Ylöjärveläisten kuuluisien tilojen omistajina on historian saatossa ollut melkoinen määrä aatelisia. Tutkimme historiaa ja etsimme tietoa 1800-luvulla ylöjärveläistiloja isännöineistä ja emännöineistä aatelisista. Tilojen taustalla on tukku mielenkiintoisia tarinoita.
Stjernvall, von Krämer ja Charpentier
Mäntsälässä vuonna 1803 syntynyt Claes Alfred Stjernvall teki pitkän uran tsaarin palveluksessa. Hänet ylennettiin vuonna 1854 kenraalimajuriksi ja määrättiin samana vuonna Saimaan kanavatyömaan ylijohtajaksi. Sitä ennen Stjernvall oli hankkinut omistukseensa Lielahden ratsutilan. Siivikkalan ja Lielahden aikaisempi omistaja oli ollut kruununvouti Karl Benjamin Federley, jonka suku oli aikoinaan tullut Suomeen Schwabenista Etelä-Saksasta.
Kenraali Stjernvall toimi paitsi tilanhoitajana myös yhteiskunnallisissa tehtävissä. Hän oli vannoutunut lasten lukutaidon kohottaja. Kun Harjun kappeli purettiin, käyttökelpoisista hirsistä rakennettiin sen viereen Ahlmanin koulu. Useimmilla lapsilla oli pitkä matka kouluun. Stjernvall rakennutti siksi koulun viereen asuntolan opettajalle ja koululaisille. Alfred Stjernvall oli myös yksi Ylöjärven kunnan perustajista. Hän kuoli vuoden 1869 kesällä, puoli vuotta kunnan perustamispöytäkirjan allekirjoituksen jälkeen.
Stjernvallin perheen lapsista vanhimmat olivat syntyneet Venäjällä. Claes Alfredin vaimo Selma Aurora von Krämer oli syntynyt Orimattilassa. Claes Alfredin ja Selman perheessä asui Lielahdessa myös Selman äiti Eva Catharina Charpentier, joka eli leskenä yli 50 vuotta.
Claes Alfred ja hänen anoppinsa Eva Catharina kuolivat Lielahdessa samana kesänä parin kuukauden sisällä. Stjernvallin suku on alun perin kotoisin Ruotsin Kopparbergin läänistä. Von Krämerin suku on puolestaan Saksan Westfalenista. Charpentierin suku tuli alun perin Ranskan Normandiasta.
von Nottbeck
Tampereen seudun hyvinvointiin ja työllisyyteen on Ylöjärven aatelisista suvuista eniten vaikuttanut Saksan Westfalenista Baltian ja Pietarin kautta Tampereelle muuttanut von Nottbeckin perhe.
Pietarissa asunut Carl Samuel von Nottbeck oli etevä liikemies. Hän osti Finlaysonin tehtaan ja lähetti vuonna 1836 poikansa Wilhelmin ja Carlin Tampereelle töihin. Wilhelmillä oli läheiset välit Pietarin hoviin ja vuonna 1855 tsaari aateloi Carlin ja Wilhelmin. Wilhelm von Nottbeckistä tuli Finlaysonin tehtaan johtaja vuonna 1860.
Alfred Stjernvallin kuoleman jälkeen vuonna 1869 Lielahden ja Siivikkalan tilat tulivat myyntiin. Wilhelm von Nottbeck osti tilat pari vuotta myöhemmin ja hänen pojastaan Wilhelm Fredrikistä tuli Lielahden ”patruuna”. Wilhelm Fredrik von Nottbeck onnistui myös ostamaan Kukkolan, Possilan ja Pohtolan tilat.
