Kuru on julkistanut vuoden 2019 Heloposki Hennan ja Urhean Matin: Tiina Kalliojärvi-Tienari ja Petri Alanen saivat molemmat kiitosta vapaaehtoistyöstä kurulaisten nuorten ja lasten parissa

20.07.2019 12:30

Vuosikymmeniä jatkuneen perinteen mukaan Kurun markkinoilla nimettiin lauantaina 20.7. kurulaiset nainen ja mies, jotka ovat toiminnallaan edistäneet kurulaisten asioita ja tehneet kylää tunnetuksi. Tänä vuonna arvonimet annettiin kahdelle ansiokasta ja pitkään jatkunutta vapaaehtoistyötä tehneelle kurulaiselle.

Heloposki Hennan arvonimen sai Tiina Kalliojärvi-Tienari, joka on jo lähes 10 vuoden ajan toiminut Kurun yhtenäiskoulun vanhempainyhdistys KiVan aktiivina. Hän on myös perustanut Kurun Yhtä Köyttä -yhteisö KYKYn, joka järjestää erilaisia kierrätys- ja käsityötempauksia sekä tarjoiluja. Lisäksi naista pitää kiireisenä partiolippukunta Kurun Kontion oman ryhmän vetäminen.

Urhean Matin arvonimen ansitsi 15 vuotta sitten kurulaistunut opettaja Petri Alanen. Mies on tuonut painin Kuruun ja vetänyt kymmenen vuoden ajan kahta eri painiryhmää kahdesti viikossa, antaen lapsille ja nuorille mahdollisuuden lajin harrastamiseen. Lisäksi Alanen on Kurun Samoilijoiden puheenjohtaja.

Arvonimet on jaettu Kurussa vuodesta 1974 saakka ja ovat peräisin Runebergin Hirvenhiihtäjät-runokokoelmasta. Kuru-neuvosto valitsee henkilöt saamiensa vinkkien perusteella ja nimeää heidät perinteisesti Kuru-viikolla. Arvonimen saavien velvollisuutena on laskea kukkavihko Kurun kirkon kupeessa sijaitsevan Hirvenhiihtäjät-patsaan juurelle osana seuraavan kesän Kuru-viikkoa. Patsas on omistettu kotiseudun raivaajien muistolle ja on kunnianosoitus kansallisrunoilija Runebergille.

Ylöjärven Uutiset haastattelee perinteisesti molemmat arvonimen saaneet henkilöt. Haastattelut voi lukea heinäkuun viimeisenä keskiviikkona 31.7. ilmestyvästä lehdestä.