Taiteilija Janne Kaitalan näyttely Paluu Ankkalinnaan koristaa Vanhan Räikän kahvilan seiniä. Taulut tuovat tiloihin väriä ja elämää. Teokset ovat suuri kiekuroiden ja muotojen kompleksi, jossa vallitsevat punaisen ja ruskean sävyt. Ne sopisivat monenlaisten kotien ja tilojen seinille.
Epävakauden horisontin nimi on erittäin osuva, kuten hyvin monissa näyttelyn tauluissa. Itse teos on kuin poikkileikkaus aivoista, jotka yrittävät prosessoida kaikkea näkemäänsä värien ja muotojen pyörteessä. Suurin osa taulun sisällöstä on osa yhtä isoa solmua. On kuin maailma olisi menossa nurin ja enää vain aurinko ja talo pysyisivät paikoillaan. Tai kyse voi olla myös siitä, että päällepäin kaikki näyttää olevan normaalisti, koska aurinko ja talo ovat siellä missä kuuluukin, mutta kukaan ei vain huomaa talon yllä jylläävää sekamelskaa.
King Volcanon keskellä poseeraa hymyilevä ihminen, nimestä päätellen itse King Volcano. Hän näyttää epäilyttävältä ja ilkeältä hallitsijalta, eikä sitä pysty hymyllä peittämään. Oman tulkintani mukaan häntä ympäröi joukko alamaisia, joilla ei ole kasvoja, koska he ovat hukanneet itsensä yrittäessään miellyttää hallitsijaansa.
Ihmisten tori antaa rauhallisen ja leppoisan vaikutelman. Väkeä löytyy joka suunnasta, mutta kellään ei näytä olevan kiire. Taulusta välittyy yhteisöllinen tunnelma kesäisessä auringonlaskussa.
Lumeton talvi kukkii tuo raikkautta ja pirteyttä marraskuuhun. Vaikka on jo lunta maassa, kukkia alkaa kasvamaan vähintään katsojan mielessä.
Havahtuminen on väreiltään erilainen kuin muut huoneen taulut. Sen huomatessaan havahtuu tietynlaisesta tunnelmasta ja siirtyy toiseen. Keskellä vaikuttaa olevan hahmo, joka sanoo: -Hei, katsokaa minua!
Tsunamiin kuuluu kaksi osaa, jotka ovat vieretysten ja niiden alla on kaksi väreihin sopivaa tuolia. Jos teoksilla on jokin sanoma, ei sitä ainakaan yhdeksäsluokkalainen keksi. Se mitä Tsunamista ymmärrän, on että siinä on tsunami, oikeastaan kaksikin.
ESSI HUOTARI
Kirjoittaja on Ylöjärven Uutisten TET-harjoittelija
