös selvisi, käynnistyi varsinkin sosiaalisessa mediassa melkoinen keskusteluryöppy aiheen tiimoilta. Pride-liputuksen kannattajat ja vastustajat ottivat sanan säilällä yhteen varsin värikkäästi, eikä kaikilta rimanalituksiltakaan vältytty. Asia herättää siis tunteita.

Pride-liputus on jo varsin yleistä suomalaisissa kaupungeissa. Myös monet yritykset ovat vetäneet sateenkaarivärit toimipisteidensä salkoihin. Suurista kaupungeista ainakin Tampere, Helsinki, Oulu, Turku, Lahti, Jyväskylä ja Hämeenlinna ovat liputtaneet sateenkaarilipulla pride-viikoilla. Jokainen kaupunki tekee tietysti omat ratkaisunsa, mutta esimerkin voima on yleensä vahva.

Se lienee selvää, että jakolinjat on jo vedetty Ylöjärven poliittisessa kentässä: vihreät ja vasemmistoliitto kannattavat pride-liputusta ja perussuomalaiset, keskusta ja kristillisdemokraatit vastustavat sitä. Kokoomuksessa lienee molempien vaihtoehtojen kannattajia, ja ehkä hajontaa on vähäisemmässä määrin myös joissakin muissakin puolueissa.

Värikäs ja välillä kiivaskin keskustelu kaupungin pride-liputuksesta jatkuu ainakin Ylöjärven Uutisten mielipidesivulla niin lehdessä kuin verkossakin. Myös somessa keskustelu äitynee vielä nykyistäkin rajummaksi. Ja eiköhän keskustelu etene aina valtuustosaliin saakka.