Unohtuivatko lieteasiat? – Taitaa olla tarkoituksena kerätä kaikki rahat

23.10.2019 11:00

Ei se mitään, kerron siitä silti uusimmat!

Alueellinen jätehuoltolautakunta piti kokouksen 9.10.2019. Siinä käsiteltiin tärkeitä asioita, kuten ensi vuoden jätetaksojen sekä lietekuljetuksien hintojen korotukset. Lisäksi käsiteltiin jätehuoltolautakunnan pyyntö ELY-keskukselle, jotta alkaisivat poliisitutkimuksen 10:stä lietekuljettajasta. Tekevät kuulemma jätehuollon vastaisia lietekuljetuksia?

Todisteeksi oli pyydetty jätevedenpuhdistamoilta kuukausiraportteja välillä 1.1–31.8.2019.

Mutta näissä salaiseksi luokitelluissa ”todisteissa” on kaikki kohteena olevien yrityksien kuljettamat lietteet eli siis myös esimerkiksi Nokialta tulevat, yrityksiltä, kaupoilta, teollisuudelta, seurakunnilta ja sosiaali- ja terveydenhuollolta tulevat lietteet sekä julkisoikeudellisilta yhteisöiltä tulevat lietteet, jotka kaikki ovat täysin laillisia.

Yksi henkilö oli yli muiden ja vaati, että näistä todisteista pitää luopua tai poistaa niistä lailliset kuljetukset ja vasta sitten käyttää niitä todisteina. Mutta asia ei saanut kannatusta?
No, ei tietysti kun ”tahtipuikkoa” heiluttaa Tampere eli lautakunta = 7 henkilöä Tampereelta ja muilta kunnilta 5 henkilöä. Paikalla oli 9 päätösvaltaista henkilöä.

Jätehuoltolautakunta on lähettänyt ELY-keskukselle 15.10.2019 pyynnön poliisitutkimuksesta asiassa. Täytyy muistaa, että koko lietesotku perustuu virheellisiin laskelmiin, jossa lietemäärät ovat noin kaksinkertaiset todellisuuteen verrattuna. Tätä asiaa ei ole jätehuoltolautakunnalla halua korjata!

Koko ajan on asiaa perusteltu ja perustellaan näillä väärillä tiedoilla. Toivottavasti ELY-keskus osaa toimia tässä oikein ja antaa poliisin tehdä muuta, tärkeämpää työtä.

Viittaan myös UutisOivassa 17.10.2019 olleeseen kirjoitukseen ”Lietemonopoli ei toimi” ja olen suorastaan kateellinen Nokialle, kun he olivat aikanaan niin järkeviä, etteivät lähteneet mukaan tähän monopoliin. Vastauksena kysymykseen, että mitä tehdään, jos puhdistamo menee rikki niin voin vastata, että silloin ajetaan yötäpäivää lieteautoilla Tampereen puhdistamolle ja siihen kelpaavat myös yksityiset lietteen kuljettajat. Näin tapahtui Hämeenkyrössä kesällä 2019. Onneksi näitä yksityisiä lieteyrityksiä vielä on olemassa, vaikka niitä yritetään kaikin tavoin alas ajaa.

Suomessa ollaan muuttamassa jätelakia EU:n jätedirektiivin mukaiseksi vuoden 2020 aikana. Siinä lietteet (sako- ja lokakaivolietteet) kuuluvatkin vesihuollon piiriin, eivätkä siten enää alueellisen jätehuoltoviranomaisen toimivaltaan.

Sittenkö demokratia saadaan vihdoin takaisin? Pieni epäilys on asiasta, että jätehuoltolautakunta yrittää sen kaikin tavoin kiertää.

Taitaa olla vain tarkoituksena kerätä kaikki rahat, jotka asian ympäriltä saadaan kerättyä sekä pitää monopoli pystyssä. Ahneus on se, joka tämän maailman tuhoaa.

Markku Hietikko