HYVIÄ TEKOJA -LAHJOITUS: 140 toimijaa kisaili Aito Säästöpankin lahjoituksista, ennätyksellinen määrä äänestäjiä ratkaisi 15 saajaa

27.05.2020 12:42

Toimitusjohtaja Pirkko Ahosen mukaan Aito Säästöpankin vahvassa kasvussa olevat tunnusluvut viestivät siitä, että rahalaitos on onnistunut monen vuoden ajan muun muassa uusasiakashankinnassaan. Hänen mukaansa toimialan pitäisi löytää viisastenkivi siihen, miten asiakkaat aktivoituisivat tileillään lepäävien rahojen tuottavaan sijoittamiseen. (Kuva: Matti Pulkkinen)
Toimitusjohtaja Pirkko Ahosen mukaan Aito Säästöpankin Hyviä tekoja -kampanja sai pirkanmaalaiset kiitettävästi liikkeelle. Lahjoituksista kisaili peräti 140 tahoa. Valinta oli erittäin demokraattinen, sillä mielipiteensä saajista ilmaisi peräti 16 319 verkkoäänestäjää. (Kuva: Matti Pulkkinen)

Säästöpankkien valtakunnallinen Hyviä tekoja -äänestys sai pirkanmaalaiset sankoin joukoin mukaan. Aito Säästöpankin jakamasta 10 000 euroa tavoitteli peräti 140 yhdistystä, joista 15 sai summan, jonka suuruus vaihteli 400 eurosta 1 200 euroon. Varat jaettiin yleisöäänestyksen avulla. Kantansa ilmaisi peräti 16 319 henkilöä. 

Aito Säästöpankki Oy:n toimitusjohtaja Pirkko Ahonen iloitsee, että Hyvä kiertää -kampanja sai hienon vastaanoton pirkanmaalaisten keskuudessa. Ehdotusten suuri määrä (140) ylitti kaikki odotukset. Lahjoituksen saajat valittiin laajoin hartioin, sillä mielipiteensä ansiokkaista kohteista ilmaisi huikeat 16 319 äänestäjää. Äänestys toteutettiin verkossa.

Ahonen kiittelee lahjoituksesta osaksi päässeiden tahojen monipuolista toimintaa. Eurot käytetään erilaisten tapahtumien, retkipäivien, konsertti- ja teatterielämysten järjestämiseen. Rahojen turvin kunnostetaan luontopolkuja ja kylätaloja.

– Yhteistä kaikille kohteille on, että lahjoitusten avulla pystytään ilahduttamaan laajoja ihmisjoukkoja, Ahonen arvostaa.

Ahonen tietää, että koronapandemia on vaikuttanut kielteisesti monen yhdistyksen toimintaan niukenneiden varojen seurauksena. Ehdotusten määrä kasvoi peräti 30 prosentilla viimevuotisesta kampanjasta. Äänestäjien joukko suorastaan tuplaantui.

Aito Säästöpankki tukee vuosittain useita paikallisia urheilulupauksia. Konttoritoimipaikoillapankki tukee lasten ja nuorten harrastustoimintaa.

Lisäksi omistajasäätiöt, Ikaalisten ja Luopioisten säästöpankkisäätiöt jakavat vuosittain apurahoja reviireilleen.

Hyvä kiersi 15 saajalle

Aito Säästöpankin lahjoituksista pääsi nauttimaan 15 yhdistystä.

