Länsi-Aureessa sijaitsee pieni vanhojen metsien suojelualue, joka on nimensä mukaisesti Aurejärven niemessä. Vekaraniemen suojelualueeseen kuuluu myös pieniä saaria, kuten Ruuhisaari, Lehtosaari ja Korkeasaari.
Vekaraniemen metsä on talvella hiljainen – vain korpin ja palokärjen huudot rikkovat talvipäivän rauhan. Pääasiassa metsät ovat kuusikoita, mutta varsinkin rannoilla seisoo myös lehtipuita.
Vaikka kuusi on ikivihreä puu, saa vanha metsä talvella hailakamman värin. Neulasten lehtivihreä vetäytyy syvemmälle kuusen uumeniin. Ikivihreydestä huolimatta kuusen neulaset vaihtuvat hiljalleen, noin muutaman vuoden
välein. Mikäli kuusi pudottaa neulasia kerralla suuria määriä, kyseessä voi olla jokin sairaus, kuten neulasia tappava sienitauti.
Vaikka kuusi on alueen valtapuu, kasvaa korkeimmilla ja kuivimmilla paikoilla myös mäntyjä. Saarista voi löytää jalopuitakin.
Talven tulo tuntuu siirtyvän vuosi vuodelta eteenpäin ja jatkuva säiden vaihtelu värjää kuuset välillä kauniiseen kuuraan.
Vekaraniemen vanhat metsät ovat mielenkiintoisia niin linnustollisesti kuin kasvistollisestikin. Alueella esiintyy runsaasti lintulajeja, joita ei juuri nuoremmissa talouskäytössä olevissa metsissä ole. Eteläisen Suomen vanhat metsät ovat yleensä pienialaisia saarekkeita talousmetsien joukossa.
Osa nykyisistä metsien suojelualueista ja kansallispuistoista on ollut aikoinaan ainakin osittain talouskäytössä, kuten muun muassa Seitsemisen Kansallispuisto ja Syötteen Kansallispuisto. Myös Vekaraniemen metsät ovat olleet valtion hakkuumaita, joita on hakattu paikoin enempi, paikoin vähempi. Suojelualueen metsiä ei ole todennäköisesti hakattu vuosikymmeniin. Metsässä on runsaasti keloja, pökkelöitä ja maapuita.
Maasto on paksun sammalmaton alla kivikkoista ja kumpareista, ja paikoin varsin vaikeakulkuista. Mielenkiintoisesta kasvillisuudesta voisi mainita lukuisat sammalet. Yleisien seinäsammalien ja karhunsammalien lisäksi alueella kasvaa lukuisia harvinaisempiakin sammallajeja.
Talousmetsäkin kelpaa kierron loppuvaiheessa monille vanhan metsän lajeille. Vekaraniemessä pesii muun muassa helmipöllö, puukiipijä, metsäkirvinen, pohjantikka ja hippiäinen. Nämä lajit vaativat yleensä elinympäristökseen laajoja luonnontilaisia metsiä.
Myös kanalintuja on runsaasti. Metso on viime vuosikymmeninä taantunut, mutta Länsi-Aureessa metsoja tapaa usein. Kaukana ovat silti ne ajat, jolloin metsot lähtivät suurella joukolla vaellukselle kannan kasvaessa liian suureksi.
Niin pyy kuin metsokin kaipaavat pesimäpaikaltaan tiheitä kuusikoita. Metsot käyttävät ravintonaan männyn neulasia ja pyy puolestaan koivun urpuja, joita molempia löytyy Vekaraniemen metsästä. Toisinaan metso vie poikueen ravinnon hakuun läheisille metsähakkuille. Kolopesijöitä on runsaasti lahonneiden ja kelottuneiden puiden ansiosta.
Pienenkin vanhan metsän suojelu on tärkeää. Monissa tutkimuksissa on selvinnyt, että tavallisen nuoren talousmetsän linnusto koostuu vain muutamista lajeista. Jopa noin 70-80 prosenttia muodostuu ainoastaan peiposta, pajulinnusta, metsäkirvisestä ja punarinnasta.
Vekaraniemessä ei ole varsinaisia opastettuja retkipolkuja, mikä onkin hyväksi herkälle luonnolle.
JARMO VACKLIN
