33 kunnan alueella toimivan Tampereen ortodoksisen seurakunnan kirkko, pyhän Aleksanteri Nevskin ja pyhän Nikolauksen kirkko, on 120-vuotias. Noin 3 200 ortodoksin kotipyhäkköä juhlittiin viime lauantaina. Helsingin ja koko Suomen arkkipiispa Leo korosti, ettei ortodoksinen kirkkorakennus ole täynnä tyhjää tilaa, vaan täynnä tilaa kohtaamiselle Jumalan kanssa.
Akaalainen Raija Toivonen oli yksi sadoista juhlavieraista, jotka saapuivat 120-vuotisjuhlaansa viettävän kirkon praasniekkaan pitkän matkan päästä.
– Kirkkorakennus on minulle äärimmäisen rakas. Se on paikka hiljentymiselle, rukoukselle ja palvelemiselle, Toivonen sanoo.
– Kuoron laulu, pyhät ikonit, suitsutuksen tuoksu ja tuohusten loiste antavat sielulleni rauhan. Kaiken kruunaa osallistuminen ehtoolliseen. Ortodoksinen kirkko on aistien kirkko, hän kuvailee.
Akaasta Tampereelle kirkkoon saapuva Toivonen taittaa useasti matkansa junalla.
– Kirkkoon lähtemiselle muodostaa monesti esteen se, ettei etenkään sunnuntaiaamuisin ole kovin sopivia junavuoroja. Yksi juna lähtee kello 8.35. Lauantaisin, kuten tällä kertaa, tilanne on suotuisampi. Juna lähtee silloin 9.25. Lauantai-iltaisin vietettäviin vigilioihin pääsee hyvin, Toivonen kertoo.
Toivonen kiittelee akaalaisia, jotka ovat kiinnostuneita hänen uskonnostaan ja jopa siitä, missä hän käy kirkossa.
– Ilokseni ihmiset ovat kiinnostuneita uskontokunnastamme, kirkkorakennuksestamme ja uskonnostani. Minulla on usein tilaisuus kertoa niistä. Tuon ystäviäni ja eri sidosryhmien edustajia tutustumaan kirkkoomme. Hiljan 120-vuotiaasta pyhäköstämme valmistettiin video ”Hilda 4 vuotta ja kirkko 120 vuotta”. Siinä on vahva akaalaisedustus, Toivonen iloitsee.
Historia slaavilaisessa perinteessä
Helsingin ja koko Suomen arkkipiispa Leo korosti lauantaisessa juhlapuheessaan, ettei ortodoksinen kirkkorakennus ole suinkaan täynnä tyhjää tilaa, vaan täynnä tilaa kohtaamiselle Jumalan kanssa, jota tämänkin kirkon kauniit ikonit kuvastavat.
– Erityisesti pyhässä liturgiassamme koemme, että kirkon tila ei ole vain meitä ympäröivä arkkitehtoninen kokonaisuus, vaan luomansa yhteyden kautta enemmän kuin osiensa summa. Kirkkorakennus on täynnä koko keholla vastaanotettavaa teologiaa.
Arkkipiispa Leo muistutti 120-vuotiaan pyhille Aleksanteri Nevskille ja Nikolaokselle omistetun kirkon historian ulottuvan slaavilaiseen perinteeseen ja sitä mukaa venäjänkielisiin emigrantteihin, joista Tampereen seudulla on aina pidetty hyvää hengellistä huolta.
– Eräs venäläinen emigranttiteologi on sanonut osuvasti: ”Kirkko oli venäläiselle yliopisto, teatteri, konserttisali ja taidegalleria. Sunnuntaisin ja juhlapäivinä koko väestö kokoontui viettämään sinne pyhää. Kansa kuunteli Raamatun lukemista. He lauloivat psalmeja ja uskontunnustusta, valittivat Kristuksen kärsimyksiä ja kuolemaa sekä riemuitsivat hänen ylösnousemuksestaan ja taivaaseenastumisestaan. Myös ehtoollinen, eukaristia, kuului asiaan. Kirkko oli ihmisille ainutlaatuinen harjoituskenttä, joka valisti heidän sydämensä ja mielensä – johdatti heidät jumalallisen lunastuksen mysteerioon.”
Arkkipiispa Leon mukaan kirkkotila yhdistää kristityt ajallisesti, yli kuolemankin, sillä rukouksen ja eukaristian kautta olemme yhtä Jumalassa niin apostoleista ja ensimmäisistä marttyyreistä alkaen kuin täällä Tampereen kirkossa aiemmin rukoilleiden sukupolvien kanssa.
– Tämä yhteys on todellisuudessa se jatkuva rukous, joka kirkon on rakentanut ja joka pitää sen pystyssä.
”Tehtävä ei ole helppo”
Arkkipiispa Leo kiitti 3 200-jäsenistä Tampereen seurakuntaa siitä, että se on onnistunut hyvin yhteyksien luomisessa. Hänen mielestään hyväksi esimerkiksi sopii virkeä katekumeenitoiminta, ortodoksiseen perinteeseen kuuluva kirkkoon liittymistä edeltävä tutustuminen kirkon oppiin ja liturgiseen elämään.
– Meidän on kristittyinä ja seurakuntina oltava valmiita vastaamaan siihen, mihin toivomme perustuu. Kristillisen opetuksen tarve on tässä ajassa valtava. Tehtävä ei ole helppo.
– Kirkon perusviesti, evankeliumi, on itsessään tarpeeksi väkevä viesti, mutta kyseessä ei ole vain informaatio, vaan elävää vettä, jota juova ei tunne enää janoa. Tullakseen kristityksi ihminen tarvitsee sekä opetusta että vapautta. Vapaus tarkoittaa juuri tilaa, väljyyttä lähestyä Jumalaa sellaisena kuin ihminen on, omana itsenään, arkkipiispa Leo sanoi.
Hän kehotti seurakuntaa kutsumaan ihmisiä luokseen ja antamaan tilaa ihmisten yhteydelle, kysymiselle ja vastausten saamiselle elämän polttaviin kysymyksiin.
Ehdotus kirkosta vuonna 1892
Tampereen ortodoksisen kirkon helmassa varttunut pälkäneläinen rovasti Mikael Punnala korostaa, ettei Tampereen ortodoksista kirkkoa ole rakennettu sotilaskirkoksi, kuten monesti virheellisesti kuullaan kerrottavan.
– Viipurin ja koko Suomen ensimmäinen arkkipiispa Antoni oli toimittamassa 23. lokakuuta vuonna 1893 piispantarkastusta venäläisessä koulussa. Silloin hän esitti ortodoksisen kirkon rakentamista Tampereelle. Näin kirkkohanke lähti alulle.
Kirkon suunnitteli venäläinen insinöörieversti T. U. Jazukov. Rakennustyö alkoi toukokuun 19. päivänä vuonna 1896. Kirkko valmistui vuonna 1898. Rakentamisesta vastasi tamperelainen Nopan rakennusliike.
Kirkko vihittiin juhlavasti käyttöönsä 24. lokakuuta vuonna 1899. Tuolloin kirkko pyhitettiin suuriruhtinas Aleksanteri Nevskin, pyhäksi korotetun Aleksanteri Nevalaisen muistolle.
Vuoden 1961 toukokuussa Helsingin piispa Aleksanteri toimitti Tampereen kirkon uudelleen vihkimisen. Tässä yhteydessä kirkko pyhitettiin myös Nikolaoksen muistolle.
MATTI PULKKINEN
