Podcast: Yli 60 kilon laihtuminen toi Annamarille masennusdiagnoosin ja asetti myös parisuhteen puntarille: ”En varmaan ole syytön siihen, että toinen kokee mustasukkaisuutta”

27.09.2019 18:00

Vuorentaustalainen Annamari Mäkinen kävi läpi lihavuusleikkauksen keväällä 2018.  Leikkauksen jälkeen hän on laihtunut yli puolet siitä, mitä vaaka näytti pahimmillaan:  vuonna 2017 vaa’an lukema oli 130, mikä tarkoitti, että 158-senttisen naisen painoindeksi huiteli yli 50:ssä.
Annamari Mäkinen kertoo, että hän liikkuu nykyään vapaaehtoisesti, sillä painon putoamisen myötä nivelsäryt ovat helpottaneet.

Ylöjärven Uutisten podcastissa 38-vuotias Mäkinen kertoo toimittaja Vilma Kauralle, millä tavalla leikkaus on vaikuttanut hänen elämäänsä hyvässä ja pahassa. Nainen kertoo olevansa loputtoman onnellinen ja ylpeä siitä, että hän on saanut terveytensä takaisin ja pelastunut vakavilta lihavuuden aiheuttamilta sairauksilta, kuten kakkostyypin diabetekseltä.

Mäkisen mukaan leikkauksella on kuitenkin kääntöpuolensa: hänessä raju painon putoaminen on aiheuttanut sisäistä myrskyä, joka on laittanut uusiksi minäkuvan ja horjuttanut niin parisuhdetta kuin ystävyyssuhteita.

Nykyisin Mäkinen mahtuu vanhojen housujensa toiseen punttiin.

Kuuntele myös: Ylöjärven Uutisten syksyn ensimmäisessä podcastissa Miss Ylöjärvi Aurora Uotila kertoo, että piti lapsena itseään suorastaan rumana.