Kaupungin rahat kankkulan kaivoon

20.10.2019 17:00

Olen yrittäjänä mielenkiinnolla seurannut tapausta Vanha Räikkä. Ensinnäkin kunnostuksen budjetti ylittyi roimasti. Kaupunginvaltuusto myönsi vuonna 2017 talousarviokokouksessa 1,2 miljoonaa euroa tämän purkukuntoisen riihen korjaukseen. Perussuomalaiset varoittivat alusta asti projektin olevan pohjaton kaivo, sitä se onkin, sillä nyt summa lähentelee jo kahta miljoonaa euroa.

Toiseksi, rahan syytäminen Vanhaan Räikkään jatkuu nyt kahvilayrittäjän tekohengittämisen muodossa. Kaupunki edesauttaa kahvilan ylläpitämistä ostamalla muun muassa kaupunginhallituksen kokoustarjottavat Vanhan Räikän kahvilasta, ohjaamalla työntekijöitänsä esimerkiksi tykypäivinä kahvilan tarjoilujen piiriin sekä antamalla kahvilatilan lähes ilmaiseksi kahvilayrittäjän käyttöön.

Pitääkö kaupungin vuokrata omat kokoushuoneensa pois, etteivät ihan tyhjinä seiso, kun kaikki ohjataan Vanhaan Räikkään?

Kahvilatilasta maksetaan vuokraa 400 euroa kuukaudessa. Vuokrasumman vastineeksi saa sähkön, veden, lämmön, astiat, lumityöt ja jopa postilaatikon seinään. Sähkökuluihin yrittäjä osallistuu osittain. Mielestäni tämä on epäreilua alueen muita yrittäjiä kohtaan, jotka maksavat kaiken omasta pussistaan. Onko tässä tarkoitus viedä leipä paikallisten kahvilayrittäjien suusta?

Vanhaan Räikkään investoidulla summalla olisi rakennettu useita kilometrejä kevyenliikenteenväylää niiden koulujen läheisyyteen, joista se vielä jostain käsittämättömästä syystä puuttuu ja hankittu vanhuksille jäähdyttävät ilmastointilaitteet hoito- ja hoivakiinteistöihin.

Milloin tällainen järjetön rahan syytäminen tällaisiin kohteisiin loppuu? Rahaa voitaisiin käyttää muiden muassa edellä mainittuihin lapsiin ja vanhuksiin, vai tuplataanko kaupungin velkamäärä ja rakennetaan ratikka?

Olisiko Vanhalla Räikällä yritystoimintaa jos kaupunki (veronmaksajat) ei maksaisi kuluja, jotka yrittäjä maksaa yleensä itse?

Janne Selin
yrittäjä, Ylöjärven Perussuomalaiset