Ylöjärven markkinoiden yhteydessä on vuosittain järjestetty kirjoituskilpailu Ylöjärven lukiolaisille. Kilpailu järjestettiin tälläkin kertaa, vaikka koronapandemian vuoksi markkinat jouduttiin perumaan.
Markkoiden taustalla toimii kaksi Lions Clubia eli LC Ylöjärvi-Keijärvi sekä LC Ylöjärvi-Teivo.
Tänä vuonna lukiolaisten kirjoituksissa pohdittiin sitä, miten tai millaisena nuoret näkevät tulevaisuutensa koko maapallon ja yhteiskunnan kehittymisen kannalta sekä omasta näkökulmastaan.
Kirjoituskilpailun finaaliin selvitti tiensä kolme erinomaista kirjoitusta. Finalistit valitsi äidinkielen ja kirjallisuuden opettaja sekä kirjailija Taru Kumara-Moisio. Mitalikolmikon järjestyksen päätti Ylöjärven Uutisten vastaava päätoimittaja Ville Mäkinen.
– Finalistikirjoitusten taso oli viime vuoden tapaan erinomaisen korkea. Kirjoituksissa oli päästetty mielikuvitus valloilleen, mutta silti kirjoitukset osattiin pitää johdonmukaisina ja mukaansatempaavina. Oli hienoa lukea, millaisena nuoret kirjoittajat näkivät maailman nyt ja tulevaisuudessa. Kirjoituksissa oli myös syvällistä pohdintaa ja jopa ratkaisuehdotuksia havaittuihin ongelmiin. Jokaisella kolmella kirjoittajalla on selvästi lahjakkuutta kirjallisten tuotosten tekemiseen, Ylöjärven Uutisten päätoimittaja Ville Mäkinen sanoo.
Finalistit saavat Lions Clubeilta rahapalkinnot.
Ylöjärven Uutiset julkaisee kaikki kolme finaaliin yltänyttä kirjoitusta tänä viikonloppuna 17.–19. huhtikuuta. Kirjoitukset tulevat julki perjantaina, lauantaina ja sunnuntaina kello 13.
YLÖJÄRVEN MARKKINOINDEN KIRJOITUSKILPAILU, 2. SIJA:
RONJA HÄMÄLÄINEN
Hiilenharmaa huominen
Kolmas maailmansota ja koronavirus. Vuosi 2020 ei näytä alkaneen kauhean hyvin. Ehkä se kertoo jotain siitä, että jokaisen olisi vihdoinkin aika katsoa peiliin. Me emme olekaan niin pyhiä, kun voisi luulla. Mitä jos olisi vihdoinkin aika lakata leikkimästä jumalia ja tehdä jotain.
Meidän vanhempiemme tulevaisuuteen luvattiin lentäviä autoja ja siirtokuntia kuuhun. Nyt tulevaisuuteen luvataan ilmastonmuutos ja maailmanloppu. Ei kuulosta ihan hirveä hohdokkaalta. Tosin me itse olemme sen aiheuttaneet.
Samalla kun maailma on kuolemassa hitaasti pois, luvataan myös aina vain parempaa teknologiaa, parempia innovaatioita, aina vain kaikkea hienompaa ja parempaa. Ehkä tulevaisuudessa pienet aivoihin laitettavat sirut korvaavat puhelimet. Vielä nykyään Stephen Kingin Kuulolla (2006) ei ehkä voisi tapahtua oikeasti, mutta jos kaikilla on mikrosiru aivoissa, miten käy, jos joku hakkeroi sen tai siihen iskee virus.
Meitä kehotetaan aina ajattelemaan tulevaa. Täytyisi tehdä kaikki valinnat ajatellen tulevaisuutta. Mutta entä kun ei ole tulevaisuutta? Miten ajatella jotain, joka on vain kaukainen haave, saavuttamaton asia? Aivan kuin yrittäisi vangita savua käsiin. Käsketään ajatella lapsia. Lapsia? Lapsia, joilta vietiin huominen pois. Lapset leikkivät tänään, ja huomenna he ovat aikuisia. Huomenna kaikki on jo kuitenkin poissa.
On paljon helpompaa syytellä muita kuin myöntää olevansa itse väärässä. Mutta eivät kai kaikki ihmiset voi olla oikeassa? Jos kukaan ei ole kerran tehnyt mitään, miksi olemme tässä tilanteessa nyt? Kuka sitten on tämän takana? Jumala? Avaruusolennot? Eläimet? Eläimet, tietysti. Tosin vain yksi laji. Homo sapiens, eli suomeksi sanottuna nykyihminen.
Psykon (1960) suihkukohtaus on legendaarinen. Kohtauksessa pahaa-aavistamaton sihteeri Marion Crane on suihkussa ja äidikseen pukeutunut Norman Bates puukottaa hänet. Kohtaus herätti paljon huomiota aikanaan ja saa varmasti monen katsojan sävähtämään. Ihmisen luontainen moraali sotii tällaista vastaan, eikä katsoja voisi kuvitellakaan murhaavansa toisen ihmisen. Paitsi että sitähän me teemme koko ajan. Me kulutamme aina vain lisää ja lisää. Maapalloparka on aivan ylirasittunut yhden ainoan lajin takia. Jonkun mielestä voisi ollakin vain hyvä asia, jos ihmiset tuhoaisivat itse itsensä. Mutta entä kaikki muut eläimet? Ne kuolisivat meidän omahyväisyytemme takia.
Sanotaan, että ihmiset ovat sikoja. Hyvin loukkaavaa sikoja kohtaan. Sika on oikeasti siisti eläin. Ihmisethän niille jätteitä syöttävät. Ja ihmisethän syöttävät jätteensä myös kaloille. Huomaavaista, kalojen ei tarvitse nähdä nälkää. Harmi vain, etteivät kalat jaksa syödä miljoonia tonneja muovia. Miksi me kuvittelemme olevamme kaiken muun yläpuolella? Eikö meidän tarvitse kantaa vastuuta omista teoistamme? Miksi meillä olisi muka oikeus tuhota vesistöt ja ilmasto? Eiväthän ne ole meidän omaisuuttamme. Jos lainaat polkupyörää jollekin, odotat saavasi sen ehjänä takaisin. Silti lainassa olevan maapallon voi huoletta rikkoa?
Olisiko aika viimeinkin pysähtyä? Voisimmeko pysähtyä ja kuunnella hätähuutoja? Muiden ihmisten ja eläinten sekä koko maapallon avunpyyntöjä. Yksin ei voi parantaa maailmaa, mutta jos jokainen ajattelee näin, kukaan ei tee mitään. Silloin tulevaisuus näyttää aivan kuolleelta tai ainakin hiilenharmaalta.
Lue myös:
Ylöjärven markkinoiden kirjoituskilpailun satoa, kolmas sija: Oman elämän käsikirjoitus
