Vuosia sitten olimme työpaikalla lounaalla. Annoksessa oli kanan koipireisi. Hyvää se olikin. Yritin noudattaa jonkinlaisia pöytätapoja ja irrotella luista syötävän veitsellä ja haarukalla. Vastapäätä istuva työtoveri sanoi vähän kuin inhoten, että hän tässä katselee, mitä kaikkea syötävää sinä vielä noista luista löydät. Hänen lautasellaan oli samanlaisesta annoksesta jäljellä nahat ja luut, joissa oli vielä lihaakin. Silloin otin sormet avuksi ja kalvoin oman annokseni luista kaiken syötävän, myös rustot. Sanoin oppineeni jo lapsena ettei ruokaa jätetä.
Suuri osa suomalaisista asui vielä 60 vuotta sitten pientiloilla, joilla pidettiin eläimiä. Oli lehmiä, sikoja, kanojakin. Siinä oppi, että vaikka eläimiä taputeltiin ja hyviteltiin, niitä myös syötiin. Esimerkiksi siasta käytettiin ruokana lähes kaikki: liha ja nahka, suolet, veri, maksa, munuaiset, pää korvineen ja kielineen, sorkat, jopa saparon tyvipää. Siinä katsellessaan lapsikin oppi jo varhain, mistä kohtaa eläintä tehdään painesylttyä, verimakkaraa tai maksalaatikkoa. Kaikkein parasta oli palvattu liha. Silloin ei savulihaa osteltu viipaleina kaupasta, vaan se tuotiin savustajalta mustana möhkäleenä keittiön pöydälle. Ihana tuoksu levisi, kun leikattiin maistiaisia. Ja se liha oli hyvää.
Kaupoissa yleisesti myytävään leikkelekinkkuun on lisätty vettä. Se ei säily samalla tavalla kuin tuo lapsuuden palviliha, joka oli melko kuivaa. Kun säilytyspaikka oli viileä, se ei pilaantunut. Kun lihat oli syöty, keitettiin luista ja kamarasta keittoa. Mykykeitto, joka myös klimppisoppana tunnetaan, sai erinomaisen hienoa makua tummanruskeaksi palvatusta siankamarasta, joka siis myös syötiin. Kamaraa sai vain aika pitkään keitellä, että se pehmeni syöntikuntoon.
Jo lapsena tuli opittua luiden kaluaminen ja ruotojen imeskely. Äitini on aina pitänyt huolta, että kalakeittoon laitetaan myös kalan pää. Hänen käsittelynsä jäljiltä hauen päästä jää edelleenkin vain kasa litteitä luita ja leukaluuhampaineen. Kaikki pehmeä aines tulee syötyä herkkuna.
Osa maailman ihmisistä kärsii nälästä ja aliravitsemuksesta. En tiedä sitä keinoa, jolla maapallolla tuotettava ruoka voitaisiin jakaa tasaisemmin niin, että nälkä ei olisi normaalitilanne niin monelle kuin se nyt on. Mutta sen tiedän, että Suomessa syntyy ruokahävikkiä. Täällä siis tuhlataan ruokaa.
Esimerkiksi leipä. Vain homehtunut leipä on syömäkelvotonta mutta kuivahtaneenakin leipä kelpaa hyvin syötäväksi. Entä miksi ihmeessä voileipiä tehdessä leikataan leivästä joskus kuori pois? Kuori on leivän maukkain osa. Söisin mieluummin niitä kuoria kuin sitä pehmeätä keskustaa.
Sen sijaan kotilot, etanat, sirkat ja toukat, joita on yritetty markkinoida jonkinlaisina gourmetruokina, näen enemmän lintujen ja vaikka siilin kuin ihmisen ravintona. Toistaiseksi en halua niitä syödä, vaikka tiedän, että ne kelpaavat ihmisravinnoksi. Nälkä on hyvä suostuttelija ja voisi saada suhtautumiseni muuttumaan, mutta sitä en ole vielä onnekseni isommin joutunut näkemään.
ARMI SAARELA
