Ratkeaako Veittijärven saunan kohtalo? Kansainvälisen saunaliiton presidentin mukaan yleisistä saunoista on käyty vääntöä myös Helsingissä: ”Olemme kutsuneet asukkaita keskustelemaan ja löytäneet ratkaisuja”

14.09.2019 14:00

Veittijärven saunan tulevaisuus saanee selvyyttä 18. syyskuuta pidettävässä ympäristölautakunnan kokouksessa. Saunaharrastajat ympäri Suomen jännittävät maankuulun saunan kohtalon ratkeamista.
Veittijärven saunaa käsitellään keskiviikkona ympäristölautakunnan kokouksessa. (Kuva: Jani Saarenpää)

Ylöjärven Uutiset uutisoi aiemmin kannanotosta, jonka valtakunnallinen saunayhteisö lähetti Ylöjärven kaupungille. Allekirjoittaneiden joukossa on muun muassa Kansainvälisen saunaliiton presidentti ja Suomen Saunaseuran jäsen Risto Elomaa, joka toivoo, että kiista-asiassa päästäisiin sopuun molempia osapuolia miellyttävällä tavalla.

Elomaa sanoo ymmärtävänsä naapureiden närkästyksen esimerkiksi lisääntyneestä liikenteestä alueella ja huomauttaa, että yleensä suora kommunikointi ja yhteistyö ovat avuksi tällaisissa tilanteissa.

– Ymmärrän ja tunnen hyvin tämän ongelman. Olen ollut jäsenenä 40 vuotta Suomen Saunaseurassa, jolla on saunoja keskellä Helsingin Lauttasaarta. Liikennettä ja savuhaittoja on, mutta meille on ollut tärkeää, että olemme pystyneet pitämään suhteet kunnossa ympäristöön.

– Siksi olemme kutsuneet ympäristön asukkaita keskustelemaan siitä, mikä on ollut aina sen hetkinen ongelma. Yhdessä olemme löytäneet ratkaisuja ja nyt kirjoitimme kaupungin kanssa 25 vuoden vuokrasopimuksen, jota ympäristön asujaenemmistö puolsi, Elomaa kertoo.

”Ymmärrän hyvin, että vilkas liikenne aiheuttaa kränää”

Elomaa näkee, että autoliikehdintää Veittijärven saunalla voitaisiin hillitä lisäämällä autojen paikoitustilaa kauemmaksi, kuten Ylöjärven Avantouimarit on jo Ylöjärven kaupungilta pyytänyt.

– Ymmärrän hyvin, että vilkas liikenne aiheuttaa kränää. Siksi olen sitä mieltä, että kyllä saunalle voi parisataa metriä kävellä.

Elomaa toivoo sopua sauna-asiassa ensinnäkin siksi, että Veittijärvellä on maankuulu harvinaisuus, yleinen savusauna.

– Tämä asia koskee minua sydämeen, koska olen savusauna-enthusiasti. Veittijärven savusauna on yksi maamme harvoista yleisistä savusaunoista.

Hän mainitsee myös Suomen Saunaseuran hankkeen, jossa saunominen on nostettu Suomen ensimmäiseksi ehdokkaaksi Unescon kansainväliseen aineettoman kulttuuriperinnön luetteloon.

– Päätös asiaan saadaan ensi vuoden joulukuussa. On todella sääli, jos Veittijärvi suljetaan sillä välin, koska se on toimiva ja hyvä saunalaitos, ja mikä tärkeintä, siellä saa hyvät löylyt. Mutta tämä asia on nyt päättäjien hallussa, hän toteaa.

Sauna parkkipaikkoineen sijaitsee omakotitaloalueen kupeessa. (Kuva: Jani Saarenpää)

”Saunassa tunnelma on lämmin ihan joka asteella”

Suomen Saunaseuran jäsenenä ja niin ikään Veittijärvellä saunonut espoolainen Kimmo Raitio jännittää myös Veittijärven kohtalon ratkeamista.

– Olen käynyt Veittijärvellä saunomassa useita kertoja. Saunassa tunnelma on lämmin ihan joka asteella, sillä ulkopuoliset saunojat otetaan aina avosylin vastaan. Siksi minua harmittaa, jos kaupunki päätyy päättämään näin hienon ja yhteisöllisen paikan toiminnan, Raitio toteaa.

Raition ainut neuvo Ylöjärven kaupungille on, että sen tulisi kaavoittaa tontti sellaiseksi, että sauna saisi jatkaa toimintaansa.

Elomaan tapaan hän muistuttaa, että Veittijärven sauna ei ole suinkaan ainut yleinen sauna, joka on aiheuttanut riitelyä. Hän nostaa esille Helsingin Sompasaunan, josta käytiin aikanaan vääntöä.

– Lopputulos oli se, että sauna sai jäädä ja nyt kaupunki mainostaa sitä suosittuna matkailukohteena.

Lue myös muut juttumme Veittijärven saunakiistasta:

Valtakunnallinen saunayhteisö lähetti kaupungille vetoomuksen Veittijärven saunan puolesta: ”Yhteisölliset yleiset saunat ovat tärkeä ja nouseva vetovoimatekijä kunnille ja maakunnille”

Asianajaja saunakiistasta: kaavan vastainen toiminta lopetettava Veittijärvellä heti

”Olen pettynyt tilaisuuden keskusteluun” – Veittijärven saunakiistaan ei löytynyt sopua

Ylöjärveläisiltä ei heru ymmärrystä avantosaunasta valittaville naapureille: ”Häpeän näiden ilonpilaajien touhua

Veittijärven avantosauna on taas vaarassa – ”Alueella ei voida harjoittaa liiketoimintaa”, kertoo rakennustarkastaja

Lauantai-illan löylyt – Veittijärven sauna on koti yhteisölle, joka tuntee samoin