Kaupunginjohtajan kesäterveiset: Hyvää poikkeuksellisen vuoden kesää Ylöjärvellä!

Tätä vuoden 2020 kevättä on koronavirustilanteen vuoksi vietetty poikkeuksellisissa oloissa. Maailman terveysjärjestö WHO julisti koronavirusepidemian pandemiaksi 11.3.2020. Maan hallitus totesi 16.3.2020, että Suomessa vallitsevat koronavirustilanteen vuoksi poikkeusolot. Valtioneuvosto antoi samassa yhteydessä linjaukset tilanteessa etenemiseksi. Päätökset ja suositukset todettiin saatettavan voimaan valmiuslain, tartuntatautilain ja muun lainsäädännön mukaisesti. Toukokuun alussa valtioneuvosto ilmoitti pandemiatilanteen vuoksi aiemmin asetettujen eri rajoitusten asteittaisesta purkamisesta ja lieventämisestä. Osa rajoituksista ja suosituksista jatkuu kuitenkin näillä näkymin pitkälle kesään.

Ylöjärven kaupunki on seurannut aktiivisesti koronavirustilanteen etenemistä ja reagoinut tilanteeseen asianmukaisella tavalla maan hallituksen ja eri viranomaistahojen toimenpiteet ja määräykset huomioiden. Koronavirus onkin vaikuttanut monin eri tavoin Ylöjärven kaupungin toimintaan niin palvelutoiminnan, talouden kuin henkilöstönkin näkökulmasta. Lisäksi kaikissa koronaviruskriisin vaiheissa on pyritty huolehtimaan oikea-aikaisesta, riittävästä ja monikanavaisesta viestinnästä.

Kaupungin tulevaisuutta rakentava ja pohjustava toiminta jatkuu kuitenkin poikkeuksellisista ajoista riippumatta. Ylöjärven kasvun ja kaupunkikehittämisen kannalta keskeinen keskustan kehittämisen hanke jatkuu kaikkien alaprojektien osalta vahvasti eteenpäin. Esimerkiksi tulevaisuuden kasvun ja kehittymisen näkökulmasta merkittävien Ylöjärven keskustan ja Tampereen rajan välisellä alueella sijaitsevien maa-alueiden hankinnan osalta on edistytty. Kaiken kaikkiaan valtuuston hyväksymän keskustan kehittämisen yhteenvetoraportti linjaa tulevien vuosien maanhankintaa ja kaavoitusta vahvan kasvun suuntaan.

Ylöjärven uusi matkailuesite Ylöjärven kesä 2020 on ilmestynyt. Koronapandemia on kuitenkin vaikuttanut merkittävästi kesän matkailuun, tapahtumiin ja tilaisuuksiin. Näin ollen tänä kesänä esimerkiksi tapahtumatarjonta on huomattavasti totuttua rajoitetumpaa. Lisäksi jokaisen tapahtuman ja tilaisuuden kohdalla on aina syytä erikseen ennen osallistumista tarkistaa tapahtumanjärjestäjältä viimeisimmät päivitetyt tiedot ko. tapahtumasta.

Poikkeuksellisestä tilanteesta huolimatta uskon meidän yhteisvoimin selviytyvän käynnissä olevasta kriisistä. Kiitän kaikkia kuntalaisia joustavuudesta haastavassa tilanteessa ja toivotan vallitsevasta poikkeuksellisesta tilanteesta huolimatta hyvää ja rentouttavaa kesää!

Jarkko Sorvanto
kaupunginjohtaja

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?