Tästä alkoi Lielahden kartanon loistoaika. Valtavassa navetassa ammui 400 lehmää ja maitoa kuljetettiin tamperelaisille kolme kertaa päivässä. Maidon pullottamistakin kokeiltiin. Peltoja salaojitettiin, ja niitä lannoitettiin apulannalla ja luonnon tavaralla. Tilalle rakennettiin kapearaiteinen rautatie heinän, viljan ja lannan kuljetusta varten. Wilhelm Fredrik von Nottbeck osallistui muun muassa kunnan koululaitoksen kehittämiseen palkkaamalla opettajan ja lahjoittamalla opetusmateriaalia. Hän oli myös valmis lahjoittamaan varoja kunnan köyhäinhoitoa varten. Patruuna von Nottbeck halusi luovuttaa osan Kukkolan maista Ylöjärven kunnalle vaivaistalon tontiksi ja rakennustarpeet taloon Kukkolan metsistä. Suunnitelma ei kuitenkaan koskaan toteutunut.
Wilhelm von Nottbeckin aikuisiksi eläneistä kuudesta pojasta nuorin oli Ernst. Hänet surmattiin vuonna 1885 Pispalassa rekimatkalla veljensä Wilhelm Fredrikin luokse Lielahteen. Ernst oli ensimmäinen henkilö, joka haudattiin von Nottbeckin yksityiselle hautausmaalle Lielahteen. Surmatyöstä tuomittiin neljä tamperelaista miestä, jotka olivat päihtyneinä palaamassa Keijärven kylästä Efraim Martinin kummitustorpalta.
Wilhelm von Nottbeck nuorempi rakennutti Lielahden kartanon komean päärakennuksen vuonna 1893. Von Nottbeckien ajanjakso Ylöjärvellä päättyi vuonna 1904, kun Lielahden kartano siirtyi turkulaisen liikemiehen K.J. Dahlströmin omistukseen. Vuonna 1910 sijoitusyhtiö Lielahti Oy pilkkoi haltuunsa tulleet Possilan, Kukkolan, Pohtolan ja Siivikkalan tilat. Vuonna 1913 Lielahden kantatila siirtyi metsäteollisuusyhtiö J.W. Enqvistin omistukseen.
Liljenbrunn, Lönnblad ja von Knorring
Teivaalan tilan omistajana oli Beckerin-suku 1700-luvulta vuoteen 1832. Sen jälkeen Teivaalan omistajaksi tuli kapteeni Anders Erik Knut Liljenbrunn, jonka esi-isät olivat kotoisin Skotlannista. Kapteeni Liljenbrunn kuoli jo 33-vuotiaana ja hänen leskensä Josefine Lönnblad meni naimisiin everstiluutnantti ja ritari Magnus Casimir von Knorringin kanssa.
Perheeseen syntyi kolme tytärtä ja yksi poika. Perheen poika Knut Kasimir kuoli jo nuorena. Kun Josefine ja Magnus Casimir kuolivat 1880-luvun alussa, Teivaala siirtyi perheen nuorimman tyttären Anna Josefinan omistukseen. Hän luopui Teivaalan omistuksesta vuonna 1891 ja muutti Pohtolaan. Pohtolan tilan omisti tuolloin Wilhelm von Nottbeck. Teivalaan isännäksi tuli Messukylästä Kustaa Heikinpoika Alanen, joka oli muutaman vuoden isännöinyt Possilan tilaa. Alanen myi Possilan Wilhelm von Nottbeckille.
af Forselles
Ylöjärveläisille tuttu af Forsellesin suku on alkujaan kotoisin Itä-Uudeltamaalta Lapinjärveltä. Suvun kantaisä oli Jordan Henriksson, jonka pojanpoika Jakob Forsell yleni Loviisan pormestariksi. Kuningas aateloi pormestarin 1700-luvun puolivälissä ja aateloinnin myötä sukunimeksi tuli af Forselles. Koska kyseessä oli kotimainen aatelinen, sukunimen etuliite on ”af” eikä ”von”. Molempien merkitys on kuitenkin sama.
