Osallistuin tänä syksynä Ylöjärven kaupungin nuorisopalvelujen järjestämälle luovan kirjoittamisen mökkiviikonlopulle. Ennen leiriä kokemukseni nuorisotyöstä oli oikeastaan täysi nolla.
En ole ikinä viettänyt iltaani nuorisotilalla tai saanut muutenkaan tarttumapintaa nuorisotyöstä. Minulla ei siis ollut viikonlopulta sen suurempia odotuksia “rennon yhdessäolon, kokkailun ja kirjoittamisen” lisäksi. Lähdin leireilemään avoimin mielin ja hankkimaan uusia kokemuksia, vielä kun minut nuoreksi lasketaan.
27 tuntia, 6 nuorta, 2 nuorisotyöntekijää ja mökki. Kynää ja paperia. Alkuaineet kuulostavat yksinkertaisilta, mutta soppa oli maukas.
Aloitimme leirin tavanomaisesti kertomalla hieman itsestämme. Olimme kaikki tavallisia ylöjärveläisiä nuoria, jotka jollakin tapaa pitivät kirjoittamisesta. Pian pääsimme itse asiaan: kirjoittamiseen. Emme kuitenkaan kirjoittaneet mitä tahansa scififantasiakuvitelmaa vaan tämän tarinan juoni löytyi paljon lähempää nimittäin omasta elämästämme, jota muotoilimme sanoiksi.
Erilaisten kirjoitustehtävien avulla käsittelimme itseämme: heikkouksia, pelkoja, perhe- ja kaverisuhteita, tavoitteita, tulevaisuutta ja unelmia. Se ei ole helppoa nuorelle, jonka elämä on mullinmallin, mutta ajatusten jäsentäminen on aina äärimmäisen hyödyllistä, ihan jokaiselle. Kirjoitimme paljon tajunnanvirtaa ilman minkäänlaista suodatinta. Se oli terapeuttista ja selkeyttävää.
Omia ajatuksia sai aina jakaa muille ja niiden pohjalta syntyi monipuolista keskustelua muun muassa kaverisuhteista, koulunkäymisestä ja tulevaisuuden suunnitelmista. Kaikki mitä kerroimme, hyväksyttiin ja siitä oltiin kiinnostuneita. Toisia kuunneltiin, eikä päälle puhuttu.
Vaikka aiheet olivat haastavia, olivat kommentit asiallisia ja järkeviä. Ohjaajat tukivat ja ymmärsivät meitä. Inhimillisyys valoi toivoa ajatusten sekamelskaan. Jos minä olisin ollut vanhempana katossa, olisin ollut ylpeä omasta nuorestani.
Ylöjärvellä on tarjolla tällaisia palveluita aivan ilmaiseksi. Jos kotona kaikki ei suju, tarjoaa kaupunkimme tukea. Jokainen nuori voi mennä lähimmälle nuorisotilalle ja löytää sieltä luotettavan aikuisen sekä kavereita, joille puhua.
Nuoriso-ohjaajien tarjoama matalan kynnyksen tuki on tärkeää elämänsuuntaa etsiville nuorille. Toivottavasti nuoret osaavat hyödyntää tällaisen mahdollisuuden. Mielestäni muidenkin aikuisten pitäisi ottaa mallia nuoriso-ohjaajien tavasta olla nuorten kanssa. Kuunnella, ymmärtää ja opastaa pehmeästi, ei tuomitsevasti. Olla omana itsenään läsnä. Kannustaa. Jos meihin nuoriin yhtään tutustuu, voi huomata, että kyllä meissä kaikissa on toivoa.
Toivo. Sitä nuorisotyö on ja jakaa. Kiitos.
ELINA RAUTANEN
