Ylöjärveltä neljä kohdetta mukana Pirkanmaan Taidesuunnistuksessa elokuun lopussa

20.08.2020 16:45

Pirkanmaan Taidesuunnistus järjestetään tänä vuonna lauantaina ja sunnuntaina 29.–30. elokuuta. Normaalisti huhtikuun lopussa järjestettyä tapahtumaa lykättiin kevään koronapandemian takia neljällä kuukaudella.

Kuluneet neljä kuukautta ovat osoittaneet, että Taidesuunnistuksen kaltaiselle tapahtumalle, jossa tekijät ja yleisöt kohtaavat toisensa, on edelleen kysyntää. Yleisön ja tekijöiden välistä vuorovaikutusta ja suoraa kontaktia on vaikeaa korvata esimerkiksi verkossa, Taidesuunnistus-yhdistys kertoo.

Taiteilijat ovat suhtautuneet myönteisesti aikataulumuutoksiin ja he ovat innolla avaamassa työhuoneidensa ovia kävijöille. Taideyhdistyksen mukaan myös kävijät ovat kyselleet tapahtuman perään.

– Siksi meille järjestäjillekin on tärkeää, ettei Taidesuunnistukseen tullut välivuotta. Olemme pyrkineet siihen, että järjestyksessään jo kuudestoista Pirkanmaan Taidesuunnistus tarjoaa turvallisesti onnistuneita kokemuksia kaikille pirkanmaalaisille taiteenystäville, Taideyhdistys tiedottaa.

Tapahtuman aikana yleisöllä on mahdollisuus vierailla pirkanmaalaisten taiteilijoiden, kädentaitajien ja muotoilijoiden työtiloissa sekä ateljeissa, gallerioissa ja näyttelypaikoissa maksutta molempina tapahtumapäivinä kello 11–17. Tarjolla on muun muassa kuvataidetta, grafiikkaa, veistoksia, valokuvataidetta sekä keramiikka-, koru- ja lasitaidetta.

Taidesuunnistus ry on yleishyödyllinen yhdistys, jonka jäsenyhdistyksiä ovat Tampereen Taiteilijaseura ry, Modus ry, Valokuvakeskus Nykyaika ry, Rajataide ry ja Taito Pirkanmaa ry.

Ylöjärveltä mukana on neljä kohdetta:

  • Arja Kunttu, Saurion talo, Sauriontie 1, 33470 Ylöjärvi, maalaus
  • Vespe Lahtinen, Saurion talo, Sauriontie 1, 33470 Ylöjärvi, maalaus
  • Riekko&Sand, Valkamatie 2, 33450 Siivikkala, Ylöjärvi, kuvataide
  • Anne Uusitalo, Saurion talo, Sauriontie 1, 33470 Ylöjärvi, kuvataide

Taidesuunnistuksessa on mukana tänä vuonna noin 130 taidekohdetta eripuolilla Pirkanmaata. Kaikki kohteet löytyvät osoitteesta taidesuunnistus.net.