Kansanedustaja Pia Viitanen (sd.) väläyttää jo lain muuttamista: ”Ensi vuonna verotietonsa poistajia on tuhansia – verotietojen avoimuuden periaate murenee”

04.11.2019 16:11

Kansanedustaja Pia Viitanen (sd.) on huolissaan, että ilman toimia ensi vuonna verotietojensa medialta piiloon haluavia on jo tuhansia. - Tämä murentaa verotietojen avoimuuden periaatteen.
Kansanedustaja Pia Viitanen (sd.) on huolissaan, että ilman toimia ensi vuonna verotietojensa medialta piiloon haluavia on jo tuhansia. – Tämä murentaa verotietojen avoimuuden periaatteen.

Verotietojen avoimuuden periaate on vaarassa. Tätä mieltä on pirkanmaalainen kansanedustaja Pia Viitanen (sd.), joka väläyttää jo tarvetta lain muuttamiseen. – Verohallinto on velvoitettava antamaan aiemman käytännön mukaisesti verotiedot medialle.

Kansanedustaja Pia Viitanen sanoo, että viimeaikainen julkinen keskustelu verotietojen julkisuudesta tai peittelemisestä on erittäin aiheellista.

Keskustelu on virinnyt siitä, kun verohallinto on tulkinnut uutta tietosuojalakia siten, että yli 100 000 euroa tienaavat henkilöt voivat pyytää verottajaa poistamaan tietonsa medialle toimitettavista listoista.

Viitanen muistuttaa, että kaikki verotiedot ovat edelleen saatavissa verohallinnosta. Niitä on vain kysyttävä.

– Tämä ei ole hyvä suunta, kansanedustaja teroittaa.

– Jo nyt olemme nähneet, kun kansalaisten tietous mahdollisuudesta kasvoi, nousi verotietonsa listalta postoa pyytävien määrä valtavasti vain parissa päivässä. Ensiksi kieltäneitä oli sata, mutta asian ollessa julkisuudessa heidän määränsä kasvoi liki puolentoista kertaiseksi.

– Jos tämä käytäntö jatkuu, niin ensi vuonna tietojensa poistoa pyytävien määrä nousee tuhansiin henkilöihin.

Viitasen mielestä verotietonsa julkisuuteen saattamista eväävien alati kasvava joukko murentaa suomalaisessa yhteiskunnassa pitkään vallinneen avoimuuden periaatteen verotietojen julkistamisessa.

– On hyvä, että oikeuskansleri on ilmoittanut selvittävänsä verottajan tulkinnan lainmukaisuuden.

– Mielestäni on syytä tarvittaessa muuttaa lakia ja esimerkiksi velvoittaa verohallinto luovuttamaan verotiedot medialle aiemman käytännön mukaisesti.

Viitanen saa koko ajan palautetta äänestäjiltä, ettei verottajan tulkinta ole oikea.

”Avoimuus on tärkeä asia demokraattisessa oikeusvaltiossamme”

Pia Viitanen korostaa, että avoimuus ja läpinäkyvyys ovat hyviä ja tärkeitä asioita demokraattisessa oikeusvaltiossamme.

– Niiden avulla on mahdollista saada tietoa ja tehdä vertailuja vaikkapa verotuksen jakautumisesta eri alueilla, eri ammattiryhmissä tai miesten ja naisten kesken, hän toteaa.

– Luotettavat tiedot avaavat näkökulmia ja kanavia yhteiskunnalliselle keskustelulle muun muassa verotuksen oikeudenmukaisuudesta. – Läpinäkyvyys on merkittävä periaate siksikin, että sen turvin voidaan ehkäistä korruptiota, kansanedustaja perustelee.

Viitasen mielestä nykymuotoinen käytäntö verolistojen julkistamisesta ei avaa kattavasti koko asiakokonaisuutta.

– Tuloveroista saadaan kyllä aika selkeä tilanne, mutta pääomatuloina verotuksen kuvassa näkyy vain osa. Tämä johtuu siitä, että valtaosa esimerkiksi osingoista on käytännössä verovapaita.

”Verotuksen oikeudenmukaisuutta on pohdittava”

Tamperelaiskansanedustaja Pia Viitanen peräänkuuluttaa syvällistä pohdintaa verotuksen oikeudenmukaisuudesta.

– Jos julkinen keskustelu ja kansalaisten laaja tietoisuus esimerkiksi osinkoverohuojennuksesta lisääntyy riittävästi, varmasti vaatimukset asiaan puuttumisesta olisi otettava vakavasti, hän pohtii.