Voitetaan yhdessä nämä alhaiset tunteet! – Veittijärven saunan toiminnan pitää jatkua

23.07.2019 17:00

Parasta Suomen kesässä on päästä saunomaan ja uimaan järven rantaan! Toistaa useita kertoja sama kuvio: uimaan, saunaan, uimaan, saunaan, uimaan ja niin edelleen, kunnes olo on ihanan raukea ja puhdas.

Minulle ei tarjoudu tällaiseen tavallisesti mahdollisuutta, koska en omista saunaa järven rannassa, enkä todennäköisesti näillä palkoilla tule sellaista koskaan omistamaankaan. Luulen, että sama tilanne on monella muullakin suomalaisella.

Tänä kesänä sain tutustua hyvässä seurassa, pientä korvausta vastaan, hyvällä sijainnilla olevaan Ylöjärven avantouimareiden saunaan. Onneksemme juuri sinä iltana oli lämmitetty myös savusauna. Nautin seuralaisteni kanssa suunnattomasti tästä hienosta mahdollisuudesta.

Illan aikana keskustelimme saunan mahdollisesta poistumisesta maisemista. Katsoimme viereisiä tontteja, missä oli uusia, ikiomalla rannallakin olevia omakotitaloja. Niitä ihaillessamme täytyy myöntää, että kateus solahti varsin helposti meihin.

Meissä kaikissa on tunteita, joita emme haluaisi ääneen myöntää ja meissä asuu myös itsekkyys. Ymmärrän alueen asukkaita, että ylimääräinen liikenne kodin läheisyydessä ärsyttää, eikä yhteinen hyvä tunnu niin tärkeältä, kuin oma mukavuus.

Voitetaan yhdessä nämä alhaiset tunteet! Ehdotan, että saunavieraat käyttävät saunaa mahdollisimman pientä häiriötä aiheuttaen ja asukkaita kunnioittaen. Tässäpä oiva mahdollisuus myös rannan asukkaille avartaa sydäntään. Näin saisimme kaikki iloita varallisuudesta riippumatta saunomisesta Suomen luonnon keskellä.

Vaikka en ole rakennuspuolen ammattilainen, havaitsin, että sauna on ollut jo kauan sijallansa näihin uusiin taloihin verrattuna. Viereisten tonttien asukeille ei ole varmastikaan tullut yllätyksenä, että naapurissa sijaitsee saunarakennus.

Kyseistä saunaa ei ole haluttu omia vain muutamien iloksi vaan kaikki halukkaat ovat voineet päästä tästä ylellisyydestä nauttimaan.
Olen Ylöjärveläisenä ylpeä siitä, että saunaa ylläpidetään pitkälle vapaaehtoisten voimin. Tilat ovat tarkoitukseen sopivat, viihtyisät, siistit ja kaikkien käytettävissä. Kiitos siitä, Ylöjärven avantouimarit!

Saara Syrjäniemi