Tässä perheessä on kolme henkilöautoa ja mopoauto, ja ensi vuonna autoja tulee lisää

19.03.2020 16:00

Keskisten perheessä on nykyisin kolme henkilöautoa ja mopoauto. Ensi vuonna mopoauto myydään, ja tilalle tulee kaksi henkilöautoa – molemmille kaksospojille omansa. Syy löytyy urheilusta.
– Onhan näistä kaikista autoista aina jotenkin selvitty, mutta miten pihaan mahtuu 5 autoa? Polttoaine on tietysti kallista, samoin harrastaminen, miettii Sari Keskinen vierellään poika Kalle.

Äkkiseltään kuultuna Keskisten perheen autoluku voi ihmetyttää, mutta määrälle on hyvä peruste.

Perheen kaikki kolme poikaa harrastavat urheilua SM-tasolla: Kalle, 17, jääkiekkoa Tapparassa ja kaksospojista Oiva, 16, jääkiekkoa ja Onni salibandya.

Perhe asuu Ylöjärven Rotikolla, mutta kaikki pojat harrastavat Tampereella. Harrastusmatkat ovat pitkiä, eivätkä vanhemmat ehdi heittämään kaikkia kolmea treeneihin.

Kalle sai siksi ajokorttinsa varhennetusti jo 17-vuotiaana, minkä seurauksena hänelle ostettiin oma auto. Kaksoset taas jakavat Kallelta jääneen mopoauton. Sen kaksosen, joka jää ilman mopoautoa, vanhemmat heittävät treeneihin.

Autoja ei voisi olla yhtään vähempää, sillä perheenisä Ville Keskinen käy omalla autollaan ensin päivätöissä ja sen jälkeen iltatyössään Uplakersin valmennuspäällikkönä jäähallilla.

Yksityisyrittäjyys mahdollistaa

Sari-äiti taas toimii yksityisyrittäjänä, ja kurvailee omalla autollaan eri asiakkaiden luona – ja ajaa sen jälkeen ruokakauppaan.

Sari Keskinen aloittaa työt 6-7 maissa aamulla ja lopettaa ne ennen yhtä iltapäivällä.

– Yhden aikaan pitää olla jo valmistelemassa ruokaa. Mutta teen sitten yleensä myös sunnuntaina töitä.

Sarin mukaan perherumban pyörittäminen ei onnistuisi, ellei hän olisi yrittäjä. Perheessä syödään kolme lämmintä ruokaa päivässä. Yksi koulussa tai töissä ja sen jälkeen kaksi kotona, sillä ravintopuoli on kasvaville ja paljon kuluttaville nuorille ”älyttömän tärkeä”.

– Se on melkein puolet työtäni, että käyn kaupassa ja laitan ruoan oikeaan aikaan ennen treenejä tarjolle. Ja toisen kerran treenien jälkeen.

Kun kaksoset täyttävät 17 ja saavat kenties aikaistetun ajokortin hekin, mopoauto todennäköisesti myydään ja tilalle hankitaan kaksi uutta henkilöautoa. Kaksi siksi, että Kallekin sai oman auton.

– K­aksosiahan on kaksi. Kaksoset ovat sellaisia, että he ovat joutuneet koko elämänsä aina jakamaan kaiken. Sitten meillä on viisi autoa, toteaa Sari.

Bensan kulutus vähenee

Useamman auton pitäminen tulee tietysti kalliiksi, ja harrastuksetkin maksavat.

Toisaalta autojen ei tarvitse olla uusia.

– Ensimmäinen kriteeri on se, että auto on turvallinen, sanoo Sari, ja Kalle jatkaa:

– Ja että sillä pääsee eteenpäin.

Bensaa kuluu itseasiassa vähemmän, kun vanhempien ei tarvitse ajaa enää edes yhtä poikaa harrastukseen, palata takaisin kotiin ja lähteä taas.

Esimerkiksi jääkiekkotreenit voivat kestää palavereineen 2-4 tuntia, eikä vanhempi ehdi odottaa sitä aikaa hallilla.

Vaikka Keskisten elämä on vauhdikasta ja vaativaa, Sari arvostaa poikien motivaatiota ja elämäntapaa. Myöskään Kalle ei haluaisi elää toisin.

– ­Nyt kun korona on lopettanut yhtäkkiä kaikki treenit, yksi pojista totesi juuri, että nyt ei ole mitään elämää…, Sari kertoo.

Lue myös:

SM-tason jääkiekkoilija sai ajokortin jo 17-vuotiaana – Treenejä on viikossa kahdeksat