Mitä auton tavaratilassa pitäisi olla?

25.03.2020 09:11

Pikainen kierros toimituksen lähistöllä liikkuneiden autoilijoiden menopelien peräluukuilla antaa hämmentävän tuloksen. Kuten Niina Merikarin Ford Focuksessa, lähes kaikki toimittajalle esitellyt tavaratilat ovat tyhjiä. Se, mitä löytyy taka- tai etupenkiltä, onkin sitten kuulemma toinen juttu.

– Yleisesti tulisi muistaa, että auto ei ole varasto. Ylimääräinen painolasti tavaratilassa lisää auton painoa, kulutusta ja päästöjä, muistuttaa Autoliiton koulutuspäällikkö Teppo Vesalainen.

Tavarat eivät myöskään välttämättä säily hyvänä kosteahkossa autossa. Jos esimerkiksi kosteita lastenvaunuja tai muuta vastaavaa säilytetään auton tavaratilassa, on mahdollista, että ne homehtuvat.

Vesalainen huomauttaa säilyttämisen oleva eri asia kuin kuljettaminen.

Tiettyjä tarvikkeita tavaratilassa on kuitenkin perusteltua pitää.

Vuodenaika (talvivarusteet talvella), käyttöympäristö (maakohtaiset varusteet ulkomailla ajettaessa) ja käyttötarpeet (esimerkiksi mahdollinen perävaunun veto tai suuret matkatavaramäärät) vaikuttavat paljon siihen, millaisia varusteita on mielekästä olla mukana.

Varoituskolmio on lakisääteinen varuste.

Lisäksi matkustajien turvallisuuden takaamiseksi tavaratilasta tulisi löytyä heijastinliivit kaikille autossa matkustaville.

– Aina parempi, jos liivit olisivat niin sanotusti käden ulottuvilla jo matkustamossa esimerkiksi istuintaskuissa, jolloin ne voisi pukea päälleen jo ennen autosta poistumista. Myös taskulamppu, jonka toiminta on testattava säännöllisesti, tuo turvaa eli sellainen tavaratilasta olisi syytä löytyä, Vesalainen summaa.

Jos autosta löytyy vararengas, tulisi siinä olla ilmaa. Vararenkaan paine pitää tarkistaa vähintään kaksi kertaa vuodessa, aina renkaiden kausivaihtojen yhteydessä. Jotta vararenkaan vaihtaminen on mahdollista, tarvitaan myös tunkki ja rengasavain.

Tunkin alle olisi hyvä varata vahva levy, jonka avulla saadaan estettyä tunkin painuminen maahan. Jopa kuuma asfaltti on Autoliiton Vesalainen mukaan yllättävän pehmeä nostoalusta.

– Jos taas vararengasta ei ole, on syytä huolehtia, että autosta löytyy renkaanpaikkauspullo, jonka päiväys ei ole vanhentunut. Paikkauspullojen paikkauskyky on tosin varsin rajallinen, hän sanoo.

Lisäksi olisi huolehdittava, että tavaratilasta löytyy oikeanlaiset pultit tai mutterit vararenkaan kiinnittämiseksi, jos vararengas on erilaisella vanteella kuin auton alla olevat.

Autoliiton Teppo Vesalaisen oman auton tavaratilasta löytyy paljon muutakin hyödyllistä kuin tunkki ja käsidesi.

Mikäli autossa käytetään lukkopultteja, -muttereita tai lukittavaa mutterisuojaa, pitää mukaan varata myös tarvittava erikoistyökalu eli avain näiden avaamiseksi.

Ensiapulaukkukin olisi autossa syytä pitää mukana. Laukun sisältöön kannattaa Vesalaisen mukaan tutustua etukäteen ja huolehtia, että laukun sisältö on tuore.

– Ensiapulaukkua ei siis pidä vaan heittää autosta toiseen autoa vaihdettaessa, vaan suosittelen laukun uusimista aina autonvaihdon yhteydessä – tarvittaessa useamminkin.

 

Öljyt ja hanskat?

Talvivarusteina tulisi olla ainakin tukeva metallinen, kokoontaitettava lumilapio, lumiharja, jääskrapa, mahdollinen lämmitysjohto sekä lämmintä vaatetta, mukaan lukien pipo ja hanskat.

Myös pullo lukko- tai aseöljyä on Vesalaisen mukaan hyvä olla olemassa, jotta voi voidella esimerkiksi suksiboksin lukot talvella.

– Kun lukot voitelee säännöllisesti, ei tule tarvetta lukkosulalle. Auton omien, näkyvien lukkopesien voitelu on syytä tehdä säännöllisesti aina ennen auton pesua. Suojakannen alla olevat lukotkin tulisi voidella muutaman kerran vuodessa, hän listaa.

Vaikka autoissa on nykyään kauko-ohjainavaimet tai avaimeton lukitus, saatetaan mekaanista lukkoa tarvita esimerkiksi kauko-ohjainavaimen patterin tultua tiensä päähän. Tällöin olisi tärkeää, että mekaaniset lukot myös toimisivat.

Autossa sisällä oleva lukkoöljy tai -sula ei auta, jos autoon ei päästä sisälle.

Tavaratilan hyödyllisten tavaroiden listalta löytyvät Vesalaisella myös tankkaushanskat, jotka voi kaivaa esiin ennen polttoainepistooliin tarttumista.

Näin pistoolin epäpuhtaudet ja polttoainejäämät eivät siirry käsissä auton hallintalaitteisiin.

– Lisäksi suosittelen pitämään autossa myös noin litran pullon lisäysöljyä ja jäähdytinnestettä – samaa kuin autossa on käytössä ennestään. Öljy- ja jäähdytinnestelaatuja on valtavasti erilaisia, ja öljy- tai nestepinnan pudottua alarajaan saattaa olla vaikeaa alkaa selvittää, mitä öljyä tai nestettä autoon voisi lisätä. Helpompi tapa on huollosta autoa hakiessa selvittää, mitä öljyä moottoriin on laitettu ja mitä nestettä kiertää jäähdytinjärjestelmässä, jolloin voi hankkia täsmälleen samoja aineita pienissä lisäyspulloissa mukaan.

Pullot tulisi kuljettaa pystyasennossa ja huolehtia, että ne eivät vahingossa pääse vuotamaan tavaratilaan. Myös lasinpesunestettä kannattaa pitää aina mukana pussi tai kannu, ja pieni kumilasta voi olla näppärä apu huurteen ja vesitippojen poistoon lasipinnoilta ympäri vuoden.

Jos autolla vedetään perävaunua, on huolehdittava, että autosta löytyy irrotettava vetokoukku, tarvittava sähköpistokkeen adapteri, kuormaliinoja kuorman sitomiseksi sekä pyöräkiilat varmistamaan perävaunun paikallaan pysymistä pysäköintitilanteessa.

Myös perävaunun vetopään lukituksen mahdollistava lukko tarvitaan mukaan tavaratilaan ellei se ole sitten kiinni perävaunun vetopäässä.

Kuormaliinoja tarvitaan myös niissä tilanteissa, joissa takaistuimen selkänoja joudutaan taittamaan eteen tavaratilan laajentamiseksi. Tällöin kuormaliinoilla saadaan varmistettua tavaroiden paikallaan pysyminen, etteivät ne tunkeudu kuljettajan tai matkustajien päälle. Asiaan on kiinnitetty erityistä huomiota myös uudessa tieliikennelaissa, joka tulee voimaan ensi kesänä.