Päättymässä oleva vuosi 2019 on ollut täynnä ilkeitä, pahoja ja rumia asioita. Lunta on tullut tuutin täydeltä tupaan niin Koti-Suomessa kuin ulkomaillakin. Koko maailma on ollut kuumilla hiilillä. Tamperelainen astrologi Seppo Tanhua sanoo, että uusi vuosi 2020 on globaalisti käännekohta. Neljännesvuosisadan ammattiastrologina tähtikarttoja piirtänyt, seurannut ja tarkkaillut Tanhua korostaa, että ihmiset kantavat vastuun maapallon tilasta. Venäjän Putinilla on edessään onnellinen ajanjakso. Yhdysvaltojen Trump elää yhdessä helvetissä; luopuminen presidentin viran toisesta kaudesta voi pelastaa hänet niin henkiseltä kuin ruumiilliselta lyyhistymiseltä. Suomen valtiolla on näköpiirissä kirkasta, mutta maata hallitsevalla viiden puolueen hallituksella on edessään itkua ja hampaankiristystä.
Astrologi Seppo Tanhua uskoo hyvän voittoon. Hänen mukaansa astrologiasta kiinnostuneiden ihmisten määrä on rajussa kasvussa. Innostus kertoo siitä, että eri mantereilla ja maanosissa elävät ihmiset kantavat aidosti huolta niin ihmiskunnan kuin Telluksen kohtalosta.
– On koittanut toiminnan aika, hän herättelee.
Tanhuan mukaan päättymässä oleva vuosi 2019 on ollut yhtä turbulenssia. Heilahdukset ovat ravistelleet niin pohjoisena lintukotona pidettyä Suomea kuin muita Euroopan maita, puhumattakaan kaukaisemmista maanosista: Aasia, Afrikka, Australia, Etelä-Amerikka, Pohjois-Amerikka ja Etelämanner.
– Jokapäiväiset uutiset tuovat korviimme tietoja luonnonkatastrofeista, sodista, korruptiosta, sorrosta, nälänhädästä, tappavista taudeista, ahneudesta ja niin edelleen. Emme edes osaa aavistaa, mitä kukin uusi päivä tuo tullessaan.
Tanhuan mukaan maailmassa on käynnissä suuri puhdistus. Hän vertaa tilannetta mätäpaiseen kypsymiseen ja sitä seuraavaan puhkeamiseen. Tervehtyminen pääsee alkamaan vasta sen jälkeen, kun mätä saadaan pois.
– Tästä on kyse esimerkiksi politiikassa, jossa ahneus, oman edun tavoittelu, korruptio sekä kaikkinainen epärehellisyys rehottavat. Meillä on omassa yhteiskunnassamme ja sen päätöksenteossa vino pino esimerkkejä vääryyksistä.
– On uskomatonta, miten paljon on ilkeitä ja rumia asioita, jotka nakertavat kansalaisten luottamusta yhteiskuntajärjestelmään ja demokratiaan. Maassamme ei ole tahoa, joka ei olisi ryvettynyt. Tikunsilmässä ovat niin johtavat poliitikot kuin keskeiset instituutiot poliisista lähtien.
Tanhuan mielestä niin suomalainen yhteiskunta kuin koko maailma suorastaan huutavat oikeutta.
– Löydämme lähihistoriastamme eli 1990-luvun alkupuolelta tapahtumien ketjun, jossa tilanne kiristyi ihmisten osalta sietämättömäksi samalla kun jotkin valitut tahot porskuttivat eteenpäin. Silloin maassamme pankit ja oikeuslaitos saivat tehdä jotakin sellaista, joka johti lopulta monen ihmisen itsemurhaan. Kansakuntamme olisi syytä tehdä tilit selväksi runsaan 40 000 yrityksen väärin perustein tapahtuneesta vasaran alle joutumisesta.
Tanhua ennustaa nyt edessä olevan kriisin aikaisempia mammuttimaisemmaksi.
– En usko, että keinot olisivat tälläkään kertaa hellävaraisia. Muistakaa, että ottihan Espanjakin hiljan asuntovelallisten kodit haltuunsa.
Tanhua sanoo, että nyt elossa olevien ihmisten aikana ei ole ollut astrologisesti yhtä vaikeaa aikaa kuin nyt on käsillä.