Jakob af Forselles sai vuonna 1767 ostaa Elimäen Moision kartanon Wreden suvulta. Moisio ehti olla af Forsellesin suvun omistuksessa neljän sukupolven ajan, kunnes Theodor Ulrik af Forselles joutui vararikkoon epäonnisen sahayrittäjyyden ja laman kourissa.
Moisio myytiin huutokaupalla vuonna 1880. Seuraavana vuonna saatiin uutinen, että Ylöjärven Räikän omistaja majuri Jonas Didrik Palander oli kuollut ja tila oli myytävänä. Kaupat tehtiin ja näin eversti Theodor Ulrik af Forsellesin perhe muutti Elimäeltä Ylöjärvelle.
Samaan aikaan Räikän naapuritalot Siukola ja Loila olivat myytävänä. Theodor Ulrik af Forselles osti myös nämä tilat, joten tilojen koko pinta-alaksi tuli yli 600 hehtaaria.
Isäntä Theodor Ulrik oli innokas maanviljelijä, joka saattoi tilat loistokuntoon. Hän kuitenkin kuoli jo vuonna 1896.
Tilan emäntä, everstinna Selma Sofia Alexandra Gabriella af Forselles oli itsekin aatelisesta perheestä. Hänen isoisänsä isoisä Gabriel Olderman Cronstedt aateloitiin Tukholmassa. Ennen avioliiton solmimista everstinna toimi Pietarin hovissa hovineitinä.
Enckell ja Le Bell
Esikuntakapteeni Magnus Wilhelm Enckell oli Lielahden kartanon omistajan Clas Alfred Stjernvallin lanko. Enckellin vaimo oli Margareta Lovisa von Krämer.
Enckell toimi Porvoossa ja Vaasassa, mutta myös Tverissä Venäjällä, missä hän kuoli vuonna 1854. Margareta Lovisa von Krämer muutti siskonsa Selma Aurora von Krämerin luokse Lielahteen, missä he molemmat asuivat leskinä. He saivat jäädä Lielahteen myös von Nottbeckin ostettua tilan. Näiden kahden lesken lisäksi talouteen kuuluivat kaksi heidän naimatonta siskoaan, Henriette ja Johanna sekä kaikkien neljän äiti Eva Catharina Charpentier.
Edellä mainitun Magnus Wilhelm Enckellin veli Carl Gustaf Enckell oli Tullilaitoksen ylitirehtööri, kollegioneuvos ja ritari. Hänen vaimonsa Christina Adolfina Le Bell oli puolalainen aatelinen. Christinan isoisän isä, valtiopäivämies Casper Subowski aateloitiin nimellä Le Bell.
Carl Gustaf Enckellin ja Christinan Le Bellin perheeseen syntyi toista tusinaa lasta. Nuorin näistä oli vasta kolmen vuoden ikäinen, kun Carl Gustaf kuoli Helsingissä vuonna 1854. Leskeksi jäänyt Christina ja lapset pääsivät asumaan Niemen rustholliin. Surua oli sielläkin, kun rusthollari Karl Erik Freander kuoli vuonna 1856. Samoin kuolivat Freanderin ja hänen vaimonsa Matilda Mäkkylän kaikki kolme lasta. Matilda Mäkkylä meni pian uusiin naimisiin Johan Koveron kanssa.
Leskirouva Christina Le Bell muutti Niemen rusthollista lapsineen läheiselle Kukkolan tilalle. Talon isäntä oli Efraim Kukkola, eräs Ylöjärven kunnan perustamispöytäkirjan allekirjoittajista.