Hämeenkyrö:

Hämeenkyrön Hokkarit ry on jääkiekkoilun erikoisseura, joka liikuttaa jääkiekkoilijoita aina 4-vuotiaasta ikämiehiin asti. Uudet jääkiekon harrastajat tulevat Hokkareihin pääsääntöisesti leijonakiekkokoulun kautta. Leijonakiekkokoulusta pelaajanalut siirtyvät nuorempiin ikäluokkajoukkueisiimme ja nuorimmalle U8-ikäluokalle perustetaan joka syksy uusi joukkue. Hokkareiden juniorijoukkueiden määrä onkin kasvanut tasaisesti viime vuosina. Hokkarit tahtoo panostaa joukkueiden valmennuksen laatuun ja siksi uusien toimihenkilöiden kouluttautuminen on tärkeä osa seuran arkitoimintaa. Hyviä tekoja -lahjoituksen Hokkarit käyttää toimihenkilöidensä koulutukseen ja valmennuksen linjauksen kehittämiseen, jotta jääkiekosta kiinnostuneille harrastajille voidaan tarjota entistä laadukkaampaa toimintaa.

Hämeenkyrön Räpsä ry on pirkanmaalainen pesäpalloilun erikoisseura, jonka tavoitteena on tarjota urheilijalle eteneminen lajissaan 4-6 vuotiaasta pesisliikkarilaisesta valtakunnan huipulle. Räpsä on toimelias ja vireä seura, jossa juniorit ja perheet harrastavat lajia kokonaisvaltaisesti: osa pelaajista toimii aktiivisesti myös tuomareina apuohjaajina, ja valmentajina. Yhdessä tekemällä ja yhteisöllisyydellä luodaan pohja menestykselle ja nuorten hyvinvoinnille. Räpsä käyttää saamansa Hyviä tekoja -lahjoitussumman varusteisiin ja harjoitusvälineisiin sekä valmentajien ja junioreiden koulutuksiin. Lisäksi lahjoitussummalla maksetaan nuorimpien junioreiden talven sisäharjoittelusta tulevia salimaksuja.

Ikaalinen:

Kyläyhdistys Vatulan Nykäys ry:n sydän on Vatulan kylässä, harjun kupeessa sijaitseva kylätalo Nykäys, mistä yhdistys tahtoo pitää hyvää huolta. Yhdistys järjestää erilaisia tapahtumia kyläläisille ja vapaa-ajan asukkaille ja vuokraa tunnelmallista kylätaloa jäsenille ja muille juhla- ja kokoontumistiloja tarvitseville. Kyläyhdistys tahtoo lisätä kylän yhteisöllisyyttä mm. järjestämällä kylän yhteisiä joulunavauksia, kesäkokoontumisia, talkoita ja innostamalla liikkumiseen upeissa harjumaisemissa. Yhdistys kerää myös kylän historiaa tallentamalla vanhoja valokuvia ja muistoja menneiltä ajoilta. Hyviä tekoja –lahjoitussumman käyttöön ei ole vielä tarkkaa suunnitelmaa, mutta yksi yhdistyksen toiveista on uusia Nykäyksen pihapiiriin viihtyisä grillipaikka kyläläisten yhteiseksi iloksi, ja lahjoitus tullaan mitä todennäköisemmin käyttämään tämän toiveen toteuttamiseen.

Kangasala:

Kangasalan Naisvoimistelijat ry järjestää erilaisia jumppatunteja pienistä lapsista ikäihmisiin. Lapsille on musiikkiliikuntaa ja temppuilua, nuorille tanssillista voimistelua ja tanssia, aikuisille monenlaista kunto- ja terveysliikuntaa sekä tuolijumppaa varttuneemmalle väelle. Hyviä tekoja -lahjoituksen voimin yhdistys suunnittelee kaikille avoimen, liikunnallisen tempauksen järjestämistä syksylle 2020. Jos rahaa jää, yhdistyksen hankintalistalla on myös uusi mankka tai kaiutin jumppatunteja rytmittämään.

Kangasalan Pikkuteatteri on lasten ja nuorten teatteri, jossa on mukana vuosittain 80-90 lasta ja nuorta. Pikkuteatteri käyttää Hyviä tekoja -lahjoitussumman loppusyksystä esitettävän musiikkinäytelmän tuotantokuluihin. Näytelmä tehdään yhteistyössä Pirkanmaan musiikkiopiston kanssa, eikä Pikkuteatteri ei ole saanut projektin valmistamiseen muualta avustusta.

