Soppeenharju sijaitsee aivan Ylöjärven keskustan tuntumassa ja osa Ylöjärven taajamasta onkin rakennettu harjun pohjoisrinteeseen. Ylöjärveltä löytyy hienoa harjuluontoa myös muun muassa Seitsemisen alueelta.
Soppeenharju on erinomainen mahdollisuus tutustua lähiluontoon ja suurin osa (arviolta noin 70–80 prosenttia) suomalaisten luonnossa liikkumisesta tapahtuukin lähimetsissä.
Soppeenharju on säilynyt varsin luonnontilaisena ja osa siitä on myös suojeltu. Pitkittäisharju jatkuu itään Tampereelle asti ja itäinen pää onkin otettu lähes täysin hyötykäyttöön. Läntisellä reunalla sijaitsee Pinsiönkankaan harjujen suojelualue.
Soppeenharju kulkee osittain luode-kaakko -suuntaisesti, kuten sen aikoinaan muovannut jäätikkökin. Toki toisinaan jäätikkö ja sen vedet muovailivat harjuja myös poikittaisesti menosuuntaan. Tunnetuin näistä on Salpausselkä. Salpausselkä on ollut tärkeä muun muassa vaateliaille harjukasveille. Myös osa Ylöjärven harjukasveista on saapunut Salpausselkiä pitkin.
Harju on monelle kasvi- ja eläinlajille vaatelias kasvupaikka. Puistakaan siellä ei menesty kunnolla kuin mänty. Näin myös Soppeenharjulla, jossa valtapuuna on mänty. Alemmilla rinteillä on enemmän kuusta.
Kangasvuokko menestyy harjulla
Harju on kasvupaikkana kuiva ja sadevesi läpäisee sen hiekkakerroksen nopeasti. Tavallisesti vettä pidättävää savea ei juuri ole. Niukasti ravinteita ja kosteutta olevassa maaperässä selviytyvät vain karaistuneimmat lajit.
Vaikka harjumetsä muistuttaa tavallista metsää, se poikkeaa kuitenkin monin tavoin normaalimetsästä. Jo harjun ilmasto on hyvin erilainen kuin tiheän kuusimetsän. Nämä vaateliaat harjulajit ovat saapuneet usein Suomeen Salpausselkiä pitkin ja nousseet joitakin pitkittäisharjuja pitkin pohjoisemmaksi. Lähes kaikki harjukasvit ovat saapuneet kaakosta.
Soppeenharjultakin on löytynyt muun muassa kangasvuokkoa, joka on vaeltanut harjuja pitkin. Kasvi ei juuri menesty muunlaisessa kasvuympäristössä. Toinen harjukasvi on hietaneilikka, joka on harvinaistunut viime vuosina monien muiden harjukasvien tapaan.
Molemmat edellämainitut kasvit ovat olleet ennen yleisempiä ja esiintyneet nykyistä pohjoisempana. Kangasvuokon pohjoisimmat luonnontilaiset esiintymät ovat eteläisessä Keski-Suomessa.
Lammet saattavat olla suppia
Monet harjukasvit ovat olleet runsaan keräilyn ja myynninkin kohde ja niitä on jouduttu rauhoittamaan jo vuosikymmeniä sitten. Alueelta löytyy myös jäälohkareiden aikoinaan muodostamia suppia eli painaumia. Jos haluaa tutustua suppiin paremmin, voi käydä vaikkapa Rokuan kansallispuistossa, jossa sijaitsee kenties Suomen komeimmat ja syvimmät supat.
Koska harjut varastoivat tehokkaasti pohjavesiä, muodostuu suppien pohjalle usein lampia. Todennäköisesti myös Soppeenharjun reunamilla olevat pienet lammet ovat juuri suppia.
Soppeenharjulla risteilee runsaasti polkuja ja niitä kannattaa käyttää, sillä harjuluonto on hyvin haavoittuvaista ja herkästi kuluvaa. Jalkojen alla räsähtelevän kuivan poronjäkäläkankaan kasviston uusiutumiseen menee usein kymmeniä vuosia.
Tavallisesti harjujen kasvi- ja lintulajisto on varsin niukkaa. Mitä pohjoisemmaksi mennään sitä vähäisempi on lajisto. Oulun korkeudella harjulajisto on suurinpiirtein neljäsosa eteläisen Suomen harjulajistosta.
Soppeenharjun lintulajistosta voisi mainita punakylkirastaan, räkättirastaan, leppälinnun, laulurastaan, kirjosiepon, käpytikan ja palokärjen.
Soppeenharjulla riittää nähtävää ja kuultavaa koko kesän ajan. Monet harjujen kasvit aloittavat kukinnan jo keväällä ja alkukesällä. Monet karuilla paikoilla kasvavat kasvit talvehtivat vihreinä talven yli. Niiden kasvupaikoilla ei riitä tarpeeksi ravinteita kasvattamaan joka vuosi uusia varsia ja lehtiä, kuten vaikkapa lehtokasveilla.
