Rakennustarkastaja: Hyvin suunniteltu on puoliksi rakennettu – älä kysy naapureilta vaan luota rakentamisen ammattilaisiin

13.09.2019 07:09

Rakennustarkastaja Katja Helenius neuvoo luottamaan rakentamisen joka käänteessä ammattilaisiin
– Ihmiset osaavat käyttää lupapiste.fi-sivustoa oikein hyvin, ja siitä näkeekin hakemuksen etenemisen kaikki vaiheet ja kommentoinnit, rakennustarkastaja Katja Helenius iloitsee.

Jos oman kodin rakentaminen polttelee mielessä, tuumasta toimeen ryhtymisen ensimmäinen askel on asiansa osaavan pääsuunnittelijan etsiminen.

– Sillä säästää paljon rahaa ja aikaa. Lain mukaankin jokaisella rakennuksella on oltava pääsuunnittelija ja vastaava työnjohtaja, Ylöjärven kaupungin rakennustarkastaja Katja Helenius muistuttaa.

Pääsuunnittelijan kanssa käydään läpi kaikki olennaiset asiat lähtien siitä, millainen koti on ja mihin on tarkoitus rakentaa, ja mitä kaikki maksaa. Kun suunnitelma tehdään huolella, vältytään ikäviltä yllätyksiltä.

– Ammattilainen sisällyttää alusta asti kustannusarvioon hankinnat, jotka rakentajalta itseltään voisivat jäädä ottamatta huomioon Talopakettiin, kun eivät välttämättä sisälly esimerkiksi keittiökalusteet.

– Suunnittelija ottaa huomioon myös tontille asetettavat vaatimukset. Hänen avullaan rakentajan unelmat ja todellisuus saadaan kohtaamaan, Helenius perustelee.

Kaupungin rakennusvalvonta ei saa suositella ketään, mutta Heleniuksen mukaan nopealla tietokonehaulla löytää Ylöjärveltäkin varmasti ammattitaitoisia pääsuunnittelijoita.

Kaupungin rakennusvalvonnan sivuilta löytyvä Ylöjärven rakennusjärjestys on hyvä lukea jo ennen suunnittelijan tilaamista, mutta viimeistään yhdessä hänen kanssaan.

– Tonttia etsittäessä on tärkeää tutustua myös tuleviin naapureihin, jotta sopu heidän kanssaan vallitsisi vielä talon valmistuttua, Helenius neuvoo.

Asemakaavan mukaisia omakotitontteja arvotaan Ylöjärvellä vuosittain, ja ne menevät kuin kuumille kiville. Haja-asutusalueilla rakennetaan muun muassa perikunnasta jaetuille tonteille, ja niiden kanssa on omat kommervenkkinsä.

– Joskus tulee yllätyksiä, kun maa- ja metsätalouskäytössä olevalla maalle ei saakaan rakentaa.

Lupapiste.fi korvaa paperisodan

Rakennussuunnitelmat kannattaa tehdä alun pitäen digitaalisesti, sillä prosessin vaatimat luvat haetaan ja niitä käsitellään ainoastaan internetissä vuodesta 2017 käytössä olleen lupapiste.fi-sivuston kautta.

– Lupapiste.fi on erittäin helppokäyttöinen sähköisen päätöksenteon väline, josta on saatu todella myönteisiä kokemuksia, Katja Helenius kiittelee.

Kun hakemus on perustettu sivustolle, rakentaja ja pääsuunnittelija voivat vielä keskustella siitä sähköisesti ennen kuin se asetetaan viranomaisten nähtäväksi. Rakennusvalvonta käy sen jälkeen hakemuksen perusteellisesti läpi pääsuunnittelijan kanssa.

– Saamme lokakuussa kolmannen lupavalmistelijan helpottamaan ruuhkaa, jota riittää jatkuvasti. Kun maan talous pyörii hyvin, uusia rakennuksia tehdään paljon, Helenius kertoo.

Lupapisteesssä kaikki hakemusta käsittelevät voivat kirjoittaa omat kommenttinsa – vaikkapa pyynnön lisäselvityksistä. Tieto kulkee koko ajan ilman välikäsiä, eikä vaaraa tärkeiden papereiden hukkumisesta ole.

– Kaikki luvat ja selvitykset todellakin tarvitaan, muuten emme voi myöntää lupaa, rakennustarkastaja korostaa.

– Jokainen osapuoli näkee siis koko ajan, miten hakemus etenee, ja päätöksiä voidaan nyt tehdä vaikka joka päivä. Rakentajille lähtee niistä tieto saman tien.

Myönteisen päätöksen jälkeen rakentajan on vielä odotettava luvan lainvoimaiseksi tuloa 14 vuorokautta ennen kuin työmaan aloituskokous voidaan pitää.

Hartiapankin aika on ohi

Katja Heleniuksella on pari napakkaa neuvoa niille, jotka pohtivat, pitäisikö yrittää pystyttää kotia hartiapankilla:

– Huolehtikaa rakennuspaikan siisteydestä ja jättäkää kaikki muu ammatti-ihmisille! Hartiapankkirakentamisen aika on ohi.

– Älkää kysykö naapureilta, vaan meiltä rakennusvalvonnasta. Tyhmiä kysymyksiä ei ole.

Omakotitalon rakentamisessa tarvitaan monen eri alan ammattilaisia, ja kun työt jätetään suosiolla heille niin perhe- kuin naapurisovun säilyminen on todennäköisempää. Itse tehtyjen virheiden korjauttamisesta koituisi sitä paitsi isompi lasku.

Nykyisin suositaan puurunkoisten talojen rakentamista. Suurin osa urakoista aloitetaan keväällä, ja normaaliaikataululla taloon voidaan muuttaa seuraavan vuoden loppukesästä, kunhan lakisääteiset katselmukset on pidetty.

– Muuttaa saa käyttöönottokatselmuksen jälkeen, mutta rakenteiden pitää antaa kuivua kunnolla, Helenius sanoo.

Tätä nykyä selvästi suosituin uudisrakennusten energianlähde on maalämpö. Juuri energia-asiat askarruttavat eniten rakennustarkastajan mieltä, kun häneltä kysyy lähitulevaisuuden näkymiä.

– Syksyn koulutustilaisuuksissa kuulemme, mitä uusi ympäristöministeriö suunnittelee. Edellisen hallituksen aikaan pienrakentamista helpotettiin hieman muun muassa esteettömyys- ja energiamääräyksillä.

Näköpiirissä ei kuitenkaan liene radikaalia muutosta Ylöjärvellä vuosittain valmistuvien omakotitalojen määrään, joka on viime vuosina liikkunut hieman alle sadassa.