Lempäälä:

Sääksjärven VPK:n nuoriso-osasto, hälytysosasto, palokuntanaiset sekä veteraanit tarjoavat yhdistyksen jäsenille monenlaista toimintaa. Nuoriso-osaston tavoitteena on kasvattaa nuorista vastuuntuntoisia ja turvallisuustietoisia kansalaisia sekä turvata palokunnan hälytysosaston jatkuvuus kasvattamalla siihen uusia jäseniä. Hälytysosasto kouluttaa jäseniään pelastustoimintaan ja suorittaa saamiaan hälytystehtäviä. Palokuntanaiset ja veteraanit ovat tukiosastoja, joiden toimintaan kuuluu omia kokoontumisia, koulutusta, tapahtumia sekä muiden osastojen tukemista mm. hälytysmuonitustoiminnalla. Hyviä tekoja -lahjoitus on tarkoitus käyttää nuoriso-osaston toiminnan tukemiseen mm. varuste-/kalustohankintoihin sekä leirien osallistumismaksuihin. Sääksjärven VPK tarjoaa 8-17-vuotiaille nuorille pääosin ilmaisen harrastuksen, jossa opetellaan tärkeitä taitoja esimerkiksi ensiapua ja alkusammutusta.

Nokia:

Nokian Mammat ry on aktiivinen yhdistys, joka järjestää erilaisia tapahtumia ja tapaamisia vapaaehtoisvoimin nokialaisten vanhempien ja lasten kesken: vertaistukitapaamisia, kirpputoreja, metsäretkiä ja muuta iloista yhdessäoloa. Lähes kaikki yhdistyksen tapahtumat ovat maksuttomia ja avoimia kaikille. Yhdistys pyrkii myös vaikuttamaan päättäjiin siten, että Nokia olisi lapsiperheille hyvä paikka elää. Hyviä tekoja -lahjoitus käytetään lastenkonsertin järjestämiseen.

Siuro-Seura ry suunnittelee kunnostavansa Hyviä tekoja –lahjoituksen turvin Kuloveden rannalla kulkevaa Knuutilan ulkoilu/luontopolkua ojittamalla ja tasaamalla kosteita kohtia. Lisäksi nuotiopaikalle tehdään uusi polttopuukatos.

Pirkkala:

MLL Pirkkalan paikallisyhdistys ry toimii paikallisesti vapaaehtoisvoimin järjestäen toimintaa alueen lapsiperheille. Hyviä tekoja –lahjoituksella katetaan osittain leikki/kouluikäisten lasten vanhemmille suunnatun ensiapukurssin sekä parin päivän kestoisen, yli 10-vuotiaille suunnatun ompelu/leivontakurssin kustannuksia. Lisäksi osa lahjoitussummasta on tarkoitus käyttää perheille suunnattuun retkeen lähiseudulle, jota yhdistyksessä suunnitellaan parhaillaan.

Pälkäne:

Kuohijoen Kyläyhdistys-Vepari ry on Pälkäneellä sijaitsevan pienen kylän toimelias ja aktiivinen kyläyhdistys, joka kokoaa yhteen niin vakituiset kuin vapaa-ajan asukkaatkin. Yhdistys ylläpitää lukuisia kyläyhdistyksen hallinnassa olevia kohteita kuten kylätalo Veparia, uimarantaa, rantasaunaa, grillikatosta, urheilukenttää kuntoportaineen, frisbeegolf-rataa, vesillelaskupaikkaa ja venepaikkoja sekä museopaloauto Paavoa talleineen. Lisäksi yhdistys järjestää vuosittain lukuisia kesätapahtumia, talkoita ja muita yhteisiä aktiviteetteja. Tavoitteena on pitää Kuohijoki elävänä, iloisena ja aktiivisena kylänä. Hyviä tekoja -lahjoitus aiotaan käyttää kylätalon ja yhdistyksen rantasaunan tarpeellisiin kunnostustoimenpiteisiin, kuten uusien lapetikkaiden hankintaan sekä muihin kyläkohteiden välttämättömiin kunnossapitomenoihin kesällä 2020.

