Pyynikin kesäteatterin parkkipaikalle on tuotu pieni illallispöytä. Pöydän ääressä odottaa joukko tamperelaisia teatterinuoria. Istuudun pöydän ääreen ja kuuntelen, mitä nuorilla on sanottavaa.
Teatterinuoret ovat tuoreehkon Teatteri Iva jäseniä. Ivan syntytarina on parin vuoden takaa, kun Tampereen yhteiskoulun lukion abiturientit Mimmi Ahonen, Katariina Korpela ja Ville Vuorikoski halusivat tehdä teatteria. Ilmaisutaidon lukion kasvatit olivat tehneet perinteiset teatteridiplomit, mutta ”kova nälkä jäi”.
– Oli selvempää, että haluaa tehdä teatteria kuin se, mihin vaikka hakee opiskelemaan, Ahonen kertoo.
Ivan ensimmäinen produktio Valuma sai ensi-iltansa viime kesänä. Sitä esitettiin Hiedanrannan skeittipoolissa. Alun perin tarkoituksena oli tehdä vain tämä yksi produktio, mutta kuten tapana on, nälkä kasvaa syödessä.
Syntyi Dinneri.
Kun työryhmä lähti suunnittelemaan Dinneriä, oli haaveena tehdä esitys, jossa katsojat ja näyttelijät istuvat saman pöydän ääressä. Mutta sitten ”Miss Rona”, kuten Ahonen sanoo, iski. Olisi ollut vastuutonta istuttaa joukko tuntemattomia saman pöydän ääreen. Vaihtoehtoja mietittiin ja ratkaisuna oli drive-in. Parkkipaikalle voi saapua autolla, pyörällä tai vaikkapa kävellen. Turvallisuus on huomioitu.
Millaisia julkisivuja meillä on?
Mistä Dinneri sitten kertoo?
Kihjalaisillallisesta. Kahden pariskunnan illanvietosta.
Käsikirjoitus on Mimmi Ahosen kynästä. Hän kertoo, että Iva haluaa tehdä teatteria ihmisistä, jotka ovat saman ikäisiä ja ehkä myös samassa sosioekonomisessa lokerossa. Niitä tuttuja nuoria opiskelupaikkojen käytäviltä. Hän kuitenkin tiedostaa Ivan vastuun teatterintekijöinä, sillä heillä on mahdollisuus kertoa tarinoita.
– Koen, että pääpyrkimyksemme on mennä kohti monimuotoisempaa representaatiota.
Illallisteeman pohjana on konkreettinen idea saman pöydän ääreen istuutumisesta. Ahonen tosin sanoo, että illallinen on ikään kuin esittämistä.
– Assosioin illallisen fasadimeiningiksi. Halusin tutkia mitä fasadeja meillä on.
Taustalla oli siis halu tutkia, millaisia ihmiset haluavat olla julkisesti ja mitä he julkisuuden takana ovat.
Näyttelijät Ville Vuorikoski, Annika Palojärvi, Roosa Leivo ja Teppo Nieminen kertovat, että näytteleminen on hektisempää ulkoilmassa. Ympäristö on osa esitystä, eikä siihen voi vaikuttaa. Syventyminen ja keskittyminen on haastavampaa, sillä ympäristöön kiinnittää huomiota jatkuvasti.
– Mutta ehkä se on osa kesäteatterikulttuuria, Vuorikoski sanoo.
Mahdollisuus tehdä sitä, mitä haluaa
Tampere on perinteinen teatterikaupunki. Mitä uutta sitten nuorten perustama teatteri voi kaupungiin tuoda?
– Jotain uutta, Vuorikoski vastaa.
Hän kertoo siitä, miten tamperelaisten teatterien tarjonta on ollut keskenään jokseenkin samankaltaista ja ehkä hieman turvallisen oloista. Teatteri on paljon muutakin kuin se, mitä mainoksissa esitetään. Oman teatteriryhmän myötä on ollut mahdollisuus tehdä sitä mitä haluaa, omilla ehdoilla.
Dinneriin on ”maksa mitä haluat”-liput, eli esityksestä voi maksaa vaikkapa euron verran. Ivan nuoret painostavat saavutettavuutta, sillä usein teatteriliput ovat useamman kympin.
Saavutettavuuden lisäksi Ivalaisille on tärkeää ennakkoluulottomuus ja muiden inspiroiminen. Tampereella on useita nuorten teatteriryhmiä, mutta olisi hyvä, jos ryhmiä olisi enemmän. Teatterialan koulutuksen saa Suomessa hyvin vähäinen määrä, jonka vuoksi teatterin tekemisen ei tulisi rajoittua vain heille. Intohimo ja kyvykkyys eivät katso koulutusta.
– Kaikilla on oikeus tehdä teatteria, jos vain on halua ja tahtoa.
