Pinsiössä asustaa monien hevosten lisäksi myös laamoja. Villa Alpacaan ovat kaikki tervetulleita, aivan omana itsenään.
Aurinko paahtaa kesän kuumimpana päivänä, kun ajan hiekkatietä pitkin Pinsiössä. Olen matkalla laamatilalle – joka tosin on nimetty Villa Alpacaksi. Metsän keskellä on avara kotitila, jossa minua tervehtii tilan emäntä Elina Helenius. Laamat kurkkivat uteliaina aitauksestaan, kun Helenius kaataa minulle kahvia ja tarjoaa pullaa.
Villa Alpacassa majailee neljä villalaamaneitiä: Garzina, Grace, Larissa ja Gloria. Ei ollut itsestään selvyys, että tilalla majailee laamalauma.
– Vuoden kamppailin sen kanssa, että otanko alpakoita vai laamoja, Helenius kertoo.
Hän päätyi laamoihin, sillä ne ottavat kontaktia ja ovat sosiaalisempia kuin alpakat.
– En tosin sulje pois sitä, etteikö joskus olisi sekä laamoja että alpakoita. Mutta olen kyllä enemmän laamaihminen, Helenius sanoo ja naurahtaa.
Villa Alpacaan laamaneidit on tuotu Hämeenlinnan kupeesta. Lauman vanhin, 17-vuotias Garzina-rouva, on syntynyt Sveitsissä, mutta muut ovat Suomessa syntyneitä. Laumaan odotetaan perheenlisäystä lähiviikkojen aikana, sillä Larissa-laaman vuoden mittainen tiineys on loppumetreillä.
Erilainen virkistysvaihtoehto
Heleniuksella on lähihoitajatausta. Hän on tehnyt keikkahommia hoitolaitoksissa ja huomasi, ettei asukkailla ollut oikein paikkaa mihin mennä.
– Vaihtoehtona oli Koskikeskus. Se oli aivan kauheaa, Helenius toteaa.
Villa Alpacan tarkoituksena on toimia paikkana, jossa erilaiset ryhmät voivat olla yhdessä ja nauttia luonnosta. Tilalla on käynyt esimerkiksi kehitysvammaryhmiä, vanhuksia ja mielenterveyspuolen ryhmiä.
– Ajatuksena oli, että tarjoan ryhmille virkistystä, luontoa ja eläimiä. Ei mitään Koskikeskusta.
Villa Alpacassa on mahdollista lähteä metsäretkille laamojen kanssa, harrastaa niiden kanssa agilitya tai ihan vain taputella ja syöttää. Pihapiirissä on kylpytynnyri, grillikatos ja pergola. Villan sisätilassa on peseytymistilat sekä avara huone keittiöineen. Villa Alpaca on ollut auki hieman yli vuoden ja muotoutuu monenlaiseen tarkoitukseen.
– Synttäreitä, työhyvinvointipäiviä, ylioppilasjuhlia… Ei ole ihan jokaisella ylioppilaskuvaa laamojen kanssa.
Pysähtyminen arjen keskellä
Juttutuokiomme aikana linnut laulavat, laamat höpöttelevät taustalla ja jalkoihini tulee pyörimään Vispilä-kissa sekä 12 viikkoa vanha vehnäterrierinpentu Sylvi. Helenius mainitsee useasti sen, kuinka nykyajan suorituskeskeisessä yhteiskunnassa olisi tärkeää muistaa hengähtää.
– Työelämä on hirveän hektistä. Koko ajan tehdään ja vaaditaan jotain. Eihän pää pysy siinä mukana.
Laamojen kanssa pysähtyminen on helppoa. Helenius kuvailee laamoja itsepäisiksi eläimiksi, joiden kanssa ei ole edes mahdollista touhottaa menemään.
– Nehän pistävät maaten, jos ei huvita.
Paahteisessa auringossa Villa Alpacan laamat kävelevät rauhallisesti ympäri aitaustaan, piehtaroivat heinissä ja mussuttavat ruokaansa. Tunnelma on hyvinkin kiireetön, vauhtia pihapiiriin tuovat vain koiranpennun ja kissan leikkitappelut.
Mitä laamoilta sitten voisi oppia?
Helenius miettii vastausta hetken.
– Sen, että on rauhassa ja oppii rentoutumaan. Ei tässä elämässä aina tarvitse suorittaa.
