Elvis-tulkitsija Juha Leppäseltä uutuusmateriaalia – myös edesmennyt Kari Kuuva mukana postuumisti

10.06.2020 13:00

Juha Leppänen julkaisi sinkun Leikkipaikat Nuoruuden. Lisää uutta musiikkia on tulossa loppuvuodesta.
Juha Leppänen on julkaissut uuden singlen Leikkipaikat Nuoruuden. Siinä esiintyy postuumisti myös kappaleen tekijä Kari Kuuva. Myöhemmin tänä vuonna ilmestyy Leppäsen uusi suomenkielinen albumi.

Taiteilijanimellä Aron tunnettu Leppänen esiintyi muutama vuosi sitten Tampereella Ravintola Hullussa Porossa Lavakauden päättäjäisissä. Tunnettu muusikko-laulutekijä Kari Kuuva oli paikalla ja piti Leppäsen äänestä. Muutama päivä myöhemmin hän lähetti Leppäselle demon kappaleestaan Leikkipaikat Nuoruuden.

Kuuva kertoi tehneensä tämän Elvis-tyylisen balladin 1980-luvun alkupuolella. Silloin sille ei ollut löytynyt sopivaa esittäjää ja demo hautautui Kuuvan pöytälaatikkoon. Nyt, lähes 30 vuotta myöhemmin, sopiva esittäjä vihdoin löytyi.

Kuuva menehtyi vuonna 2018, eikä ehtinyt kuulla kappalettaan valmiina. Hän kuitenkin pääsee siinä itsekin ääneen. Kunnianosoituksena maestrolle Leppänen julkaisi kappaleesta ensimmäisenä version, jossa molemmat miehet laulavat ja kertosäkeen he esittävät ”yhdessä”.

– Kuuvan pelkkää lauluraitaa ei löytynyt erikseen. Olikin aikamoinen työ, että kappaleen tempo ja uudet lauluosuudet saatiin sovitettua Kuuvan demoon. Lopputulos on kuitenkin mielestäni hieno ja tasapainoinen, Leppänen kertaa talvista urakkaa.
Digitaalisena versiona julkaistu sinkku näki päivänvalon toukokuussa. Kappaleesta tehtiin myös nostalgia-henkinen musiikkivideo.

Albumi loppuvuodesta

Tulevan pitkäsoiton Leppänen julkaisee omalla nimellään, ja laajentaa siinä musiikillista repertuaariaan iskelmä-rock-country -suuntaan.
Leikkipaikat Nuoruuden löytyy levyltä sooloversiona ilman Kuuvaa. Levylle tulee kappaleita myös muilta tunnetuilta lauluntekijöiltä, kuten Esa Elorannalta ja Tapio Lauhamaalta.

– Suurin osa levyn biiseistä on uusia. Faneilta on tullut toiveita mitä biisejä he haluaisivat. Siellä tulee ehkä olemaan muutama tuttu biisi, Leppänen kertoo.

Leppäsen omia sanoituksia on kuultu hänen ensialbumillaan ’ARON’.

Koronapandemiaa seurannut poikkeustila muutti maaliskuun puolivälissä laulajan lähitulevaisuuden suunnitelmat.

– Kahdessa päivässä tyhjeni kevään ja kesän kalenteri.

Mies ei kuitenkaan jäänyt lepäämään laakereilleen.

– Kyllä tässä tekemistä on ollut. Levyyn ja videoon on mennyt aikaa.
Lisäksi Leppänen teki joitakin pienimuotoisia esiintymisiä. Esimerkiksi äitienpäiväksi häneltä tilattiin laulutervehdyksiä päivänsankareille, ja ne toteutettiin puhelimitse.

– Lauloin esimerkiksi Love Me Tender tai Can’t Help Falling in Love. En ole aikaisemmin tehnyt tällaisia etäkeikkoja, hän naurahtaa.

Vuoden 1968 Triumph Bonneville 650cc on yksi Leppäsen menopeleistä. Taustalla hänen nuoruuden maisemansa Vahannassa.

Ex tempore -esiintymisiä Vegasissa

Viime syyskuussa Leppäselle myönnettiin Yrittäjän Kultainen Risti, joka jaetaan tunnustuksena 20 vuotta yrittäjänä toimineelle. Kymmenen vuotta päätoimisena artistina työskennellyt mies esiintyy ympäri Suomen, ja tekee vuosittain esimerkiksi kolme kiertuetta Lapissa.

Talvella hän keikkaili myös Espanjan Fuengirolassa. Lomamatkoillaankin Leppänen on löytänyt itsensä useamman kerran estradilta aivan yllättäen. Helmikuisella reissulla Las Vegasissa hän päätyi haastateltavaksi suoraan tv-talk show’hun vieraillessaan Elviksen kantaravintolassa Peppermillissä. Muutama päivä tämän jälkeen Leppänen veti lähes ex tempore muutaman kappaleen Golden Nugget -kasinolla paikallisen Elvis-tulkitsijan keikan yhteydessä.

– Vedin kaksi tai kolme biisiä. Ihan hyvin se meni, hän muistelee.

Vegasin reissu jäi muutenkin mieleen. Leppänen ja avovaimonsa Tanja hyppäsivät vaijerivaljaissa USA:n korkeimman näkötornin The Stratin näköalatasanteelta, joka sijaitsee 260 metrin korkeudessa.

Kotiintuomisina oli hauskojen muistojen lisäksi matkalaukullinen esiintymisvaatteita, joita onkin mahdoton löytää kotikulmilta.

Juhannustunnelmiin Haikalla

Kuin seinään päättynyt keikkakausi alkaa vihdoin näyttää elpymisen merkkejä. Kesäkuussa mies esiintyy ainakin Salossa ja Ruovedellä, ja juhannusaattona hän järjestää Pirkkalassa Haikan lavalla ikärajattoman The 50’s MidSummer Festival -tapahtuman. Siellä esiintyy Aron & Cool Companyn lisäksi Eila Pienimäki. Tapahtumassa kisataan myös Miss 50’s -tittelistä.

– Lokakuussa Kangasala-talossa ja joulukuussa Tampere-talossa menemme Blue Hawaii -teemalla, Leppänen valottaa syyskauden suunnitelmia.

Lue myös:

Aronina tunnettu Juha Leppänen julkaisee albumillisen kotimaista iskelmää

Aron tulkitsee Elviksen ikivihreitä Vanhassa Räikässä tulevana maanantaina – Luvassa herkkiä balladeja ja gospelkappaleita

Vahantalaiskoululaiset esiintyvät Tampere-talossa yhdessä Elvis-tulkki Aronin kanssa – Artisti halusi kuoron vanhasta koulustaan