Media pursuaa tällä hetkellä koronauutisia: miten virus jatkaa leviämistään, on uusia säännöksiä ja menehtyneitä. Sävy on pääosin negatiivinen. Eikö koronassa ole mitään positiivista? Kyllä on.
Minulle nuorena opiskelijana tämä on tietysti ollut aikamoinen muutos normaaliin arkeen verrattuna. Aamuisin en lähde kouluun vaan voin herätä viisi minuuttia ennen videovälitteisen tunnin alkua. Kokeet teen oman maun mukaan lattialla, sohvalla tai työpöydälläni. Kukaan ei vartioi puhelimenkäyttöäni oppitunneilla.
Alkuun voi kuulostaa hohdokkaalta, mutta ei se sitä lopulta minun eikä kovin monen muunkaan mielestä ole. Tällainen poikkeustilanne on antanut asioille uutta perspektiiviä. Eniten kaipaan yhteisöllisyyttä ja kavereitani, sillä videovälitteinen kuva ei vain riitä korvaamaan heitä. Eristäytyminen opettaa, miten tärkeitä kaverit oikeasti ovat. Kaipaan ilmaista kouluruokaa, opettajien lähiopetusta, välitunteja, koulurytmiä ja yhdessä opiskelua.
Vaikka itsenäinen opiskelu onkin hyvää harjoitusta ylioppilaskirjoitusten lukulomalle ja omalle vastuunkantamiselleni, kaiken tämän yksinväkertämisen jälkeen lähden ilomielin kouluun. Arvostukseni koulunkäyntiä kohtaan on ennätyslukemissa. Mikäli muutkin yhtyvät tähän, ties vaikka PISA-tuloksemme parantuisivat.
Lisäksi olemme saaneet maanlaajuisia tutkimustuloksia koulupäivän aloituksen myöhentämisen hyödyllisyydestä. Voidessani nyt nukkua tunnin pidempään ja herätä vasta viisi minuuttia ennen etätunnin alkua, voin samalla todeta, ettei koulupäivän myöhäisempi aloitus saa nuoria nukkumaan yhtään enempää. Kun koulu alkaa myöhemmin, menen myös nukkumaan myöhemmin.
Minä ja moni muu kaipaamme harrastuksia sekä vapautta mennä ja tulla. En ole ikinä viettänyt näin paljon aikaa kotona. Viimeinkin on aikaa tehdä kodin rästitöitä tai vain olla. Ulkoilu ja luontomme saavat uusia ystäviä tällaisina aikoina. Tämä voi olla suunnanmuuttava kokemus monelle suorittajalle, joita ei pysäytä kuin ulkonaliikkumiskielto, kuntosalien sulkeminen ja kokoontumiskielto.
Kuluttamiseen perustuvalle taloudelle kaikki tämä on tietysti täyttä hallaa. Näkisin asiassa kuitenkin valoisia puolia ympäristön kannalta. Autoilu, päästöt, ilmansaasteet sekä kulutus ovat hetkellisesti ympäristön kannalta järkevissä rajoissa. Talouden vuoksi emme tietenkään voi jatkaa näin, mutta kenties voisimme oppia tästä pohjanoteerauksesta jotakin ja siirtyä tulevaisuuden kuluttamisessa jonkinlaiseen entisen ja pohjatason välimaastoon. Nyt meillä on kokemusta niukemmasta elämäntyylistä ja olemmehan tarpeen tullen oikeasti aika luovia.
Kaukana olevat kokoukset voi hoitaa myös etänä, pärjäämme vähemmälläkin ostamisella, liikuntaa voi harrastaa monipuolisesti lähimaastossakin, teknologiaa pystyy hyödyntämään todella monessa asiassa paljon enemmän ja autoilua sekä lentämistä todella on mahdollista vähentää. Nyt olemme pakon edessä kokeilleet jotakin todella radikaalia, joten kenties ilmastotoimet eivät jatkossa tunnu enää niin mahdottomilta.
Pandemiasta aiheutuu eittämättä paljon negatiivisia puolia, mutta kokonaisuudessaan tämä on ollut herätys koko maailmalle. Terveys on lopulta tärkeämpää kuin mikään muu, sillä me kaikki olemme kuolevaisia. Poikkeustilanne on varmasti havahduttanut tajuamaan, miten montaa asiaa olemme pitäneet itsestäänselvyytenä.
On kuitenkin epärealistista ajatella, että muuttaisimme kaikki tapamme poikkeustilanteen jälkeen, mutta kenties tämä on hyvä muistutus uusille sukupolville elämän haavoittuvuudesta ikään kuin sota oli aikoinaan. Ja onhan tämä kokemus yhdistänyt niin suomalaisia kuin laajemminkin valtioita. Lopulta olemme kaikki samoja koronapotilaita ikään, rotuun, ihonväriin, kansalaisuuteen tai yhteiskunnalliseen asemaan katsomatta.
ELINA RAUTANEN
Kirjoittaja on ylöjärveläinen lukiolainen
