Omaa uistinyritystä pyörittävä Lari Haapkari päätti alkaa tienaamaan harrastuksellaan: käsityönä tehtyjä uistimia on nyt myyty sadoittain

31.08.2019 19:00

Lari Haapkari on kalastanut siitä saakka kun onki on pysynyt kädessä. Pienestä pitäen ylöjärveläinen on nostanut kalaa Näsijärvestä ja mökiltä Ruovedeltä. Sittemmin harrastus on laajentunut myös käsitöihin ja omaan yritykseen.
Haapkari oli kauppaamassa uistimiaan Kurun markkinoilla heinäkuussa. (Kuva: Ville Mäkinen)

– Käyn kalassa aina, kun siihen on aikaa. Viimeksi kalastin viikonloppuna mökillä. Kyllä kaikki syömäni kala tulee hankittua itse, pohtii jo pikkupoikana kalasaaliiden perkaamisesta pitänyt Haapkari.

Intohimoisena kalamiehenä Haapkari alkoi viitisen vuotta sitten valmistaa itse vieheitä, aluksi omaan käyttöön ja sitten myös kavereille testattaviksi.

– Olen aina pitänyt käsillä tekemisestä, erityisesti puu- ja metallitöistä. Pienestä saakka nikkaroimani asiat ovat liittyneet lähes aina kalastukseen, nauraa Haapkari, jonka kalastuspakki koostuu nykyisin suurilta osin omatekoisista vieheistä.

Harrastuksesta yritysideaksi – mies myy käsityönä tehtyjä uistimia markkinoilla ja netissä

Alussa Haapkari teki moniakin erilaisia malleja, mutta pikkuhiljaa kokeiluista kehittyi parhaaksi havaittu malli, joka keräsi sekä kehuja ystäviltä että kaloja koukkuun.

Kolmisen vuotta väkerreltyään mies päätti jalostaa harrastuksestaan yritysidean. Suuremmalla volyymilla Haapkari alkoi tuottaa uistimia löydettyään rakenteen, joka toimii vesillä. Nyt Haapkari vieheet on ollut pystyssä puolisentoista vuotta.

– Iltaisin ja viikonloppuisinhan tätä tulee pitkälti tehtyä, pohtii Haapkari, joka on ollut kesän töissä rakentamassa laitureita Tampereen Satamatoimistolla.

Yhden uistimen tekemiseen menee reilu tunti, mutta sarjatyönä niitä valmistuu helposti useita kerralla. Kahdessa koossa valmistettavien moniväristen uistinten materiaalit, kuten koukut, maalit ja runkojen polyuretaanihartsin mies tilaa netistä.

Jokainen viehe on käsin maalattu. Vaikka malleja on kaksi, 9 cm ja 13 cm kokoiset uistimet ovat kaikki yksilöllisesti koristeltu. (Kuva: Ville Mäkinen)

Tärkeintä valmistusprosessissa on koeuitto, joka tehdään jokaiselle uistimelle ennen asiakkaalle luovuttamista. Näin Haapkari pitää huolen siitä, että viehe toimii siiman päässä odotetusti ja ui hyvin.

Kauppa käy kuumimpana kesällä kalastuskauden ollessa päällä. Tuolloin Haapkari lähtee kuvineen kiertämään lähiseudun markkinoita, ja moni kalastaja on löytänyt kojun markkinahälinän keskeltä. Seuraavaksi koju pystytetään joulumyyjäiskaudella. Loma-aikojen ulkopuolella yritys toimii verkossa.

Tulevaisuudessa Haapkari haluaa kasvattaa tuotantoaan: Näsijärven Lohikalayhdistys tilasi kesällä sadan vuosivaapun sarjan

Vieheitä ostetaan markkinoilta paljon myös lahjaksi, ja puolentoista vuoden aikana uistimet ovat ehtineet kerätä lukuisia käyttäjiä.

Asiakkailta saadut kehut ja palaute tekevät miehen onnelliseksi. Vieheitä ostaneet asiakkaat ovat jopa lähetelleet kalastamiensa vonkaleiden kuvia kiitokseksi hyvistä välineistä. Tulevaisuudessa Haapkari haluaa kehittää lisää uistinmalleja ja laajentaa yritysideaansa edelleen.

Haapkari tuotti Näsijärven Lohikalayhdistyksen vuoden 2019 vuosivaapuista sadan kappaleen sarjan. (Kuva: Lari Haapkari)

– Olisi hienoa, jos vielä joku päivä pystyisin elättämään itseni yritykselläni, unelmoi kalamies.

Yritys toimii tällä hetkellä osa-aikaisesti, mutta suuriakin tilauksia on jo tullut. Näsijärven Lohikalayhdistys ry:n vuosivaappu 2019 on Haapkarin käsialaa. Mies sai sadan kappaleen tilauksen yhdistykseltä, ja valmisti sarjan identtisiä uistimia kesän aikana.

Vuosivaapun myynnistä kerätyt tuotot Näsijärven Lohikalayhdistys lahjoittaa lohikalaistutuksiin.

Lue lisää

  1. Maakunnan Matti ja Pirkanmaan mainiot
    09.12.2024 16:00

  2. Pääkirjoitukset
    30.10.2024 08:00

    Tilaajille