Christina Le Bell kuoli vuonna 1879 Kukkolassa. Osa hänen lapsistaan oli aikaisemmin muuttanut maailmalle ja osa muutti Possilan yksittäistaloon. Tämän isäntä Kustaa Heikinpoika osti niihin aikoihin Teivaalan kartanon ja myi Possilan Wilhelm von Nottbeckille. Kaksi viimeistä Carl Gustaf Enckellin ja Christina Le Bellen lasta muuttivat vuonna 1899 Possilasta Tampereelle.
von Zweigberg
Pyhän saksalaisroomalaisen keisarikunnan keisari Maximilian I aateloi 1500-luvulla Georg von Zweigbergin. Zweigbergin suvun kantatila Horcha sijaitsi Tšekin Böömissä lähellä Prahaa. Georg von Zweigbergin poika Georg osallistui everstinä 30-vuotiseen sotaan, ensin katolisen liiton puolella, mutta myöhemmin hän siirtyi Ruotsin leiriin. Nuori Georg kuitenkin kaatui pian vaihdettuaan puolta. Kaatuneen sankarieverstin kaikki viisi poikaa saivat kuningatar Kristinalta läänityksiä Inkerinmaalta, joka oli siihen aikaan osa Ruotsia.
Suomessa vaikuttavat sukuhaarat olivat Georg von Zweigbergin kahden pojanpojan Peter Johanin ja Gustaf Fredrikin jälkeläisiä. Heistä vanhempi, Peter Johan, omisti vuodesta 1724 Runsaan rusthollin. Hän oli upseeri ja talonpoikaissäädyn edustaja Ruotsin vuoden 1731 valtiopäivillä. Peter Johanin vaimo Ingeborg oli Eerolan isännän, nimismies Nils Vidbomin tytär. Peter Johanin nuorempi veli Gustaf Fredrik sai vaimonsa Dorothea Slöörin kanssa kymmenen lasta. Gustaf Fredrik oli vääpeli ja piti Snappertunassa Bredäng-nimistä taloa ja Inkoossa Lillhovgårdenia.
Rusthollari eli ratsutilallinen Peter Johan Zweigberg hukkui vuonna 1750 heikkoihin jäihin. Tämä tapahtuma on saattanut antaa Runsaan lähellä olevalle salmelle nimen Ritarinsalmi, vaikkei isäntä mikään ritari ollutkaan. Ajan tapaan aateliset ja tilalliset haudattiin kirkon alle, mikä siihen aikaan tarkoitti Harjun kirkkoa. Ylöjärven kirkko rakennettiin vasta kolmisenkymmentä vuotta myöhemmin.
Peter Johan Zweigbergin poika Gustaf Ernst joutui isänsä kuoleman vuoksi ottamaan vastuun talosta varsin nuorena. Isän velkojen takia hän joutui jakamaan Runsaan kahtia, mutta jatkoi isänsä jälkeen talon pitoa vaimonsa Helena Austrellin kanssa. Perheeseen syntyi poika Johan Fredrik, joka siirtyi työskentelemään Runsaan Lammin torppariksi.
Gustaf Ernst Zweigbergin ja Helena Austrellin tytär Sara Juliana jatkoi miehensä Johan Sirénin kanssa Runsaan rusthollin pitoa. Heille syntyi kaksi tytärtä, joista nuorempi Eva Katarina meni naimisiin Mäkkylän rusthollarin kanssa. Gustaf Ernst Zweigbergin ja Helena Austrellin vanhemman tyttären mies Elias Willgren oli Runsaan seuraava isäntä.
Gustaf Ernst Zweigbergin poika Johan Fredrik oli siis Lammin torppari. Lammin torpasta lähti Kristiinankaupunkiin kaksi taitavaa poikaa, kultaseppä Johan Zweigberg sekä kupariseppä Axel Zweigberg. Ylöjärvellä toimivat sellaiset Zweigbergin ja Lammin jälkeläiset kuin esimerkiksi Gråberg, Ihantola, Mäkkylä, Saarinen, Tanhuanpää, Tomppila.
Mörne ja Hartwall
Kun Matti Räikkä joutui luopumaan Räikästä vuonna 1837, tilan ostaja oli kommissiomaanmittari Arvid Mörne. Hän oli syntynyt Marttilassa vuonna 1793 maanmittarin poikana ja mennyt naimisiin Lohtajalla pastorin tyttären Wilhelmina Holmströmin kanssa.
