Syksy on edennyt pitkälle. Vielä voi nähdä hiukan syksyn komeaa ruskaa, mutta syksyn pimeys on jo voimissaan ja pian marraskuun räntä.
Olen silti aina nauttinut jotenkin syksystä. Syksyn voimakkaat, upeat ja kaihoisat värit luonnossa ja etenkin puiden syksyinen väriloisto koskettavat sisintä tavalla, jota en osaa sanoittaa. Olen myös melankoliaan helposti taipuvainen ja muuttolintujen parvet taivaalla ja syksytuulen tuiverruksessa lentävät lehdet herättävät kaukokaipuun ja ikävän jonnekin. Jonnekin vaan…
Ihmisellä on voimakas taipumus kaivata nykyhetkestä aina johonkin – unelmiin tai muistoihin. Syksyllä kaipaa takaisin kesään, yksinäisenä toisen läheisyyteen ja vanhana kaipaa lapsuuteen tai nuoruuteen. On vuodet niinkuin muuttolinnun tie, meitä kauas lapsuudesta vie.
Lapsena 1970-luvun alussa näitä pimeitä aikoja ei huomannut tai ei niistä välittänyt. Kesästä syksyyn siirtyminen tarkoitti lähinnä uusien ja jännien pihaleikkien alkamista. Taskulamput käteen, tielle ja läheiseen metsikköön leikkimään rosvoa ja poliisia. Yleensä ennen puolta yötä kaikki rosvot oli löydetty ja kotiin palattu.
Eikä vanhempien tarvinnut soittaa oikeille poliiseille etsimään kadonnutta lastaan läheisestä metsiköstä. Tuon ajan suosikkikengillä Retuilla juostiin märällä nurmikolla koko ilta ja kotiin mennessä pimeällä tiellä astuttiin vielä lätäkköön. Eipä Retukenkien vakosamettikangas kuivunut aamuksikaan. Kostean märät Retut aamulla jalkaan ja kouluun. Olikohan se noin? No, aika kultaa muistot.
Vuodenajat ovat oikeastaan hyvä juttu, vaikka valon määrä vaihtelee Suomessa todella paljon. Lokakuusta helmikuulle pimeys ottaa tietenkin päähän, kun valoa ei ole oikein lainkaan, päivät ovat harmait ja illat sekä aamut pimeääkin pimeämpiä.
Muistakaamme kuitenkin, että maaliskuusta pitkälle syyskuulle voimme nauttia valon mahdollistamista asioista kaikin keinoin. Olen jo useana syksynä päättänyt, että ulkoilen ja liikun säännöllisesti syksyn sateissakin. Siinä on oma viehätyksensä ja happea riittää hengitettäväksi. Tiedätte kyllä, kuinka se vaikuttaa jaksamiseen. Ja liikkuessaan voi puhaltaa ulos arjessa hartiolle kerääntyneitä harmittavia työpaineita.
Oikein sateisena iltana voi käpertyä sohvanurkkaan höyryävän teemukin kanssa, sytyttää kynttilän ja lukea hyvää kirjaa.
Autoilijoille ja ulkona liikkujille syksyn pimeys tuo omat haasteensa. Muista, että heijastin on halpa henkivakuutus. Hyvällä heijastimella näyt jopa 100 metrin päähän ajovalolla valaistuna, mutta ilman heijastinta näyt yleensä vasta 20 metrin etäisyydellä, mikä on usein liian myöhään. Näkeminen ja näkyminen ovat kaksi eri asiaa, joten pistetään ne heijastimet heilumaan syksyn pimeyteen.
