Kun seiskaluokkalainen oli ollut pari päivää takaisin lähiopetuksessa, päätin kuulustella häntä.
– Miten on mennyt koulussa?
– Nooo, aloin arvostaa enemmän etäopetusta.
– Ai jaa?! Miten niin?
– Sosiaalisuus on välillä aika rasittavaa ja koulun ruoka on pahaa.
Olin aika hämmästynyt. Tytär oli itse halunnut takaisin kouluun, koska halusi kovasti nähdä kavereitaan.
Minä olin ollut se, joka oli miettinyt, uskaltaisiko kouluun vielä palata.
Kouluun paluu on hyvä esimerkki siitä, miten ihminen tottuu vallitseviin olosuhteisiin. Aivan etäkoulun alku oli teknologian tähden hankalaa. Sitten kaikki alkoi sujua.
Minä olin tyytyväinen, kun lapsi sai köksäntunneilta hyödyllisiä kotitehtäviä (pese ikkunat, pese wc, siivoa huoneesi, imuroi…) ja liikuntatunneilla piti käydä lenkillä (eli lapsi vei samalla koiran ulos).
Itse jäin etätöihin lähes samaan aikaan.
Senkin alku oli hieman hankalaa. Alussa töitä oli normaalia enemmän, en muistanut pitää taukoja, eikä työergonomia toiminut: selkä tuli kipeäksi ja ranteessani on kenties rasitusvamma.
Nyt olen kuitenkin tottunut tähän ja jatkaisin mielelläni etätöitä kesälomaan asti. Kaikki sujuu, ja olen löytänyt toimivan tavan työskennellä. Istun aamulla nojatuolissa läppäri sylissä, sitten pöydän ääressä ja parhaillaan makaan sängyllä ja kirjoitan. Ja ajattelun lomassa heittelen koiralle sen kuolaista palloa. Näkemisen sijaan teen haastatteluita puhelimessa.
Tyttäreni on jossain määrin introvertti persoona, eikä hän muistanut, kuinka paljon muiden kanssa jatkuva jutteleminen vie energiaa.
Nyt hän laskee päiviä lomaan, mutta viimeistään heinäkuun lopulla hän alkaa haaveilla taas kouluun menosta. Näin kävi ainakin viime kesänä.
Minä taas olen positiivisesti yllättynyt siitä, miten hienosti koulunkäynti on järjestetty: välitunnit vietetään rajatuilla alueilla, ruoka haetaan omaan luokkaan ja kaikki tunnit istutaan saman porukan seurassa kotiluokassa.
Toisaalta tunnit ovat kuulemma porrastuksesta johtuen omituisen mittaisia: toiset todella lyhyitä, ja jotkin valinnaisaineet jopa kolmen tunnin mittaisia.
En silti ole varma, oliko kouluihin paluu kahdeksi viikoksi järkevää: muutamassa koulussa on jo havaittu tartuntoja. Ja vaikka Kangasalan yläkoulussa pestäänkin ahkerasti käsiä, tytär on päätynyt sen sijaan käyttämään omaa käsidesiä. Siitäkin huolimatta, että muistutin, kuinka käsiä pitää pestä pitkään ja hartaasti.
– Eihän niitä kukaan ehdi pestä kauaa! Mieti nyt, miten kauan siihen menisi – Emmehän me pääsisi koskaan ulos!
Aivan. 30 sekuntia kertaa 20 oppilasta. Hieno idea tämä käsienpesukin periaatteessa, mutta…