Räikälle kelpasi muuttaa, sillä komea päärakennus oli valmistunut vasta 12 vuotta aiemmin. Mörne hoiti Räikän tilaa oman toimensa ohella, mikä tarkoitti sitä, että rengit ja piiat hoitivat karjan ja pellot.
Kun hautausmaata piti laajentaa, seurakunta teki Mörnen kanssa vaihtokauppaa. Kun palaneen kirkon ympärillä ollut tärveltynyt hirsiaita korvattiin kivimuurilla, kivet lahjoitti Mörne.
Räikällä asui huomattava määrä palkollisia. Lisäksi siellä asuivat rouva Mörnen veljen lapset. He olivat maanmittarin oppilas Henrik Ulrik Fallsten, lukkarin kandidaatti Fredrik Ferdinand Fallsten sekä neiti Wilhelmina Fallsten.
Räikällä asui myös vaasalainen Carl August Londicer perheineen, Räikän entinen omistaja Matti Räikkä, Matti Räikän poika Karl Vilhelm Oskar Napoleon sekä Matti Räikän veli Jakob.
Arvid Mörne kuoli Räikällä 73-vuotiaana vuonna 1866. Hänen leskensä Wilhelmina muutti Pietilän Rauhalaan, jossa han asui kuolemaansa asti. Rauhala sijaitsi nykyisen Loilan koulun paikalla.
Mörnen perheen 10 lapsesta kaikki muuttivat pois Ylöjärveltä, paitsi tytär Sofia joka meni naimisiin Kaarilan kartanon omistajan Carl Otto Thunebergin kanssa.
Räikän seuraava omistaja oli everstiluutnantti ja ritari Bernhard Hartwall. Hän osallistui tilan hoidon ohella myös kunnallispolitiikkaan ja oli yksi Ylöjärven kunnan perustajista. Bernard Harwall kuoli 60-vuotiaana, kaksi vuotta kunnan perustamispöytäkirjan allekirjoituksen jälkeen.
Räikkä siirtyi vähäksi aikaa Kristian Liljeströmin omistukseen. Hartwallin vaimo ja lapset jäivät kuitenkin muutamaksi vuodeksi asumaan Räikälle, kunnes he muuttivat synnyinpaikkakunnalleen Hämeenlinnaan. Liljeströmin jälkeen Räikän omisti pari vuotta Jonas Palander ennen Theodor Ulrik af Forsellesia.
Zitting
Pohjois-Saksasta, Lübeckin läheltä, Suomeen saapui eräs Zittingin sukuhaara. Heitä ei aateloitu, mutta Zitting on kuitenkin hyvä mainita tässä tarinassa. Jochum Zitting mainitaan Viipurin vuoden 1638 veroluettelossa. Titteli on besökare, mikä sen ajan kielellä tarkoittaa tullimiestä.
Jochum Zittingin viidestä lapsesta kaksi poikaa jatkoi sukua ja molempien sukuhaarat elävät tänä päivänä ympäri Suomea runsaslukuisina. Eräs sukuhaara tuli Inkerinmaan kautta Tottijärvelle Sorvan kylään.
David Zitting oli Sorvan ratsutilallinen. Hänen poikansa, myös David, osti vuonna 1874 Kilpijoen tilan Ylöjärveltä. Myyjä oli Ferdinand Kilpijoki, josta tuli kaupan jälkeen Kangasniemen torppari ja isäntä. David kuoli vuonna 1879 ja hänen poikansa Kustaa myi Kilpijoen tilan langollensa Kustaa Yli-Kerttulalle.
Kustaa Zitting muutti Viljakkalaan ja osti vaimonsa Matilda Yli-Kerttulan kanssa Koiviston tilan. Perheeseen syntyi kolme tytärtä, joten Zitting-nimen kantajia ei enää ole Viljakkalassa.
TORBJÖRN NIKUS
Kommentointi on suljettu.