Putinilla pyyhkii hyvin
Venäjän presidentti Vladimir Putin elää suotuisien tähtien alla.
Seppo Tanhuan itänaapurimme päämiehelle tekemässä tähtikartassa Putinilla on pullat hyvin uunissa.
– Putinin kuningastie vie eteenpäin. Hänellä on meneillään jopa vahvan myönteinen ja suotuisa ajanjakso.
– Putinin elämä on vuosina 2020 ja 2021 hyvin ennustettavaa ja turvallista. Luvassa ei ole mitään dramaattista.
– Hänen valtaansa ei horjuta mikään. Venäjän johtajalla on täysi rauha järjestellä ja tehdä asioita oman päänsä mukaan.
Tanhuan mukaan huomionarvoista on, että vuonna 2018 alkanut Putinin kuuden vuoden presidenttikausi on päättymässä vuonna 2024, mutta tähtikartan mukaan Venäjän johtajan aika ei ole päättymässä.
– Jos Putinilla on jokin idea ja hän myy sen kansalle, jatko on tulossa. Istuva presidentti löytää taikakalunsa ja ottaa suuren yleisön haltuunsa. Näköpiirissä olevat vuoden 2024 vaalit ovat Putinin henkilökohtaisen tähtikartan kannalta otollisella, juuri oikealla hetkellä.
Trump on tiukassa rännissä
Tasan eivät käy onnenlahjat.
Seppo Tanhua näyttää Yhdysvaltain 45. presidentin Donald Trumpin tähtikarttaa, joka on laatijansa mukaan astrologisesti erittäin kriittinen.
Tanhua arvelee vanhaa sanontaa lainaten, että kamelin on helpompi mennä neulansilmästä läpi kuin Valkoisen talon isännän napata itselleen janoamansa toinen kausi USA:n presidenttinä.
– Trumpilla on tosi tiukka ränni kohtalonaan. Hänen omat energiansa ovat kovin rajalliset. Ongelmana on lisäksi se, tuhlaako hän voimavaransa vääriin, epäolennaisiin asioihin.
– Näyttäisi siltä, että Trump kohtaa manipuloivaa vääntöä. Tämä kaikki tulee Trumpia ympäröivästä maailmasta, jossa hän on aseeton.
– Alkava vuosi 2020 on Trumpille raskastakin raskaampi. Hän joutuu tekemään hartiavoimin töitä kertoakseen ja vakuuttaakseen ihmisille, miksi hänet olisi valittava uudelleen tehtäväänsä.
Tanhua näkee, että Trumpilla olisi jonkinlainen ulospääsy umpikujasta, jos hän hautaisi kaikki – ihan kaikki – sotakirveensä
– Oman varjonsa Trumpin kuningastielle heittää USA:han hiipivä talousahdinko. Vuonna 2020 Trumpia ei pelasta huudot, montako työtöntä Kiinassa on. Amerikkalaisten katseet kohdistuvat kysymykseen, miten oma maa on jaloillaan ja miten sen kansalaiset pärjäävät.
Tanhua kuvaa tähtikartan Trumpille antamaa tulevaisuutta raskastakin raskaammaksi.
– Trump voi turvautua paniikkinappulan painamiseen. Kyseessä on sotanappula. Tämä kuulostaa uskomattomalta ja vastuuttomalta. Mutta niin se olisikin. Trump ajattelee vain omaa etuaan. Hän yrittää ottaa Jumalan aseman, ja tämä harha kävelee häntä vastaan. Trumpin vallankäyttö perustuu manipulointiin. Tähtikartalta katsottuna maailman iso muutos osuu rajun tiukasti juuri Trumpin henkilökohtaiseen tähtikarttaan.
– Teoriassa Trumpilla olisi yksi järkevä vaihtoehto: luopua itse ehdokkuudesta toiselle kaudelle.
– Näitä tähtikarttoja tulkitessa ei todellakaan tunnu hyvältä.
Harvinainen prekessio on totta. Siinä Maan akseli tekee prekessioliikettä kuin hyrrän akseli, koska Kuu ja Aurinko pyrkivät vetämään Maan pientä litistymää litteämmäksi.
Tanhua muistuttaa, että Yhdysvallat on sinetöinyt historiansa vuonna 1776 perustamisensa yhteydessä.
