Olen elänyt paikallistoimittajan arkea viimeiset kahdeksan kuukautta. Alkuvuosi kului Tampereella radiossa, kesällä olen tutustunut Ylöjärveen. Ensi viikolla palaan takaisin opiskelemaan ja aloitan viidennen vuoteni yliopistolla.
Kulunut vuosi on ollut poikkeuksellinen monesta syystä. En ole ollut luennoilla joulukuun jälkeen, vaikkakin yhden kandidaatintutkielman ehdin keväällä kirjoittamaan. Olen pitänyt viisi sekä opiskelemisesta että työnteosta vapaata viikkoa, mikä on suurempi määrä kuin viimeisen seitsemän vuoden aikana yhteensä. Olen vihdoinkin havahtunut siihen, kuinka tärkeää on muistaa ottaa aikaa myös itselle.
Olen opiskeluiden ohella työskennellyt osa-aikaisesti, ja kesät ovat menneet kesätöiden parissa. Työnteon ja opiskelemisen yhdistäminen on ollut minulle luonnollista, mutta se on tuottanut myös haasteita. Vapaa-aika on ollut harvinainen käsite viime vuosien aikana.
Viime vuosien aikana nuorten ja opiskelijoiden jaksamisesta ja mielenterveydestä on puhuttu yhä enemmän. Esimerkiksi Suomen ylioppilaskuntien liiton viimekesäisessä kannanotossa kysyttiin, että miksei opiskelijoilla ole oikeutta lepoon ja lomaan. Kannanotto herätti jonkin verran keskustelua ja opiskelijat leimattiin muun muassa laiskanpulskeiksi syöttöporsaiksi.
Senkin uhalla, että minut leimataan laiskaksi ja kiittämättömäksi opiskelijanrentuksi kerron, että olen miettinyt lomailua paljon. Erityisesti silloin, kun työkaverit sekä työelämässä olevat tuttavat ovat hehkuttaneet kesälomiaan ja vapauden tuomaa ihanuutta.
Tietysti olen kiitollinen siitä, että olen koronapandemiasta huolimatta saanut oman alan työpaikan ja mahdollisuuden kerätä arvokasta työkokemusta. Kesä on ollut unohtumaton ja olen päässyt kehittämään ammatillista osaamistani. Säännöllinen työaika ja vapaat viikonloput ovat olleet luksusta, josta olen aiemmin voinut vain haaveilla. Edistystä on jo siis tapahtunut!
Mutta olisihan se kiva, jos joskus voisi pitää oikean kesäloman.
En vielä tiedä, mitä tuleva syksy tuo mukanaan. Tällä hetkellä kalenteriini on merkitty vain luentoja, ja harkitsen itselleni hyvinkin epätavallista mahdollisuutta, että pyhittäisin tulevan syksyn vain opiskeluille. Ajatus on sekä innostava että pelottava.
Itseni tuntien palaan todennäköisesti viimeistään lokakuussa takaisin sorvin ääreen. Missä? Sitä en vielä tiedä.
Kiitos siis kesästä, Ylöjärvi! Ehkä tapaamme taas.