Helmikuussa oli vihdoin minun ja muiden lukion toisen vuosikurssin opiskelijoiden vuoro päästä nauttimaan vanhojen päivästä. Tai itseasiassa kahdesta, sillä Ylöjärven lukiossa on tapana tanssia sekä torstaina että perjantaina. Ja olivathan nuo päivät hehkutuksensa arvoiset.
Enää en todellakaan ihmettele, miksi jotkut tulevat opiskelemaan lukioon osittain vanhojen tanssien vuoksi. Nyt abien hyvästelyjen jälkeen olemme siirtyneet lukiomme vanhimmiksi oppilaiksi ja palanneet takaisin arkeen kaiken juhlahumun jälkeen. Vanhojen päivät olivat kuitenkin ikimuistoiset, sillä pariin päivään huipentui pitkä rupeama, mistä ei moni tanssimaton sivustaseuraaja tiedä lainkaan.
Tansseihin valmistautuminen alkoi itseasiassa jo lukion ykkösellä, parhaassa tapauksessa peruskoulussa. Tanssiparin etsiminen aloitetaan joskus hyvissä ajoin, mutta monet hankkivat parin silti vasta syksyllä – viimeisimmät itse tanssikurssilla. Tuleville tanssijoille tiedoksi: kaikille löytyy pari. Ja nykyäänhän myös naispuoliset henkilöt voivat kysyä tanssiparia.
Etenkin tytöille puku tuntuu olevan iso osa päivää. Halutessaan siihen saa menemään rahaa, mutta aikaiset linnut nappaavat mekon halvalla esimerkiksi outleteista tai vanhana ostettuna. Ostin omani kaupasta alkusyksyllä, toiset olivat tylliunelmansa haalineet jo kesällä, osa marraskuussa.
Monet miehen alut vuokrasivat oman frakkinsa, mikä tuntui olevan kätevää, sillä ei monellakaan opiskelijalla taida olla pingviinipuvulle käyttöä koko rahan edestä.
Jatkobileisiin ilmoittauduttiin syyskuussa ja kampaajan varasin marraskuun lopussa. Välineistön ollessa pikkuhiljaa kunnossa, tuli joulukuu ja itse tanssikurssi alkoi. Seuraavat kaksi kuukautta harjoittelimme noin kolme tuntia viikossa yhteistä sekä omaa tanssia, jonka suunnitteli meistä opiskelijoista muodostettu ryhmä.
Alku oli aika kankea ainakin tällaiselle hiomattomalle partaveitselle, mutta lopulta jokainen oppi tanssit ainakin tyydyttävästi. Ja jos ei itse kuitenkaan uskonut taitoihinsa, oli takarivi pelastus.
Tammikuun aikana alkoi päivä konkretisoitua ja tahti kiihtyä. Tanssikengät, vieraat, laukku, kyyditsemiset, takki, kampaus, korut, meikki, jatkovaatetus…
Normaalin arjen ohella riitti ajateltavaa, mutta h-hetki kannusti ahkeroimaan. Jos jotain jälkiviisaana tekisin toisin, niin aikatauluttamisen. Mitä aikaisemmin kaiken hankkii, sitä parempi. Jokainen viime tingan tippumaton stressipisara on plussaa.
Helmikuun ensimmäisenä torstaina kaikki viimeinkin huipentui. Illalla tanssimme läheisillemme, joita olikin ahtautunut sali täyteen. Tunnelma oli kerta kaikkiaan upea: arkivaatteet oli vaihdettu juhlaviin mekkoihin ja frakkeihin, pojat kävelivät käsi selän takana, yleisö seurasi meidän jokaista liikettämme ja he kaikki olivat tulleet nimenomaan meitä varten tilaisuuteen.
Ilmassa oli jännitystä, sillä ahkeran harjoittelun tulos esiteltiin nyt ensimmäistä kertaa yleisölle. Mutta luonnollisesti kaikki meni kuitenkin ilman suurempia ongelmia.
Badespan ,Wienervalssin ja muiden päänpyörittäjien jälkeen oli vuorossa vielä toinen illan tärkeistä osuuksista: valokuvaaminen. Lohdutuksena räpsimistä pystyi jatkamaan vielä seuraavana päivänä, sillä kriittisille nuorukaisille ei aina ole helppoa saada julkaisukelpoista kuvaa.
Perjantaina, kampauksen kanssa hyvin nukutun yön jälkeen, kävimme tanssimassa Ylöjärven muilla kouluilla, vanhainkodeissa ja Elo-kauppakeskuksessa. Ruokailun yhteydessä nostimme meille maljan rehtorin puheen päätteeksi. Viimeisenä tanssimme omalle lukiollemme, jotta ensi vuoden tanssijat saivat vähän makua tulevasta. Virallisen tanssimisen jälkeen oli tamineiden vaihto kotona ja siirtyminen rennompiin jatkotansseihin.
Kokonaisuudessaan tanssit olivat ainutlaatuinen kokemus ja niitä harvoja kertoja, kun oikeasti oltiin parhaimmat päällä. Iloisessa tilaisuudessa tulee kuitenkin aina mukana myös vastuuta: olemme nyt koulumme vanhimpia, joten kirjoitukset vyöryvät aina vain lähemmäksi.
Rehtorin puheesta konkretisoitui ajankulku: mekin lähdemme koulustamme jo viiden opiskelujakson jälkeen. Ajatuksena hullu, mutta lopulta sitä vartenhan me nämä tanssit tanssimme: jotta olisimme vanhoja ja viisaita ja valmiita lähtemään myös aikanaan lukiosta maailmalle.
Vanhojen tanssit ovat lukiolaisia yhdistävä päivä.
ELINA RAUTANEN