Tampere:

YMCA Tampere OSALLISTUMAAN -toiminta ehkäisee taloudellisesti heikossa asemassa olevien lapsiperheiden syrjäytymistä sekä vähentää eriarvoisuuden ja yksinäisyyden tunnetta. Yhdessä yritysten ja yhteisöjen kanssa mahdollistetaan lapsille ja nuorille mahdollisuuksia osallistumiseen. Hyvä tekoja -lahjoitus tullaan käyttämään perheiltä tulleen toiveen mukaan monilapsisten perheiden kulttuurikokemuksiin, mahdollistaen heille esimerkiksi teatteri- tai konserttielämyksen. Lahjoitus käytetään paikallisten ihmisten hyväksi, paikallisia palveluntarjoajia hyödyntäen!

Tampereen Reumayhdistys ry:n jäsenistöön kuuluu kaikenikäisiä, aina lapsiperheistä ikäihmisiin. Yhdistys tekee syyskaudella Hyviä tekoja -lahjoituksen turvin päiväretken Vähäsillan leirikeskukseen bussikyydityksineen ja ruokailuineen. Päivää on tarkoitus viettää luonnon helmassa ulkoillen, pelaillen, saunoen, uiden ja tietysti hyvin syöden.

Valkeakoski:

Tanssiseura Rocking Flames ry toimii Valkeakoskella lasten ja nuorten tanssiharrastusta kehittäen, tukien lasten ja nuorten liikuntaa sekä antaen mahdollisuuden hauskaan sekä monipuoliseen harrastukseen. Yhdistys tahtoo kehittää toimintaansa lisäten paikallista liikunnan tarjontaa. Hyviä tekoja -lahjoituksella hankitaan harrastajille välineitä ja järjestetään yhteinen seurapäivä harrastajille poikkeustilan väistyttyä.

Ylöjärvi:

Asuntilan Martat ry järjestää mm. ruoka- ja kädentaitokursseja, tutustumiskäyntejä erilaisiin yrityksiin ja liikunnallisia lajikokeiluja. Martoissa on mahdollisuus uuden oppimiseen, yhdessä tekemiseen, vaikuttamiseen ja elämyksiin. Hyviä tekoja -lahjoituksen avulla yhdistys mahdollistaa jäsenilleen maksutonta osallistumista marttailtaan/-iltoihin. Martat ovat myös vuosia haaveilleet isomman porukan kulttuuriretkestä esimerkiksi Helsinkiin, joten osa lahjoituksesta käytetään mahdollisesti tämän haaveen toteuttamiseen.

Koko Pirkanmaa:

Tampereen mielenterveysseura ylläpitää Kriisikeskusta, jonne voi ottaa yhteyttä kuka tahansa pirkanmaalainen, joka tarvitsee ulkopuolista keskustelutukea. Kriisikeskus Osviitassa asiakastyötä tekevät tehtävään koulutetut vapaaehtoiset tukihenkilöt sekä kriisityöntekijät, kuunnellen ja tukien. Osviitta tarjoaa myös maksuttomia ryhmiä, joihin voit tulla oppimaan työvälineitä mielen hyvinvoinnista huolehtimiseen. Lisäksi Tampereen mielenterveysseuralla on hankkeita, kaikille avoin kohtaamispaikka Mielikahvila Tampereella ja Mieli matkalla -hanke, jonka MIELI-auto kiertää Pirkanmaan eri kunnissa, tavoitteenaan edistää mielen hyvinvointia. Seura toimii ajatuksella, että meillä kaikilla on mielenterveys ja sitä voidaan vahvistaa. Hyviä tekoja -lahjoitus käytetään nuorten mielenterveyden tukemiseen.