Hiilineutraalin Ylöjärven tiekartta – ”Oli hyvä, että ilmastotyön merkittävyys mitattiin äänestyksellä kunkin valtuutetun osalta”

15.06.2020 11:51

Ylöjärvi on liittynyt Hiilineutraali Kunta 2030 -yhteisöön (Hinku). Yli seitsemänkymmentä kuntaa käsittävään yhteisöön kuuluvat myös muut Tampereen ympäristökunnat.

Tämä vihreiden vuonna 2018 jättämän valtuustoaloitteen mukainen tavoite päästä Hinku-kunnaksi, toteutui vuoden 2019 toukokuussa valtuuston päätöksellä, kun Tampereen seudun kunnat päättivät hakea hiilineutraalien kuntien jäsenyyttä. Hiilineutraalien kuntien yhteisenä tavoitteena on vähentää päästöjä kahdeksankymmentä prosenttia vuoteen 2030 mennessä vuoden 2007 tasosta. Hinku-kunnan on otettava kasvihuonekaasupäästönäkökulmat huomioon kaikessa merkittävässä päätöksenteossaan.

8. kesäkuuta 2020 kokouksessaan kaupunginvaltuusto käsitteli Ylöjärven hiilineutraalin kunnan tiekarttaa, jonka valmistelu vihdoin saatiin päätökseen. Tiekartta on yksi Hinku-kuntavaatimuksista. Siitä käy ilmi ilmastonmuutoksen hillintätoimia ja linjauksia, joilla kunta uskottavasti sitoutuu vähentämään oman toimintansa kasvihuonekaasupäästöjä sekä vaikuttamaan alueensa toimijoihin. Tiekartta on siis kaupungin toimintaa ohjaava, vuosittain päivitettävä dokumentti, johon lisätään jatkuvasti toimenpiteitä ja tavoitteita hiilineutraaliuden saavuttamiseksi vuoteen 2030 mennessä. Tämä tiekartan ensimmäinen versio on pätevä dokumentti ja vihreät kiittävät valmistelijoita perehtyneisyydestä, sen kattavuudesta ja tausta-aineistona olevasta lähdemateriaalien laajuudesta.

Tiekartta hyväksyttiin vastuullisesti, mutta vasta äänestyksen jälkeen. Perussuomalaiset tekivät esityksen, jonka mukaisesti koko tiekartta olisi saanut suositus-statuksen. Tämä olisi keventänyt tehdyn suunnitelman lähelle olematonta. Lopputulos ja huolellinen valmistelu olisi päätynyt vähämerkitykselliseksi ö-mappipaperiksi.

Valtaosa kokoomuksen valtuustoryhmästä ja koko kristillisdemokraattien ryhmä asettuivat äänestyksessä tukemaan perussuomalaisia äänestäen kaupunginhallituksen pohjaesitystä vastaan. Oli hyvä ja valaiseva asia, että ilmastotyön merkittävyys mitattiin äänestyksellä kunkin valtuutetun osalta. On rohkaisevaa, että selvästi suurin osa valtuutetuista näkevät ilmastotyön tärkeänä ja ponnisteluiden arvoisena osana kaikkia kaupungin toimintoja.

Ilmastotyössä on tärkeää, että jokainen ihminen ja taho ponnistelevat ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi siinä laajuudessa mihin itse pystyy suoraan vaikuttamaan. Kaupungilla on merkittävä rooli paitsi aktiivisena ilmastotoimijana, myös toimien mahdollistajana ja edistäjänä.
Ilmastomuutokseen vähätellen – ilmastonmuutoksen kiistäjistä puhumattakaan – suhtautuvat ilmastotoimiin yleensä tunnepitoisesti ja se ei liene vähene vaalien lähestyessä. Ilmastotyötä vähättelevät ja ilmastonmuutoksen kiistäjät vetoavat esimerkiksi talouskysymyksiin suorakantaisella harhauttavalla väitteellä, että kyse on vain kustannuksista. Taitava ilmastotyö kuitenkin edistää muun muassa energiatehokkuutta ja innovaatioita samalla kun kaupunkibrändi paranee.

Lisäksi tunnettuja vähättelyfraaseja ilmastotyötä- ja ilmastotyöhön rakentavasti suhtautuvia kohtaan ovat muun muassa, että ”pitää käyttää järkeä”, ”ei saa lähteä laukalle”, ”meidän toimet eivät auta, koska Kiinassa saastutetaan”, ”ei nyt vouhoteta tästä” tai ”kyllä teknologia tulee hoitaa, kun odotellaan” ja niin edelleen.

Tavoitteensa saavuttava hiilineutraalin kunnan ilmastotyö on todellista vastuunkantamista ja kunnan vetovoimaisuuden ja kilpailukyvyn edistämistä. Toimet on oltava vaikuttavia ja näkyviä. Vihreä valtuustoryhmä kannustaa kaikkia ahkeraan ja rakentavaan yhteistyöhön hiilineutraaliuden saavuttamiseksi vuoteen 2030 mennessä.

Ylöjärven vihreä valtuustoryhmä