Olivia Mäkinen ponnisti upealla viimeisellä hypyllä SM-kultaa – ”Tunsin, että pystyn hyppäämään pidemmällekin”

02.09.2019 10:19

Ylöjärveläinen, Tampereen Pyrintöä edustava Olivia Mäkinen sai todellisen täysosuman alle 19-vuotiaiden SM-kilpailujen pituushyppyfinaalissa Porvoossa viime lauantaina.
Olivia Mäkisen vaikea kausi kääntyi elokuun lopussa iloisiksi SM-mitalitunnelmiksi. (Kuva: Jani Mäkinen)

Pitkin kesää selkävaivoista kärsinyt Mäkinen paukautti viimeisellä hypyllään kauden parhaansa 599 ja nousi voittoon kaksi senttiä ohi selvänä ennakkosuosikkina kilpailuun lähteneen Jyväskylän Kenttä-Urheilijoiden Oona Niemisen.

Viimeiseen hyppyynsä lähtiessään Mäkinen tiesi ottavansa vähintään hopeaa, sillä hän oli hypännyt kolmannella kierroksella 579, josta Porin Yleisurheilun Laura Lepistö oli päässyt kahden sentin päähän.

– Ajattelin, että hyppään vaan rennosti. Olin jo 579:ään melko tyytyväinen, mutta tunsin, että pystyn hyppäämään pidemmällekin, Mäkinen kertasi.

Loppukilpailu hypättiin erittäin hankalissa tuulioloissa, sillä mittari saattoi näyttää parin sekuntimetrin myötäistä tuulta ja seuraavassa hypyssä jo yli metrin vastaista tuulta. Nieminen oli lentänyt parhaansa toisellaan 0,7 metrin myötäisessä, mutta Mäkisen voittohyppyyn osui täydellinen eli 2,0 metrin myötäpuuska.

Jo karsinnassa Mäkinen oli näyttänyt, että selkä kestää: toisella kierroksella syntyi 579 eli kauden siihen asti paras tulos. Mestaruustuloksellaan hän jäi vain sentin viime kesänä hyppäämästä ennätyksestään.

– Selän vuoksi olen päässyt tekemään selvästi normaalia vähemmän hyppyharjoituksia, koska iskutusta on pitänyt varoa. Porvoossa selkään ei sattunut yhtään, Mäkinen iloitsi.

Hän joutui pitämään keskikesällä puolentoista kuukauden kilpailutauonkin, eikä osallistumisesta kolmantena vuonna peräkkäin Kalevan kisoihin tullut mitään.

Sen sijaan Lapualla elokuun puolivälissä järjestettyihin moniotteluiden SM-kilpailuihin Mäkinen pääsi ja urakoi 19-vuotiaiden seitsenottelun hopealle ennätyksellään 4 973.

Ottelusarja sisälsi korkeustuloksen 168, jonka innoittamana Olivia lähti Porvoossa korkeuskilpaankin. Tulokseksi jäi ensimmäisellä ylitetty 163, jolla irtosi nelosija. Mäkinen jäi kuusi senttiä pronssista.

Kolmas mestaruus peräkkäin

Mäkinwn nousi peräti kolmantena kesänä peräkkäin korkeimmalle korokkeelle SM-pituusfinaalin jälkeen. Lisäksi tilillä on 15-vuotiaiden pronssi ja 16-kesäisten hopea, eli mitaliputki on kestänyt jo viisi vuotta.

Varastossa saattaisi olla yli kuuden metrin hyppy tällekin syksylle, mutta kotimaisesta kalenterista ei löydy enää pituuskilpailuja. Sen sijaan Ylivieskassa ensi viikonloppuna juostavissa SM-viesteissä Mäkinen kiidättää kapulaa 4 x 100 metrillä.

Hän osallistui Porvoossa myös sataselle ja selvisi välieriin alkueränsä kolmantena ajalla 12,59. Välierästä jäi käteen kahdeksas sija 12,75:llä, mutta sille oli luonnollinen selitys:

– Piti mennä juoksemaan suoraan pituuspaikalta, ja puhti oli kaikin tavoin poissa.

Teemu Yli-Laurin valmentama Mäkinen opiskelee lukiossa neljättä vuottaan, ja urakkaa riittää vielä, sillä kirjoittamatta on kolme ainetta.

– Lukion jälkeisiä tarkkoja suunnitelmia minulla ei vielä ole. Tästä tilanteesta on nyt hyvä jatkaa keskittymistä urheiluunkin.

Mäkinen pitkäaikainen kilpakumppani ja seurakaveri Oona Hietala koki Porvoossa kovia, sillä hän kompuroi perjantaina 100 metrin aitojen alkuerässä ja joutui keskeyttämään. Saman tien meni pilalle heti perään ohjelmassa ollut pituuskarsinta.

– Polveen sattui niin, etten kunnolla kyennyt kävelemäänkään, maanantaina magneettikuvauksessa käynyt Hietala kuvaili.