Akrotaiturit Talent-voittoon ylöjärveläisvalmentajan johdolla

06.04.2020 09:10

Sunnuntai-iltana päättyneen viihdeohjelman Talent Suomi 2020 voittoon ylsi Tampereen Voimistelijoiden akrobatiavoimistelun ryhmä Akrotaiturit. Ryhmää valmensi asuntilalainen Lotta Nuppola.
Talent 2020 -voittajat tuulettivat kisan jälkeen. (Kuva: Tampereen Voimistelijat)

Yhteensä 25 eri ikäisen voimistelijan ryhmää edusti finaalissa yhdeksän voimistelijaa, sillä koronaviruksen aiheuttaman poikkeustilan takia finaalissa sai olla mukana, valmentajat mukaan lukien, vain kymmenen henkilöä.

– Tämä on aivan siistiä, ei oikein voi vielä edes käsittää mitä tapahtui, voimistelijat kommentoivat voittoaan tv-lähetyksen jälkeen.

Talent Suomi -esiintymisissä nähtiin voimistelijoita Tampereen Voimistelijoiden viidestä eri ryhmästä.

– Meillä oli alunperin tarkoitus rakentaa finaaliin 25 voimistelijan spektaakkeli, mutta kokoontumisrajoitus laittoi suunnitelmat uusiksi. Olisi ollut hienoa saada kaikki urheilijat mukaan finaaliin, mutta pidetään isommat voittobileet sitten poikkeustilan purkauduttua. Voittorahat 30 000 euroa tullaan sijoittamaan akrobatiavoimistelun olosuhteita Tampereella parantavaan, tulevan hallihankkeen pesämunaksi, valmentajana finaalilähetyksessä mukana ollut Lotta Nuppola kertoo.

Akrotaitureiden matka kohti Talent Suomi -finaalia alkoi jo kesällä 2019, kun Tampereen Voimistelijoiden akrobatiavoimistelun vastuuvalmentaja Sanni Suominen ilmoitti voimistelijat mukaan kilpailuun ryhmän Turussa nähdyn Suomi Gymnaestrada-hallinäytöksen esityksellä.

Motiivina tv-ohjelmaan ilmoittautumiselle oli myös voimistelijoiden halu tuoda lajilleen lisää näkyvyyttä Suomessa.

– Haluamme ihmisten tietävän, kuinka upea laji akrobatiavoimistelu on. Tavoitteenamme on olla mukana lajin kehitystyössä ja levittää tietoa siitä, jotta harrastusmahdollisuudet Suomessa kasvaisivat, Akrotaiturit kommentoivat.

Akrotaitureissa voimisteli Talent-urakan aikana myös ylöjärveläisiä voimistelijoita.