Urheilutalolla nähtiin voimanoston juhlaa – Ryhtiläiset urakoivat SE-tuloksia

12.02.2020 12:01

Varustevoimanoston kotimaiset kärkinimet kokoontuivat mittelemään Suomen mestaruuksist Ylöjärvelle. Kisat pidettiin viime viikonloppuna Ryhdin järjestäminä.
Sisu Nissilä teki maastanostossa hienon uuden SE-tuloksen 90 kiloa (Kuva: Vesa Korhonen)

Ryhtiläisiä kisassa oli mukana viisi. Ensimmäisenä kisapäivänä tositoimiin pääsivät Ryhdin juniorit. Sisu Nissilä kisasi ensimmäistä kertaa SM-tasolla ja ylipäätään toista kertaa voimanostossa. 18-vuotiaiden ikäluokassa kisannut Nissilä on 14-vuotias ja käy Viljakkalan yhtenäiskoulun kahdeksatta luokkaa. Treenitaustaa hänellä on vuoden verran. Nissilää valmentaa hänen enonsa Juha Ristolainen, joka toimi Minna Ristolaisen kanssa myös Nissilän huoltajana kisassa.

Nissilän kisa sujui kultamitalin veroisesti. Jalkakyykyssä hänen paras tuloksensa oli toisella nostolla nostettu 72,5 kiloa, joka on myös sarjan uusi SE-tulos. Penkkipunnerruksessa Nissilä sai tuloksen 50 kiloa. Maastanoston tulos 90 kiloa on sekin sarjan uusi SE. Lisäksi kisan yhteistulos 212,5 kiloa on yhteistuloksen uusi Suomen ennätys.

Vilho Tuomistolla on kisakokemusta nuorten SM-kisoista, mutta varustevoimanoston SM-kisoihin hän osallistui ensimmäistä kertaa. Tuomisto kilpailee 23-vuotiaiden ikäsarjan painoluokassa alle 83 kiloa. Tänä vuonna 21-vuotta täyttävä Tuomisto pääsi treenaamaan varusteilla vasta muutama viikko ennen kisaa, joten käytössä tällä kertaa olivat kyykkytrikoo ja polvisiteet. Tuomisto kyykkäsi komeat 187,5 kiloa. Penkkipunnerrus sujui myös mallikkaasti, kun kolmannen noston 130 kiloakin tuli hyväksytysti ylös. Maastanostossa Tuomisto teki hienon 215 kilon tuloksen. Tuomiston yhteistulos kisassa oli 532,5 kiloa ja sillä irtosi kisan voitto, joka on Tuomiston ensimmäinen SM-tason mitali.

Toisena kisapäivänä lavalle nousi ryhtiläisistä ensimmäisenä Voitto Ahopelto, joka kilpaili kuusikymppisten miesten alle 83 kilon sarjassa. Kisassa käytiin erittäin tiukka kultamitalitaisto Ahopellon ja Jeppis Powerin Pauli Linnan välillä. Ahopelto kyykkäsi 145 kiloa ja nosti penkistä 122,5 kiloa. Maastanoston tulokseksi jäi toisella nostolla nostettu 170 kiloa. Ahopellon yhteistulos oli 437,5 kiloa samoin kuin Linnan. Sarjan voitto ratkesikin painon perusteella, ja 200 grammaa painavampana Ahopelto jäi kisassa hopealle.

Iltapäivällä vuorossa olivat kaikki naisten sarjat. Ryhdiltä kisassa oli mukana kaksi Ristolaista, Minna ja Päivi. Minna Ristolainen kilpaili nelikymppisten naisten alle 63-kiloisten sarjassa. Ristolainen kyykkäsi 125 kiloa ja teki penkissä 80 kilon tuloksen. Maastanosto on Ristolaisen vahva laji, joten ensimmäisen noston mentyä hylkyyn oli kilpailijan nopeasti kasattava itsensä. Ristolainen onnistui siinä hienosti, ja kolmannen noston tulos 163 kiloa on sarjan uusi SE-tulos.

Minna Ristolainen keskittyy penkkipunnerrukseen huoltaja Juha Ristolaisen kanssa. (Kuva: Janne Ylimys)

Päivi Ristolainen siirtyi vuoden alusta viisikymppisten naisten ikäluokkaan ja kilpaili tällä kertaa alle 84 kiloisten painoluokassa. Kisapäivän aamuna tilastoista tarkistetut SE-tulokset kohteenaan Ristolainen kyykkäsi uuden jalkakyykyn SE-tuloksen 140 kiloa. Penkkipunnerruksessa tulos oli 80 kiloa. Maastanostoon kilpailija lähti jännittävissä tunnelmissa. Toiseen nostoon hän lastautti 140 kiloa, ja jo siinä vaiheessa rikkoutui entinen yhteistuloksen SE. Viimeisen noston 153 kiloa on maastanoston uusi SE-tulos. Yhteistuloksesi muodostui 373 kiloa, joka on tällä hetkellä voimassa oleva Suomen ennätys.

Huoltajien rooli varusteiden virittämisessä on merkittävä. Kisassa ryhtiläisten huoltajina toimivat Juha Ristolainen, Heimo Rauniolahti ja Antero Kauranen vuosien kokemuksella. Kisatunnelma oli Urheilutalolla katossa. Ylöjärvellä osataan kannustaa kilpailijoita ja luoda siten hyvää fiilistä kilpailijoille. Hyvät puitteet ja hienosti sujuneet kisajärjestelyt tekivät kisasta osaltaan onnistuneen.

Päivi Ristolaisen tuuletus maastanoston uuden SE-tuloksen jälkeen (Kuva: Janne Ylimys)