Valtuuston kokousta edeltävällä viikolla saimme kuulla kaupungin turvallisuusasiantuntijalta kuinka ilkivalta on lisääntynyt Ylöjärvellä, ja tekijöiden ikä on laskenut alle 15-vuotiaisiin.
Valtuuston kokouksessa 3. helmikuuta kävimme tunnin kestäneen erittäin hyvän keskustelun lasten ja nuorten pahoinvoinnista.
Erikoissairaanhoidossa on nähtävillä alle 13-vuotiaiden lasten psyykkisten häiriöiden ja oireilun vaikeutuminen, näin kerrotaan yliopistollisista sairaaloista. Esimerkkeinä vakavat aggressiot ja itsetuhoisuuden kasvu. Mitä asialle pitäisi tehdä? Palkataanko lisää psykiatreja ja hoitajia kouluille ja päiväkoteihin?
Sivistysjohtajan mielestä Ylöjärvellä on panostettu riittävästi, mutta keinot eivät ole vaikuttaneet toivotulla tavalla. Koululaiskyselyn tulokset kertovat karua kieltä, ettei koulussa voida hyvin. Mitä sitten olisi tehtävä?
Perheitä olisi mielestäni tuettava ja ohjeistettava enemmän jo ensimmäistä lasta odotettaessa ja säännöllisesti aina lapsen koulupolun alkuun asti. Se olisi ennaltaehkäisevää toimintaa.
Lapset tarvitsevat ensisijaisesti turvalliset ja rakastavat vanhemmat, ei täydellisiä, koska niitä ei ole. Isä ja äiti ja heidän suhde on lapsen koti.
Pystyäkseen pitämään huolta lapsista vanhempien on pidettävä huolta myös toisistaan. Perheille on lisäksi annettava vapaus valita, miten lapsensa hoidon järjestävät, ei niin, että yhteiskunta sen määrää.
Veli-Matti Antila
Kaupunginvaltuutettu (kd), viiden lapsen isä ja 11 lapsen vaari