– Trumpin ajan voisikin nähdä siirtymävaiheena, jossa Yhdysvallat jättää hyvästit niin sanotulle vanhalle politiikalle. Trump on tietyllä tavalla diktatuurin tiellä. Hän ei kunnioita perinteistä parlamentarismia. Hän suosii yksinvaltaa.
– Nurinkurista on se, että USA:ssa eletään irvivaltavaihetta. Presidentin omakaan puolue ei allekirjoita päämiehen tekoja eikä päätöksiä.
Tanhuan mukaan kolme seuraavaa vuotta ovatkin todellista hajaannuksen aikaa rapakon takana.
Angela Merkelillä edessä raskas vuosi
Saksan liittokansleri Angela Merkel on aikamme suuri ja vaikutusvaltainen eurooppalainen poliitikko. Vuodesta 2005 Saksaa johtanut Merkel ilmoitti jo CDU-puolueensa puheenjohtajuudesta joulukuussa 2018 luopuessaan, ettei asetu enää liittokansleriehdokkaaksi vuonna 2021.
Seppo Tanhua sanoo, ettei Saksan mahtirouvallakaan ole alkavana vuonna auvoista.
– Jo vuosi 2019 on ollut Merkelille haastavaa aikaa. Hänellä on vielä jonkinlainen mahdollisuus löytää oma juttu ja linja, joita ajamalla pääsee eteenpäin.
Tanhuan mukaan Merkelin tähtikartta osoittaa, että hänen vuotensa 2020 on energisesti raskas, henkisesti vaikea. Hänen rattaissaan on niin oman puolueen CDU:n, Saksan liittotasavallan kuin Euroopan unionin heittämiä kapuloita.
– Merkelin voimat voivat loppua kerta kaikkiaan kuin seinään.
– Merkelillä on ison muutoksen toteuttajan rooli. Merkel jos kuka soisi, että muutos tapahtuisi ystävällisessä hengessä, ja että palikat asettuisivat maailman kannalta myönteiseen asentoon.
Tanhua sanoo, että Merkelillä on EU:n johtohahmona kriisin tunnusmerkit selkeästi nähtävissä.
Suomen ja hallituksen tähtikartat ovat erilaiset
Seppo Tanhua näki syksyllä, ettei Antti Rinteen pääministeriys kanna eikä hänen hallituksensa ole vahvalla pohjalla. Astrologi kuvasi pääministeriksi noussutta Rinnettä huuhaa-tyypiksi.
– Rinteen tähtikartta ei ole valtiomiehen tähtikartta. Se on marionetin kartta.
Tanhua korostaa, että Suomen valtion ja maan hallituksen tähtikartta ovat tyystin erilaiset.
Antti Rinteen kokoama SDP:n, Keskustan, Vihreiden, Vasemmistoliiton ja RKP:n hallitus on sama kuin nyt istuva Sanna Marinin hallitus.
– Hallitus on äärimmäisen räjähdysherkkä. Näyttää siltä, että hallitus suistuu kriisistä toiseen. Jos hallituksella on kykyä suhtautua tekemisiinsä kriittisesti ja jos se on valmis tekemään korjauksia ohjelmaansa, viiden puolueen hallitus voi pysyä kasassa.
– Jos istuva hallitus selviää ja on pystyssä koko kauden, se on osannut ottaa ajan kaikkine haasteineen haltuunsa. Hallituksen puoluekirjo on mahdottoman oloinen; siksi hallituksen tähtikartta tarjoaa ”mahdotonta” katseltavaa, lukemista.
Tanhuan mukaan vuosi 2020 on hallituksen kannalta erittäin kriittinen. Edessä voi olla uudet eduskuntavaalit ennen vuotta 2023.
Tanhua korostaa, että Suomen hallitus peilaa isossa kuvassa koko maailmassa meneillään olevaa muutosta.
Kaikki mitä Suomessa tapahtuu vuonna 2020 on vahvassa yhteydessä Yhdysvaltojen, myös koko maailman tapahtumiin.
– Suomi-neito, nimenomaan metaforana Suomi-neito, on tulevana vuonna merkittävässä roolissa. Luvassa on jonkinlainen henkisen heräämisen aika. Kysymys kuuluu: tuleeko valo Pohjolasta?
– Vuosi 2020 on Suomen valtion kannalta myönteistä aikaa. Suomi saa vahvan roolin – mutta mikä se prosessi on?
MATTI PULKKINEN