Vajaan 410 000 karjalaisen sijoittaminen toisen maailmansodan päättyessä Kanta-Suomeen toi kovasti tervetullutta uutta verta sukuihin ja perheisiin. Arvostettu vaasalainen Karjala-aktiivi Seppo Rapo korostaakin siirtolaisten merkitystä naimamarkkinoiden ja suomalaisen geeniperimän rikastuttajina. Luovutettukarjala.fi-sivuston luoja toivoo, että Nyky-Suomen päättäjät ottaisivat oppia 1940-luvun vastuunkantajista, jotka ratkaisivat haasteet ja ongelmat napakasti. Määrätietoinen toiminta johti siihen, että maanhankintalaki syntyi nopeasti.
Karjala-asialle monipuolisesti omistautunut koneautomaatioinsinööri Seppo Rapo katselee laatimaansa Suomen karttaa, joka kuvaa siirtoväen sijoittumista vuoden 1945 maanhankintalain mukaisesti Haapamäki-Kajaani-linjan eteläpuolelle. Kyseistä linjausta pidettiin siirtoväen sijoitusalueen pohjoisrajana. Vapaaehtoisesti karjalaisia siirtyi toki pohjoisemmaksikin. Lähtökohtana oli, että Kannaksen viljelijät pyrittiin sijoittamaan yhtä etäälle Helsingistä kuin heidän tilansa olivat sijainneet Viipurista. Vastaavasti Laatokan Karjalan viljelijöiden sijoittamisessa pyrittiin samalle etäisyydelle Jyväskylästä kuin heidän tilansa olivat olleet Sortavalasta.
– Siirtoväen sijoittaminen ja asuttaminen onnistui olosuhteisiin nähden hyvin, Rapo arvioi.
Rapo viittaa maailman eri puolilta tuttujen kriisipesäkkeiden tiimellyksessä perustettuihin leireihin, joiden vaikeudet tunnetaan Pohjolan perukoilla Suomessakin.
– Jos karjalaisten sijoittamista ja asuttamista ei olisi hoidettu niin taitavasti kuin se yhteiskunnassamme tehtiin, vaihtoehtoina olisivat olleet siirtolaisten leirit. Ne olisivat olleet huono ratkaisu niin kotinsa ja asuinsijansa jättäneille siirtolaisille kuin koko Suomen kansakunnalle, hän korostaa.
– Karjalaiset olivat suomalaisia. Meidän on muistettava nykyisin pakolaisista puhuttaessa, etteivät karjalaiset olleet pakolaisia vaan oman kansan jäseniä.
Rapon mielestä nykyisen valtiojohtomme ja ylipäänsä maamme vastuunkantajien pitäisi ottaa mallia siirtoväen sijoittamisesta 2020-luvun yhteiskunnallisten ongelmien ratkaisemiseen. Hän viittaa muun muassa 15 viime vuotta työn alla olleeseen sosiaali- ja terveydenhuollon uudistukseen, joka koskettaa tavalla tai toisella kaikkia kansalaisia.
– Kun kansakunta kohtaa ongelman, se täytyy ratkaista. Keinot ja konstit löytyvät, kun kansakunnalla on yhteinen tahto. Määrätietoinen toiminta johtaa kokonaisuuden kannalta suotuisiin tuloksiin. Toisen maailmansodan päätyttyä ja rauhanajan koettaessakaan ei jääty odottamaan sitä, että joku toinen tai jopa aika hoitaisi homman, hän perustelee.
Rapon äiti ja isä olivat syntyisin Lumivaaran Kumolan kylästä. He asettuivat sodan jälkeen Vaasaan, josta tuli myös Sepon koti- ja asuinkaupunki.
Lisätutkimus tervetullutta
Akaa, Lempäälä, Vesilahti, Pälkäne, Kangasala, Orivesi, Juupajoki sekä Ylöjärvi tarjosivat uudet asuin- ja elinsijat tuhansille karjalaisille.
– Kaiken kaikkiaan karjalaisten sijoittamisen ja asuttamisen taakka on jaettu laajalle alueelle varsin tasaisesti ja onnistuneesti. Toki osa karjalaisista haki sittemmin itselleen sopivampia olosuhteita, Seppo Rapo sanoo.
