Kolumni: Rohkea rokan syö – lähden Ylöjärven oppien siivittämänä kohti Ugandaa

04.09.2019 08:00

Onko joku muukin nähnyt syksyn herättämät muuttolintuparvet ilmassa? Kesä on loppu! Sateet tulevat! Puiden lehdet ja tien varsien pellot muuttavat värinsä okraan ja punaisen sävyihin kuin tulevista pakkaskuukausista varoittaakseen.

Kesän loppuessa on myös kesätoimittajien aika ohi. Ensimmäisessä kolumnissani kolme kuukautta sitten jännitin Tampereelle muuttoa ja pohdin suomensisäisiä kulttuurieroja. Julistin missioikseni rentoutumisen opettelun ja Pirkanmaahan tutustumisen.

Nämä tavoitteet täyttyivät – tunnin mökkimatka ja tukikohta Tampereen Sorsapuiston laidalla tarjosivat oivalliset virkistäytymismahdollisuudet. Erakoituminen toisella paikkakunnalla toi tilaa löysäilylle vapaa-ajalla, kun aina ei tarvinnut olla juoksemassa riennosta ja sosiaalisesta velvoitteesta toiseen.

Kesällä ymmärsin Uudenmaan hektisyyden kuluttavuuden. Jo Helsingissä vietetyn viikonlopun jälkeen alkuviikko ja arkeen paluu kuluivat kiireestä kuntoutuessa. Arki Ylöjärven ja Tampereen väliä suhatessa meni kauniita maisemia ihaillessa ja kirjaa puistossa lukiessa, kun taas etelässä vietettyinä päivinä ravasin tapaamisesta ja sitoumuksesta toiseen.

En tiedä, olisiko minusta pirkanmaalaiseksi, mutta kesä opetti tärkeitä asioita. Nuorena ja kunnianhimoisena toimittajana sitä helposti uppoaa liian syvälle työntekoon. Mielessä toisteltava vahingollinen mantra sadan eri asian yhteensovittamisesta ei kuitenkaan tee pidemmän päälle hyvää. Tampereella ymmärsin oman ajan ja tekemättömyyden tärkeyden.

Tällä viikolla pääsette lukemaan toistaiseksi viimeiset juttuni Ylöjärven Uutisissa. Kiitän kaikkia mielenkiintoisista keskusteluista, joita tekstini ovat lukijoiden parissa herättäneet. Suora palaute on aina tervetullutta ja mahdollistaa entistä paremmat journalistiset prosessit. On ollut ilo ja etuoikeus päästä tutustumaan kasvavaan kuntaan toimittajan näkövinkkelistä.

Pian lähden painotuore tutkintopaperi kourassa kohti uusia haasteita. Aluksi palaan junalla Helsinkiin, mutta jo viikkoa myöhemmin suuntana on Helsinki-Vantaa ja täydellinen tuntematon.

Vapaaehtoistyö pakolaisasioiden ja tiedottamisen parissa Ugandan kansainvälisillä kentillä antanee jälleen uusia pohdinnan aiheita ja mahdollisuuksia itsensä kehittämiselle. Syksyllä päivitän kuulumisia Afrikasta myös Ylöjärven Uutisiin.

Linnut lentävät etelään ja minä niiden kanssa. Toivotan omasta puolestani kaikille sisua ja uskallusta tälle syksylle. Tartutaan jokainen yhdessä uusiin haasteisiin.