Raili Östring asui noin 60-vuoden ajan Siivikkalan Kiertotiellä rintamamiestalossa. Tässä jutussa hän kertoo siellä sijainneesta äitinsä kaupasta 1940-luvun lopulta 1950-luvun alkuun. Kiertotien taloista ja niiden ilmaisista tonteista ilmestyi kattava juttu Ylöjärven Uutisissa 15.4.
Sotavuosien jälkeen, rauhan aikana, alkoivat kovat rakennusvuodet: arkiset työt, jokapäiväisen ruoan hankinta sekä asunto-olojen järjestäminen. Arjen käytännön pyörittäminen luotiin uusiksi.
Niin myös äitini Tyyne Kivinen oli kuin juuriltaan repäisty, ei ollut työpaikkaa, mutta eteenpäin oli mentävä.
Äitini oli menettänyt pienen 2,5-vuotiaan Esko-poikansa kurkkumätään vuonna 1943 sekä miehensä puoli vuotta myöhemmin Ihantalan taisteluissa. Siten hän päätyi kahdestaan tyttärensä kanssa asumaan Kiertotielle Siivikkalaan.
Tyyne oli koulutukseltaan puutarhuri, ja niin hän aikoikin perustaa kauppapuutarhan, mutta hänen omistamansa tontin maa oli kovin savista, eikä se oikein houkutellut.
Niinpä hän laittoi omakotitalonsa alakertaan kaksikerroksisen leivinuunin tarkoituksenaan perustaa leipomo. Aika oli niin sanottua korttiaikaa, ja oli tarvikepulaa, eikä Siivikkalassa ollut tarpeeksi paljon ostovoimaa.
Niinpä leipomon tuotteiden lisäksi hän otti kauppaan myytäväksi muitakin elintarvikkeita, ja perusti Tyyne Kivisen kaupan vuonna 1947.
Maito pidettiin jäissä
Kauppaan tuli myytäväksi muun muassa maitoa, joka tuotiin tonkissa hevosella Siivikkalan Vasamasta Kemppiseltä.
Kesäaikana maito jäähdytettiin tonkissa, joita pidettiin altaassa, jossa oli niin ikään Kemppisen tuomia jäälohkareita. Jäälohkareet säilytettiin isossa purukasassa saunan varjoisella puolella. Maito mitattiin asiakkaan tuomiin maitokannuihin 1/5 tai 1 litran mitoilla.
Jauhot tulivat kauppaan isoissa paperisäkeissä, joista kauppias sitten mittasi jauhoja kilon tai kahden kilon paperipusseihin. Sokeri saatiin myytäväksi kangassäkeissä, joista punnittiin tarvittava määrä.
Minä sain punnita jauhoja ja sokeria paperipusseihin, mikä oli kivaa.
Voita piti aina maistaa
Voita saatiin myyntiin 25 kilon laatikossa. Voita piti aina maistaa, ettei se ollut härskiintynyttä. Kas, kun Tanskasta tullut voi oli ollut matkalla niin pitkään, että se oli vanhentunut ja härskiintynyt.
Voista piti sitten leikata sopivan kokoisia paloja rautalankavehkeellä.
Kahvi tuli myytäväksi Hallin Tukusta, niin kuin moni muukin tuote. Useimmat tarvikkeet olivat korttitavaraa. Niitä ei saanut myydä, ellei ollut käyttämättömiä lipukkeita.
Kauppias liimasi kortista leikatut, tavaran ostoon tarvittavat kupongit tarkistusta varten paperiarkille.
Siat juoksivat pakoon
Kaupassa oli myös lihatavaraa, kuten makkaraa. Lihatuotteet tulivat Tampereen Lihajalosteesta linja-autolla, jonka päätepysäkki oli Ladolla, Honkasalon tienhaarassa, josta tuotteet haettiin polkupyörällä.
Lihajalosteen miehet hakivat meidän kasvattamat sikammekin teurastamoon.
Erään hakukerran aikoihin oli satanut paljon lunta. Sikala oli takapihalla, ja molemmat siat pääsivät karkuun. Ne juoksivat ja kiljuivat minkä jaksoivat molemmat miehet perässään. Lopuksi siat pääsivät kuitenkin autokyydillä teurastamoon.
Kaupassa myytiin myös tupakkaa. Kyläläiset polttivat kuka Saimaata, Työmiestä, Kerho2:ta tai Klubia.
Kauppa siirtyi viereiseen taloon
Kaupan pyörittäminen ei ollut helppoa.
Tiet olivat talvisin auraamattomia, ja lapiolla piti aukaista isompia lumikasoja, joita oli pyryttänyt tielle. Honkasalon peltojen kohdalla oli lumiaitoja samoin kuin Teivaalan pelloilla. Niihin aikoihin talvisin oli paljon lunta.
Äidin perustama kauppa siirtyi myöhemmin uuteen kaupparakennukseen, jonka hän rakennutti 1950-luvun alussa viereiselle tontille numero 23.
Joidenkin vuosien kuluttua äiti lopetti kaupan pidon, ja niin rakennus korjattiin asuinrakennukseksi.
Siivikkalaan tuli 1950-luvulla useampikin kauppa.
Ronkeli koira
Muistan äidin kaupasta myös hyvän asiakkaan eli Järvisen Mamin ronkelin koiran.
”Onhan se varmasti paistista jauhettua lihaa? Meidän koira ei syö muuta” Mami sanoi.
Ja olihan se – siitä täytyi pitää huolta, että se määrä jauhelihaa oli ainakin paistista jauhettua.
Vahinko vain, kun en muista enää koiran nimeä, mutta oli se aivan tavallisen näköinen Peni.
Siellä he asuivat Valkamatiellä Myllypuron rannassa omakotitalossa. Valkamatien varrella olevat kodit oli rakennettu hieman ennen Kiertotien asujaimistoa.
Tekstin on kirjoittanut Raili Östring.
Lue myös aiempi juttu Kiertotien talojen synnystä ja elämästä Kiertotiellä:
