Tytär menee rippikouluun. Minua kristinusko evankelisluterilaisessa muodossaan ei ole täysin pystynyt vakuuttamaan, vaikka löydän siitä, ja varsinkin seurakunnan toiminnasta todella paljon hyvää. Tytär tehköön viikon aikana omat johtopäätöksensä.
En tiedä, onko 15-vuotiskesä otollisinta aikaa herätellä nuoria ajattelemaan uskonasioita. Elämän- ja maailmankatsomus saattaa helposti pyöriä noin metrin säteellä omasta navasta. Ensisijaisesti nuori voi toivoa, että joku vastakkaisen sukupuolen edustaja osuisi rippileirillä tuon metrin säteen sisäpuolelle.
Joillekin tämä voi olla juuri oikea ikä, jollekin liian myöhään ja jollekin liian varhain. Siitä huolimatta rippikoulun käyminen 15-vuotiaana on mielestäni hyvä asia. Miksi?
Rehellisesti, teini-ikänsä pahimmissa pyörteissä nuori ei ehkä ole viehättävimmillään. Hän on joko sulkeutunut, vetelä, äkäinen tai uhmakas. Joko yhtä näistä vuoden verran, tai kaikkia vuorotellen. (Paitsi tietysti minun tyttäreni, joka on pelkkää päivänpaistetta ja kohtelias kuin nunna. En tietenkään puhu hänestä.)
Rippileirillä nuori kohdataan juuri sellaisena kuin hän on. Leirien vetäjät ovat tottuneet juuri tähän ikäryhmään, ja jostain syystä ilmeisesti jopa haluavat viettää heidän kanssaan aikaa. Voi olla, että aika kultaa muistot, mutta omasta rippileiristäni jäi sellainen kuva, että siellä oli mukava ja yhteisöllinen tunnelma. Vaikka ei sitä tietenkään silloin voinut myöntää, vaan kaikki oli ”jeesuspaskaa”.
Rippijuhlistani muistan sen, että kaikki oli jotenkin kiusallista. Minulla oli ainoan kerran koko elämässäni päällä kukkamekko. Olin aivan itse sen itselleni valinnut, mutta se kertoo todella suurin kirjaimin siitä, miten hukassa identiteettini on täytynyt tuona kesänä olla. Kaikki se huomio kohdistettuna juuri minuun ja rippiristiini oli hämmentävää.
Tuo kiusallinen prosessi nimeltä rippijuhlat saattaa kuitenkin olla juuri se, mitä teini eniten tarvitsee, lahjarahojen lisäksi. Se, että juhliin tulevat nekin sukulaiset, joita ei ole pitkään aikaan nähnyt. Eroperheiden lapsille juhlat saattavat olla pitkästä aikaa tilaisuus nähdä molemmat vanhempansa yhtä aikaa – toivottavasti sovussa.
Se, että mahdollisimman moni saapuu paikalle, kertoo nuorelle, että hei, me ollaan kaikki täällä sinua varten. Vaikka olet ollut viimeisen vuoden gootti, hippi, ekoanarkisti, raivohärkä, lintsari, raggari, tahdoton lapanen tai ihan haistapaska, niin se ei haittaa. Kaikki ovat edelleen rinnallasi, vaikka otit salaa kielikorun. Eikä sinun tarvitse olla saavuttanut mitään suurenmoista, me juhlimme sinua silti! (En väheksy rippikoulua, mutta sen käsittääkseni läpäisee valtaosa nuorista ilman valtavaa suorittamista.)
Harva nuori myöntää, että tämä tuntuu hyvältä. Harva nuori ehkä edes tajuaa, että tämä tuntuu hyvältä. Mutta olen varma, ettei se kenestäkään pahalta tunnu.
Yrittäkää vain kestää, rippilapset, mummi tuo rakkautensa lisäksi rahaa!
