Viime viikkoina on tämän lehden sivuilla käyty keskustelua Ylöjärven lukion yrittäjyyslinjasta. Usean vuoden koulutuksen kurjistamisen jälkeen, on suunta muuttunut ja Suomessa nähdään jälleen koulutuksen merkitys hyvinvoinnin tuottajana.
Edessämme olevat viheliäiset ongelmat vaativat kuitenkin näkökulman laajentamista entisestään. Ymmärrys luonnonvarojen rajallisuudesta vaikuttaa jo arkeemme. EU-tason päätöksellä sähkölaitteiden suunniteltu vanheneminen on kielletty. Enää ei siis pitäisi markkinoille valmistua kertakäyttöisiä kodinkoneita, vaan laitteiden pitää olla korjattavissa.
Kulutustottumuksemme kaipaavat muutenkin radikaalin suunnanmuutoksen. Tavaroiden tuottamiseen ja kuluttamiseen perustuva elämäntapa kumisee tyhjyyttään, jos puhutaan elämän merkityksellisyydestä. Elämme jatkuvan tyytymättömyyden kulttuurissa. Uuden puhelimen hankkiminen lämmittää mieltä vain hetken, seuraavalla viikolla voi jo todeta, että nyt on kehittyneempi malli markkinoilla. Tavaranpaljoudesta on tullut ahdistuksen lähde.
Luonnonvarojen kestämätön käyttö on johtanut sukupuuttoaaltoon, joka vaikuttaa Suomessa aivan samoin, kuin muuallakin. Metsiä asuttavien lintulajiemme kannat ovat romahtaneet kolmanneksella viimeisten 50 vuoden aikana. Sukupuuttoon kuolleiden lajien elintilaa täytämme muovijätteellä.
Ilmastonmuutos ja sen vaikutukset kuuluvat päivittäiseen uutistarjontaan. Vanhemman väestön turhautuneisuus purkautuu suoltamalla salaliittoteorioita ja lokaa kansainväliseen kuuluisuuteen nousseen teinitytön niskaan.
Kaikki nämä kohtaamamme ongelmat pitää ratkaista. Mittasuhteet ovat valtavat ja kantoja tässä kaskessa riittää. Suurin este ratkaisujen löytämiselle on klassinen pää pensaaseen -ajattelu. Kovin moni haluaa pidättäytyä aktiivisesta toiminnasta, koska ”Kiina ja mitä niitä onkaan” saastuttavat niin paljon. Jospa joku muu ottaisi ohjat käteensä.
Inttäminen siitä, kenen pitäisi toimia ensin, on hyvin lyhytnäköistä. Meillä kun ei ole sitä varapalloa, jonne muuttaa, kun tämä on pilattu. Näköalattomuus, yksilökeskeisyys ja elämänmenon alistaminen talouden imperatiiville tulevat ilmi nuorten pahoinvointina. Hälytyskellojen pitäisi soida, kun lukio-opiskelijoilla alkaa esiintyä loppuunpalamista.
Nuorten ja tulevien sukupolvien on löydettävä ratkaisut. Ekososiaalisen sivistyksen käsite on otettu mukaan eri kouluasteiden opetussuunnitelmiin. Johtoajatuksena on luoda elämäntapaa ja kulttuuria, joka vaalii ihmisarvon loukkaamattomuutta, ekosysteemien monimuotoisuutta ja uusiutumiskykyä sekä samalla rakentaa osaamispohjaa luonnonvarojen kestävälle käytölle perustuvalle kiertotaloudelle.
Kanadalainen toimittaja Naomi Klein julkaisi 2014 teoksensa ”Tämä muuttaa kaiken”, jossa käsitellään ilmastonmuutoksen vaikutusta kapitalismiin. Viime syksynä nähtiin merkkejä siitä, että muutos on käynnissä. Pari sataa yhdysvaltalaista miljonääriä julkaisi Financial Times -lehdessä vetoomuksen siitä, että markkinatalous tarvitsee lisää sääntelyä. Maapallomme ja sivilisaatiomme eivät kestä nykymenoa.
Arvohierarkiamme on siis muututtava. Nykyisestä Talous – Ihmisoikeudet – Ekologia -järjestyksestä, meidän tulee siirtyä Ekologia – Ihmisoikeudet – Talous -järjestykseen. Samassa yhtey-dessä meidän on asemoitava ihmislaji uudestaan suhteessa muihin lajeihin ja luonnonvaroihin. Teollinen, eläinten hyvinvoinnista piittaamaton lihantuotanto, ei ole kestävää kehitystä.
Koulumaailmassa pitkään jatkunut yksilöllisyyden ylistys on toivottavasti lähitulevaisuudessa historiaa. Tarvitaan enemmän luovuutta tukevia taideaineita, koska tulevat ratkaisut tarvitsevat totisesti luovuutta. Kun elämänkehä laajenee ensisijaisesti omaan napaan tuijottamisesta yhteisön hyvinvointia tukevaksi, tapahtuu elämän merkityksellisyyden kokemuksessa muutos parempaan. Silloin on helpompi nähdä itsensä ja verkostonsa myös globaalina toimijana ja löytää ahdistuksen sijaan toivoa ja tekemistä.
Timo Järvenpää
eräopaskouluttaja