Se, miten karjalaiset asettuivat Kanta-Suomeen, kotiutuivat ja alkoivat tehdä työtä eri aloilla, on kiinnostanut tutkijoita. Rapon mielestä monta kansakunnan ja yhteiskunnan kannalta mielenkiintoista kiveä on kuitenkin kääntämättä. Hän toivoo, että esimerkiksi Karjalan Liiton 80-vuotisjuhlavuosi innostaisi tutkijoita tarttumaan erilaisiin Karjala-taustaisiin teemoihin.
– Tosiasia on, että karjalaisten tuleminen Kanta-Suomeen piristi monen kylän ja paikkakunnan elämää sen eri osa-alueilla harrastuksista elinkeinoelämään, Rapo teroittaa.
Rapo tähdentää karjalaisten naisten ja miesten tuoneen uutta puhtia ja verta naimamarkkinoille. Monella paikkakunnalla suvut olivat ristiinnaineet jo vuosisatojen ajan.
– Karjalaiset olivat paitsi maanviljelijöitä myös monen kädentaidon omaavia yrittäjiä. Elinkeinoelämä saikin uusia eväitä, virikkeitä ja voimavaroja, hän listaa.
– Aktiivisena, osaavana ja sosiaalisena heimona karjalaiset toivat raikkaita tuulia harrastus- ja yhdistystoimintaan. Karjalaiset antoivat uutta verta niin kuntien kuin seurakuntien toimintaan sekä päätöksentekoon. Siirtolaiset ottivat nopeasti ja luonnekkaasti paikkansa uusilla sijoillaan.
– Tapakulttuurista lähtien karjalaisilla oli paljon omintakeisia avuja ja perinteitä. Ne kiehtoivat ja kiinnostivat kantasuomalaisia. Erityisesti ruoka- ja käsityötraditioista on kehkeytynyt yhteistä pääomaa.
Rapo muistuttaa, että riisipiirakoista (karjalanpiirakoista) ja karjalanpaistista on tullut suorastaan kansallisia ruokapöydän kunkkuja.
– Metsäsienten hyödyntäminen oli karjalaisille ominaista, ja tämän taidon he onnistuivat hyvin juurruttamaan kantasuomalaisten keskuuteen.
– Järvikalojen savustaminenkin oli tulonlähde Karjalassa. Savukalojen suosion nostattaminen luetaan siirtolaisten saavutukseksi.
Suvaitsevaisuutta ja ymmärtäväisyyttä
Seppo Rapo korostaa, ettei kansakunnan yhtenäisyyttä edistetä eripuraa ruokkivalla vatvomisella ja veivaamisella.
Hänen mielestään suomalaiset olisivat nykyistä onnellisimpia ja tyytyväisempiä, kun yhteiskunta toimisi ongelmaratkaisukeskeisesti.
– Olen miettinyt paljon muun muassa suomalaisten suvaitsevaisuutta. Toisen maailmansodan jälkeen kansakunta ryhdistäytyi ja normalisoi tilanteen. Säilytimme kansallisen yhtenäisyyden. Saimme yhteiskunnan rattaat pyörimään.
– Toki jossakin ilmeni kitkaa, huonoa verta ja ongelmia, mutta ne eivät pilanneet isoa yhteistä hyvää.
Rapo neuvoo kaikkia suomalaisia vaalimaan ymmärtäväisyyttä ja suvaitsevaisuutta.
Karjalaisuus laventuu koko ajan
Karjalan Liiton toimintaankin ison panoksen antanut Seppo Rapo tähdentää karjalaisuuden sinivalkoiselle kulttuurille tarjoamaa henkistä ja aineellista rikkautta.
– Ruokakulttuuri on varmasti alue, jolla karjalaisuus elää maailman tappiin, hän päättelee.
– Meitä suomalaisia on 5,5 miljoonaa. Runsaalla miljoonalla kansalaisella on jonkinlainen veriside karjalaisiin sukuihin. Karjalaisuus ja rajan takana oleva Karjalan maakunta elävät näin ihmisten arjessa. Rehellisyyden nimessä on myönnettävä, että karjalaisuus laventuu, mitä etäämmäksi syntyperäisistä karjalaisista edetään.
Rapo toivoo sydämestään, että Suomesta löytyy aina ihmisiä, jotka haluavat pitää itärajan takana olevat sankarihaudat ja muut suomalaisille merkitykselliset hautausmaat kunnossa.
– Sankarihautausmaat voisivat olla vaikkapa reserviläisten vastuulla, hän ehdottaa.
MATTI PULKKINEN
