En ole pitkään aikaan käynyt katsomassa kotimaista teatteria, saati sitten kesäteatteria. Tukkateatterin Kalenteritytöt oli piristävä parituntinen koronasta johtuneen kulttuuritauon jälkeen.
Hoidetaan kritiikki ensin pois alta. Se ei kohdistu niinkään esitykseen vaan siihen, mitä katsomon puolella tapahtui. Kännykät eivät kuulu kesäteatteriin. Kyseessä ei ole mikään ala-asteen joulukuvaelma, jota vanhemmat voivat ylpeänä kuvata. Tästä huolimatta näin katsomossa useammankin puhelimen, joilla röyhkeästi kuvattiin esitystä. Teatterietiketin opettaminen ei olisi pahaksi.
Ja asiaan.
Kalenteritytöt on Tim Firthin käsikirjoittama komedia, joka perustuu samannimiseen brittielokuvaan vuodelta 2003. Vaikka en ole elokuvaa nähnyt, oli minulla jonkinlainen tieto siitä, mitä luvassa on. Kävin muutama viikko ennen ensi-iltaa haastattelemassa ohjaaja Katri Hätiä. Jutun voit lukea tästä.
Ensi-iltaesityksessä näyttelijöistä aisti jännityksen. Lievän alkukankeuden jälkeen näytelmä pääsi käynnistymään ja harrastajanäyttelijöistä koostuva ryhmä viihdytti oikein hyvin. Vaikka hahmot olivat hyvinkin stereotyyppisiä naisrooleja, en antanut asian häiritä. Ehkä kesäteatterissa on aivan okei nauraa elämäänsä kyllästyneelle rempseälle opettajalle, skumppaa kumoavalle edustusvaimolle ja kiroilevalle kirkkoherran tyttärelle.
Näytelmän on kääntänyt Aino Piirola. Työryhmä on saanut suullisen luvan kääntää hahmojen ja paikkojen nimet suomeksi. Hyvä näin, sillä haaveilut Antti Holmasta, kisailut Osaran marttojen kanssa sekä puheet Ylöjärven naisten kauneudesta tekivät tekstistä paljon viihdyttävämmän. Luonnollisesti myös Ylöjärven uutiset – sekä toimittajille varattu hätävaraviski – mainittiin. Nauroin!
Haluan myös antaa erityismaininnan lavastukselle! Jo esityksen alussa kävi ilmi, että auringonkukilla on tärkeä osa. Niin kukat sitten toistuivat lavastuksessa, puvustuksessa sekä erityisesti marttojen korvakoruissa. Pienet, toistuvat asiat ovat suosikkejani teatteriesityksissä.
Ylöjärven museolle rakennettu lava sekä katsomot toivat ihastuttavan kesäteatteritunnelman. Alkuillan aurinkoisessa säässä oli mukava viettää muutama tunti seuraten marttojen tarinaa. Kuten ohjaaja Häti kertoi haastattelussa, näytelmä sisälsi runsaasti kepeyttä, vaikka leukemiateema oli raskas. Myös väliaikatarjoilut olivat kohdallaan (ihania mokkapaloja!) eivätkä itikatkaan pistäneet. Oikein positiivinen kokemus kaiken kaikkiaan.
En varsinaisesti usko tähtien antamiseen, mutta viisi auringonkukkaa esitys ansaitsee!
